Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? on lupaavin bänditulokas

Kouvolalainen Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? voitti Rumban ja YleX:n vuoden 2016 Tulevaisuuden tusinan. Tämä haastattelu on tehty jo Flow’ssa ja julkaistu aikaisemmin Imagen Live-blogissa. Pistetään tämä nyt voiton kunniaksi esiin tännekin. Onnea ykkösille!

Nimihirviöbändi Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? eli HYESTJFAVHS eli Hävärit eli Jane Fondat on tuore, kupliva ja raikas. Yksi bändin jäsenistä jumppaa jatkoilla ja ennen keikkaa, yksi pelkää lampaita ja yksi ei pelkää mitään, mutta toivoo saavansa potkut päivätyöstään. 

Jane Fondat ovat itse aikaisemmin määritelleet musiikkinsa flower garageksi, mutta määritelmä alkaa pikkuhiljaa ärsyttää heitä. Tässä kokoonpanossa kukaan ei soita kitaraa ja rumpali eroaa aina, kun ei saa tahtoaan läpi.

Aloitetaan siitä, mitä kaikki keikkajärjestäjät ja toimittajat tuskailevat, eli bändinne nimi. Mistä hemmetistä se tulee, ja ennen kaikkea: miksi?

Janne-Petteri: Kolmas kerta tänään, kun kysytään! Ei siihen oo mitään syytä. Se vaan tuli. Piti keksiä nimi, ja se oli sellainen letkautus.

Kenelle tulee tuollainen letkautus ensimmäisenä mieleen?!

Susse: No Janne-Petterille tietysti! Se on bändin älykkö.
Janne-Petteri: No siis, kyllä mulla on kotona Jane Fondan VHS:iä, eli tuttu juttu.

Missä mielessä katsot niitä?

Janne-Petteri: Jatkoilla. Jumppa-jatkoja on ollut jo ennen bändiä. Siellä ollaan kännissä ja jumpataan.
Susse: Se on sellainen poikien juttu, tytöt ei ole päässeet niille.

Mennään sitten musiikkiinne. Miten se syntyy?

Ekku: Siten, että kuulee jonkun hyvän biisin ja miettii, että ”ton voisi varastaa”. Siitä se lähtee muokkautumaan.
Janne-Petteri: Jokainen tuo musiikkiin jotain omalla tyylillänsä.
Ekku: Ne suodattuu sitten lopputulokseen. Viime aikoina olen ammentanut esimerkiksi Motown-soulista vaikutteita meidän musiikkiin. Janne-Petterin halonhakkuutyyli tuo biiseihin sen oman energiansa, ja Susse on stemmojen kuningatar.
Janne-Petteri: Seksi-Susse.
Susse: Se on mun uus lempinimi.

Mistä olet sen saanut?

Susse: Meitä haastateltiin muistaakseni Soundiin, ja lopputulos oli jotain tyyliin ”Olennainen osa soundiamme ovat Ekun säröiset Casio- ja Eko-urut, Janne-Petterin luolamiesmäinen rumpujen taonta sekä Seksi-Sussen kissamaiset vingahdukset.” En saanut itse päättää.
Ekku: Ei sitä varmaan ton paremmin voi sanoa.

Onko flower garage vielä mielestänne validi määritelmä musiikillenne?

Susse: Se on alkanut nyt jo vähän ärsyttää.
Janne-Petteri: Kaikki meidän biisit on periaatteessa erilaista tyyliä, mutta kuulostaa kuitenkin samalta bändiltä. Ei ole mitään tiettyä tyyliä mitä tehtäisiin, me tehdään sitä mitä tulee.

Mites lyriikat. Kuinka tärkeä osa ne ovat musiikkianne?

Susse: Ei yhtään tärkeä.
Janne-Petteri: Mä en tiedä yhtään mitä missäkin biisissä lauletaan.
Susse: En mäkään tiedä, ja mä kuitenkin laulan.
Ekku (lyriikoiden kirjoittaja): Ne saa olla vähän järjettömiä ja häiriintyneitä, niitä voi sitten, näin kliseisesti sanottuna, kukin kuunnella miten haluaa. Mikäli niistä selvää saa.
Janne-Petteri: Ne on rock’n’rollin kieltä.

On kuitenkin olennaista, että kappaleissanne on sanoja, kun ette soita instrumentaalia?

Janne-Petteri: On, koska laulumelodiat on tärkeät. Onhan se nyt ihan sama mitä Coldplaykin laulaa, en mä siitäkään mitään ymmärrä. En mä sitä kyllä kuuntelekaan!
Ekku: Ei voi sanoa, ettei lyriikka olisi olennaista, mutta meidän musiikissa se ei ole pääpointti, vaan melodia on. Jos nyt sattuu keksimään siihen jonkun hauskan lauseen, niin jee, mutta meillä ei oo mitään poliittista sanomaa tai muuta sellaista.

Moni artisti pohjaa musiikissaan paljon nimenomaan lyriikoihinsa.

Janne-Petteri: Niillä on niin huonoja biisejä, että niiden pitää tehdä hyviä sanoja! Että opetelkaa soittamaan ja kirjoittakaa ne runot sitten erikseen!

Mitä bändillenne tapahtuu tulevaisuudessa?

Susse: No, levy tulee ulos nyt syyskuussa. Toivottavasti se alkaa poikia keikkoja vaikka ulkomaillekin.
Janne-Petteri: Ulkomaille lähteminen kiinnostaisi kyllä kovasti. Sinne ainakin tähdätään. Olishan se myös siistiä, jos musiikilla pystyisi maksamaan vuokrat. Suurin unelma olis päästä Amerikkaan soittamaan!
Susse: Katotaan nyt ensin millaisen vastaanoton levy saa.

Kertokaa itsestänne vielä jotain ulkomusiikillista. Mitä toivotte, mitä pelkäätte?

Ekku: Mä pelkään lampaita.
Janne-Petteri: Eihän kukaan pelkää lampaita!
Susse: Mä en keksi mitään mitä pelkäisin, mutta toivon saavani potkut töistä!

Kuvat: Toni Vallasjoki

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *