Jani Tolinin näyttely käy harmaata katukuvaa vastaan

Taiteilija Jani Tolinin ja rap-artisti Karri ”Paleface” Miettisen mielestä sähkökaappien, lyhtypylväiden ja työmaa-aitojen pitäisi itsestäänselvästi olla kansalaisten taiteelle ja sanomalle vapaa foorumi. Tolinin From the Attempted Grayness – Inspired by the city’s failed policy –näyttely on kannanotto asian puolesta.

Vaikka Suomessa on jo paljon laillisia graffitiseiniä, puhdistetaan julkisia pintoja taiteesta, tageista, tarroista ja julisteista edelleen pakonomaisesti. Tiketti Galleriassa tänään auenneen näyttelyn lähtökohta on kyseinen epäonnistunut ja Tolinin mukaan väärin motivoitunut buffaus. Näyttely koostuu sähkökaapeista otetuista lähikuvista, joiden päälle Tolin on tuonut erilaisia kerroksia. Kerroksia, joita julkisiin pintoihin syntyisi vuosien saatossa oikeasti, jos niitä ei niin pakonomaisesti pidettäisi ”puhtaana”.

Jani Tolin Kuva: Simo Tuominen

Jani Tolin Kuva: Simo Tuominen

Intohimona urbaanien pintojen patina

Tolin kertoo nauttivansa graffitien ja julisteiden julkisiin pintoihin tuomista kerroksista ja ajan kanssa syntyneistä elämän jäljistä. ”On ironista, että Suomessa ainoa vähänkin sellainen elävän tekstuurin näköinen on epäonnistuneen puhdistusoperaation tulos”, hän miettii. Sillä kaikkihan tietävät, miltä katukuvan pinnat näyttävät puhdistuksen jälkeen: paperi-liima-mujua, tapettiliisteriä, repaleisia julisteenriekaleita ja raavittuja pintoja.

“Mandaatti tuntuu olevan se, ettei pinnoista oikeasti tarvitse tulla puhdasta, vaan riittää ettei niissä olleista viesteistä saa enää selvää. Ruhonjuuritason ääni halutaan hiljentää. Se on urpoa määrärahojen käyttöä ja ylipaisunutta kontrollin tarvetta”, Tolin miettii. “Toki sillä on alunperin pyritty siisteyteen, mutta nykyisellään toiminta on lähtenyt lapasesta eikä palvele itseään.”

Kuka omistaa julkisen tilan

Tolinin näyttelyn kuratoi Karri Miettinen. Tiketti Galleriaan kaavailtiin alkujaan jotain graffiteihin liittyvää, ja myös graffititaiteilijana tunnettu Tolin nousi Miettiselle sitä kautta mieleen. “Arvostan Jania taidegraafikkona ja levynkansitaiteilijana, ja tietysti myös legendaarisena graffiti writerina”, hän kertoo.

Alunperin ajatuksena oli tehdä retrospektiivi Tolinin töistä, mutta tilan pienuuden vuoksi idea muuttuikin yhteiskunnalliseksi kommentiksi, ja Tolin päätyi tekemään sitä varten kuusitoista kokonaan uutta teosta. “Kysymys on, kuka julkisen tilan omistaa. Onko ainoastaan korporaatioilla ja yritysmaailmalla lupa ripustaa katukuvaan omia mainoksiaan normaalikansalaisilta kysymättä. Sitä näyttely kommentoi”, Miettinen kertoo.

Yhteiskunnallisia kollaaseja

Näyttelyn töiden graafisten kerrosten skaala on sisällöltään laaja. Digital collageiksi kategorisoitujen töiden materiaali on sellaista, mikä olisi Tolinin mielestä relevanttia, mikäli sähkökaapit oikeasti olisivat vapaa alusta taiteelle. Hänen teoksissaan niiden pinnat on täytetty esimerkiksi julisteilla ja mietelauseilla.

Jani Tolin: Simultaneous Existences Remix

 

Koska näyttelyn teokset ovat kerroksista koostuvia kollaaseja, pyydän Tolinia avaamaan yhden työn eri tasoja. Sellaiseksi valikoituu yllä oleva Simultaneous Existences Remix:

”Keskellä oleva sininen häkkyrä on metatronin kuutio, joka sisältää kaikki olemassa olevat geometriset kuviot. Sen yläosa menee yksiin Albertinkadun perspektiivin kanssa. Teoksessa on siis käsitteellistä geometriaa ja voimakas arkitaso. Vaaleanpunainen graffiti tuo työhön myös harrastetason.”

Keskeisenä on myös sitaatti Linnunradan käsikirja liftareille –kirjasta. ”Lainaus menee suunnilleen niin, että “Maa-planeetalla ihminen on aina pitänyt itseään älykkäämpänä kuin delfiinit, koska ihminen on saavuttanut niin paljon: pyörän, New Yorkin, sodat ja niin edespäin, kun taas delfiini ei ole koskaan muuta kuin polskinut vedessä ja pitänyt kivaa. Mutta vastavuoroisesti delfiinit ovat pitäneet itseään planeetan älykkäimpinä juuri samoista syistä”. Lause yhdistyy punaiseen karttaan, joka on Afrikan tyttöjen ympärileikkaustilasto. Teoksessa on siis hieman mustaa huumoria vakavan asian kanssa, jonka pitäisi poistua planeetaltamme välittömästi”, Tolin kertoo.

Vähän hauska, muttei mikään koomikko

Itselleni näyttelyn hätkähdyttävimmäksi työksi nousee Accidental Enlightenment Of A Religious Fanatic eli uskonnollisen fanaatikon sattumalta tapahtunut valaistuminen. Sen hallitsevin elementti on Päivi Räsäsen hieman venynyt naama.

“Organisitu uskonto ja muiden kokemuksiin uskominen oman kokemuksen sijaan on kautta historian ollut kelpo vallankäyttöväline”, Tolin miettii. “Sillä välineellä on keskiajalla saavutettu Euroopan laajuista tuhoa kansanperinteitä ja folistista hoitoa kohtaan. Kaiken sellaisen edustajat ovat itselleni helppo kiukun kohde. Haluan kritisoida sitä, että pyritään rajoittamaan muiden ihmisten tapaa elää.” Teoksessa Räsäsen otsassa hohtaa valo, vähän kuin syttyvä lamppu, ja kasvojen varjoissa tepastelee animehahmo Totoro – hieman huumoria siis sielläkin.

Vaikka juttuun valikoituneessa kahdessa teoksessa sattuukin olemaan huumoria, sen käyttö taiteessa ei kuitenkaan ole Tolinille erityisen ominaista. Monet työt julistavat asiaansa sen kummemmin naureskelematta.

Galleristi Pati Petchenenko taustallaan teos Accidental Enlightenment Of A Religious Fanatic

 

Tiketti Galleriatuo musiikin ja nykytaiteen yhteen

Hiljattain auenneessa Tiketti Galleriassa musiikki ja nykytaide flirttaavat keskenään avoimesti. Kaikki siellä nähtävät taidenäyttelyt linkittyvät jollakin tavalla musiikkiin.

Tolinin kohdalla yhtymäkohtaa voi hakea ainakin näyttelyn töissä käytetystä tekniikasta, jonka Miettinen rinnastaa hip hop -kulttuurissa laajalti harrastettuun sämpläämiseen: “Minua ja Jania yhdistää hiphopin juuret ja estetiikka. Jani tekee töissään visuaalista sämpläämistä, mikä on äärettömän kiinnostava tekniika”. Tolin itsekin sanoo näyttelyn olevan temaattisesti hip hoppia: ”Siinä kulttuurissa on perinteisesti lainattu jotain ja asetettu se osaksi omaa kokonaisuutta. Otetaan jotain ei-niin-relevanttia ja luodaan sille oma kehys.” 

 

From The Attempted Grayness – Inspired by the city’s failed policy Tiketti Galleriassa 21.10. saakka.

 

/Hanna

Image 30 vuotta!

Imagen kolmekymppisiä juhlittiin tänään 23.9. Korjaamolla. Laitoin juhlan kunniaksi kivuliaat korkkarit. Tunnistin naamalta pari julkkista ja jokusen tyypin A-lehtien ruokalasta. Join Happy Joen ja söin hodarin omituisella kasvisnakilla. Yritin näyttää siltä, että minut on oikeasti kutsuttu. En tiedä menikö se läpi.

Oikeasti Korjaamolla oli suorastaan kotoisa tunnelma. Päätoimittaja Heikki Valkama sekä lehden perustanut Raoul Grünstein pitivät puheet, ja sitten sirryttiin ruokajonoon. Hodarien jälkeen oli vuorossa illan yllätysesiintyjä, joka pysyi itselleni yllätyksenä lähes esiintymiseensä saakka. Yllätys oli paitsi yllätys, myös mieluisa sellainen: Paperi T.

Olen onnistunut tähän päivään asti missaamaan kaikki Paperi T:n keikat, vaikka olen useampaankin otteeseen ollut festareilla, joilla hän on esiintynyt. Oli siis jo aikakin!

Kuvasta saattaa huomata, että kameraa (saati valokuvaajaa) ei tullut messiin. Kivempi kuitenkin seurata keikkaa suoraan kuin kännykän näytöltä.

En ole mitenkään kovin sisällä räppiskenessä enkä siten ehkä paras henkilö sen ilmentymiä arvostelemaan – koko Paperi T -hype on oikeasti mennyt minulta aika ohi. Joitakin biisejä kuultuani ja nyt keikan nähtyäni voin kyllä ymmärtää, että kyseinen artisti puree moneen. Henri Pulkkisella on upea lavakarisma, kuten myös taustoja laulaneella mimmillä, jonka nimeä en nyt valitettavasti onnistunut varmaksi googlailemaan. Täytynee kuunnella Malarian pelko läpi ihan ajatuksella. Ehkä minäkin vielä tajuan.

Juhlaa myös kansissa

Kolmekymppisten kunniaksi kymmenen taiteilijaa teki Imagen tänään ilmestyneeseen juhlanumeroon kannen. Yksi taiteilijoista on Jani Leinonen, jonka kansi herää Arilyn-sovelluksen läpi katsottuna ”eloon”. Heikki Valkama ihmettelee moista menoa toimituspäällikkö Outi Kaartamon videolla.

Omaksi suosikikseni kymmeniköstä nousi Vuoden Graafikon Jesse Auersalon kansi:

Kiitos ja kauniita unia

Olipa kivat juhlat, kiitos siitä Imagen pääpiruille! Onnea kolmekymppiselle, ja alati upeampaa jatkoa.

Illasta jäi hyvä fiilis, mutta olen myös onnellinen päästyäni kotiin ja saatuani ne hirvittävät kidutusvälineet jaloistani. Isoisoäitini (kuuleman mukaan) hartaasti hokema elämänviisaus Kauneuden eteen tulee kärsiä ei kyllä (sekään) aivan aukea meikäläiselle.

 

/Hanna

Kaikki juhlakannet on muuten katsottavissa täältä. Omaa lempparia voi myös äänestää!

Mites se paljon mainostettu Flow’n ruoka sitten?

Flow’n ruokatarjonnassa on ilahduttavan paljon valinnanvaraa ja laadukkaana pidettyjä ravintoloita. Esimerkiksi Richard McCormick, Farang sekä Grotesk ovat pystyttäneet alueelle myyntipisteensä. Flow’ssa syöminen ei ole mitään halpaa lystiä, joten ruualle asettaa myös eri tavalla odotuksia kuin normaalille festarimätölle (joka kyllä jää yleensä ostamatta juurikin ala-arvoisen laadun takia).

Päädyin melkoisen pyöriskelyn jälkeen tänään Street Gastron seitanleipään, joka näytti runsaalta ja kuulosti hyvältä. Ikävä kyllä todellisuus oli kuiva ja mauton. Pisteitä kuitenkin marinoidusta sipulista.

Kymppi hyvästä, täyttävästä leivästä ei ole kohtuutonta, mutta kymppi tästä oli kyllä puolet liikaa. Seitania oli annoksessa kiitettävän paljon, harmi että se oli kylmää eikä maistunut miltään. Leivän kostuttamiseen käytetty kastike/liemi oli myös jotenkin outo, eikä sen maku (keltacurry?) oikein istunut muuhun kokonaisuuteen.

Eilen valitsin syödäkseni Sandron halloumi-annoksen, eikä sekään saanut kiljumaan riemusta. Maut annoksessa olivat kyllä pääosin hyvät, mutta proteiinia oli Sandron normaaleihin annoskokoihin verrattuna aika säästeliäästi – puolitoista viipaletta halloumia sekä kaksi falafelia, joilla ei ollut kyllä Sandrossa syömieni falsujen kanssa mitään tekemistä. Annoksen kastikkeet olivat ihania ja tabouleh-salaatti ihan hyvää. Ehkä, jos edes falafeleja olisi ollut pari enemmän, annos olisi tuntunutkin kahdentoista euron arvoiselta. Sandron kierrätysastiat olivat kauniita, mutta halloumin syöminen pelkällä tylsällä puuhaarukalla oli sietämätöntä!

Ehkä kauniilla kääreellä on siis osansa Flow’n ruoassa, mutta kyllähän nämä molemmat annokset silti sen perinteisimmän festaripaellan voittavat mennen tullen. Olisi arvostettavaa, jos hyvät ravintolat säilyttäisivät kunnianhimonsa myös festariolosuhteissa.

 

/Hanna

Alempi kuva: Toni Vallasjoki