Miksi suomalaiset leimaavat saamelaisia?

Suomessa ei voi puhua saamelaisten oikeuksista, koska keskustelu tuntuu aina tyssähtävän siihen, että ”tilanne on niin monimutkainen”, ”saamelaiset ovat niin riitaisia” tai koska pelätään, että ”saamelaiset suuttuvat”. Tämä hokema on minusta hyvin kummallista, enkä voi olla pohtimatta, miten ja miksi olemme tähän ajattelemisen umpikujaan päätyneet?

davSaamelaisten kulttuurilla myydään ja edistetään Lapin turismia, mutta Suomessa ei tiedetä saamelaisuudesta juuri mitään.

”Mitä mieltä olet saamelaisasioista Suomessa?” olen tiedustellut yhdeltä jos toiselta viime aikoina. ”No en kyllä oikeastaan yhtään mitään” kuuluu yleisin vastaus. Tästä huolimatta ihmiset tuntuvat olevan hyvin ennakkoluuloisia ja ehdottomia saamelaisia kohtaan.

Havahduin maamme alkuperäiskansan tilanteeseen kunnolla vasta muutama vuosi sitten, vaikka olen valmistunut kandiksi yleisen historian laitokselta Helsingin yliopistosta, lukenut kulttuurihistorian perusopinnot Turun yliopistoon ja muutenkin ahminut tietoa ja työskennellyt vuosia ihmisoikeuksien parissa ympäri maailmaa. Silti oli aloitettava aivan perusasioista.

“Älä hullu puutu saamelaisten ongelmiin, nehän ovat aivan ilmiriidoissa keskenään” on yllättävän moni tuttu ja kollega toppuuttellut, kun olen kertonut aloittaneeni tutkimukset saamelaisasioista.

Viime aikoina mediassa on ollut esillä sekä Tenojoen saamelaisten että paikallisten laajalla rintamalla vastustama Suomen ja Norjan välinen Tenojoen sopimus.

Maaliskuussa juuri ennen eduskunnan äänestystä Saamelaiskäräjien jäsen Aslak Holmberg julkaisi videon – viimeisen hätähuudon heikkenevän kalastajasaamelaisen kulttuurin puolesta.

AslakHolmberg-YouTube

Keskustelu verkossa räjähti heti villkkaaksi. Holmbergin viesti teilattiin ”aivan perättömäksi”, ”härskiksi valehteluksi”, lisäksi saamelaisten kerrottiin olevan jo vuosikausien ajan ”täysin neuvotteluhaluttomia”. Avunpyyntö nähtiin ”liioitteluna” ja ”propagandana”.

Näyttää siltä, että saamelaisten kollektiivinen ymmärrys oikeuksiensa polkemisesta, ja sukupolvien ajan jaetuista syrjinnän kokemuksista kumpuava viesti ei tavoita suomalaisia, jotka puolestaan kärsivät rakenteellisesta tietovajeesta suhteessa saamelaisiin. Välissä on valtava tietoaukko ja siinä sinkoilevat väärinkäsitysten sarjatulet.

Nykyisenä internetin trollauksen ja jatkuvan disinformaation kautena Holmbergin viesti saatettiin niputtaa osaksi tätä valheen ja populismia vyyhtiä, vaikka Holmberg on kertonut puhuneensa omasta ja aiempien sukupolvien elämänkokemuksen näkökulmasta, sekä kuihtuvan kalastajasaamelaiskulttuurin ja saamelaisten itsemääräämisoikeuden puolesta.

Koululaitoksissamme ei opeteta saamelaisten historiaa, meille suomalaisille ei kerrota juuri mitään omasta alkuperäiskansastamme, eikä valtaväestölle välity saamelaisten näkökulma tai kokemukset mediasta.

Suomalaisilla ei ole tietoa saamelaisten kokemasta pakkosuomalaistamisesta tai muista väärinkäytöksistä – kuten maiden ja vesien anastamisesta, asuntolakoulukokemuksista, kulttuurisen häpeän kehittämisestä, kielen menetyksestä, rodullistamisesta, jatkuvasta syrjimisestä, itsemääräämisoikeuden puuttumisesta vastoin perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia – voidakseen vastaanottaa ja ymmärtää mitä saamelaiset puheellaan tarkoittavat.

Holmberg toimii Saamelaiskäräjien ja Saamelaisneuvoston lisäksi osana Ellos Deatnu! -liikettä,  (suom. Eläköön Tenojoki!) joka puolustaa saamelaisten oikeuksia. Eikä vain omaansa, vaan myös tulevien sukupolvien mahdollisuuksia ylläpitää ja kehittää vapaasti saamelaista identiteettiä ja kulttuuria Suomessa ilman, että etelästä käsin ulkopuoliset aina määräävät toisten elämisen ehtoja.

Saamelaisille perinteiset elinkeinot, jotka ovat eläneet ja kehittyneet ihmisten mukana läpi aikakausien, ovat keskeisimpiä keinoja välittää kieltä, kulttuuria, perinnetietoa ja luontoymmärrystä seuraaville polville.

Elinkeinot ja perinnekulttuurin harjoittamismahdollisuudet ovat kuitenkin kaventuneet sukupolvi toisensa jälkeen, kun ensin valtioiden rajat ovat halkoneet sukujen maita ja nielleet saamelaisten yhteisömaita etelän päätösvallan alaisuuteen. Nykyisin saamelaisten kotiseutualueesta noin 90 prosenttia on Metsähallituksen eli valtion hallinnassa.

Monet entiset saamelaisten pyhät kohteet eli seidat toimivat nyt turismin tyyssijoina, kuten esimerkiksi Pyhätunturin laskettelukeskus. Moni meistä eteläläisistä ei tule ajatelleeksi, että suuri osa pohjoisen nimistä on saamelaisten antamia.Monet entiset saamelaisten pyhät kohteet eli seidat toimivat nyt turismin tyyssijoina, kuten esimerkiksi Pyhätunturin laskettelukeskus. Moni meistä eteläläisistä ei tule ajatelleeksi, että suuri osa pohjoisen nimistä on saamelaisten antamia.

Huhtikuussa istuin bussissa kohti Kilpisjärveä läpi Enontekiön aivan Suomineidon peukun perukoille saakka. Saamelaisten pilkkaaminen alkoi välittömästi matkan alettua Levin turistikeskukselta. Kuski ja erämaahiihtoon hurahtanut etelän lomamatkailija tiesivät kivenvarmasti, kuinka saamelaiset ovat täysin mahdottomia riitapukareita ja tätä juttua riitti tuntien ajan.

Toukokuussa työskennellessäni eräässä helsinkiläisessä kahvilassa en voinut olla kuulematta, kun viereisen pöydän naiset keskustelivat huiveistaan. Eräs heistä tiedusteli, onko ystävän kaulassa kukallinen saamelaishuivi. Tähän todettiin, etteihän saamelaisten huiveja voi pitää, koska hehän suuttuisivat niin kovasti! Koko seurue repesi nauruun.

On tullut yhä yleisemmäksi kuulla illallisilla, kaupungilla tai yliopistolla ohimennen heitto saamelaisten suuttumisesta, huumorintajuttomuudesta ja milloin mistäkin. Minua ihmetyttää tämä suomalaisten kerta toisensa jälkeen toistama ”totuus” saamelaisista, vaikkei saamelaisista lopulta tiedetäkään juuri mitään.

Itseäni mietityttää kysymys: keitä se hyödyttää, että Suomen ja Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan oikeuksien sijaan huomio kiinnittyy aina saamelaisten sisäisiin riitoihin? Mistä se johtuu? Kenen näkökulmasta tällöin puhutaan? Ja mistä lähtien?

Mitä jos jatkuvien syytösten ja solvausten sijaan kuunneltaisiin ja keskusteltaisiin? Kysyttäisiin ”miksi” niin monta kertaa, kunnes yhteisymmärrys löytyisi ja kuulluksi tuleminen täyttyisi. Keskeisin saamelaisten vaatimus Tenojoen tapauksessakin on nimenomaan alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus ja osallisuus päätöksenteossa.

Toisaalta myös on erikoista, että entistä useammin saan lukea tai kuulla, kuinka ihmiset joko kyseenalaistavat tai kieltävät alkuperäiskansamme statuksen ja ikään kuin pelkäävät saamelaisten vievän alkuperäiskansana meiltä oikeuksia tai asettuvan paremmaksi meidän edellemme.

Kyse ei ole erityisoikeuksista tai toisten paremmuudesta suhteessa toisiin, vaan keino saada syrjityssä ja heikommassa oikeudellisessa asemassa olevien kansojen ja ihmisten oikeudet toteutumaan yhtäläisesti ja samanarvoisesti muiden kanssa. Samojen oikeuksien takaaminen saamelaisille, kuin mitä valtaväestöllä jo on, vaatii enemmän nostamista. Tosin Suomi ei ole vieläkään ratifioinut ILO 169 -sopimusta, joka korostaa alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta, joten tehtävää riittää valtiotasoa myöten.

Historiamme on valkoisen suomalaisen miehen kirjoittamaa. Kotimaiseen narratiiviimme kuuluu Suomi, tuo pieni sinnikäs pohjoisen maa, joka on ollut ensin Ruotsin alainen ja sen jälkeen Venäjän autonominen osa. Olemme nuorena valtiona identiteettiasioissa naapureitamme hieman enemmän hukassa oleva nuori maa, joka ei koskaan ole alistanut toisia alueita ja kansoja, kuten muut isot, pahat kolonialistivaltiot. Tai niin meille on opetettu ja kerrottu.

Ehkä kansallinen kipuilu, viha ja suomalainen närkästys suhteessa saamelaisiin johtuukin juuri siitä, että suomalainen narratiivi – maamme tarina meistä kansakuntana on nyt muuttumassa, kun poliittisesti heränneet ja kulttuuristaan vihdoin ylpeät (ennen opitusta häpeästä hiljenneet) saamelaiset ravistelevat meitä kuulemaan heidän tarinaansa, meidän alaisuudessa.

Meidän on aika tutkia ja tunnustaa kaikki se mitä Suomi on tehnyt valtiossaan asuvalle alkuperäiskansalle. Meidän on katsottava historian jokaista kohtaa silmiin, puhuttava asioista, kuunneltava, pyydettävä anteeksi ja vielä opetettava nämä tiedot ja taidot avoimesti seuraaville sukupolville oppiaksemme virheistämme myös jatkossa. Vasta sitten nyt satavuotias Suomi on valmis todelliseen vuoropuheluun ja yhteistyöhön saamelaisten kanssa.

Tänään vietetään maailman alkuperäiskansojen päivää. Toivotan sitä erityisesti kaikille saamelaisille: Buorre máilmmi eamiálbmogiid beaivvi!

Tenojoki-kukkiiTenojoki 2017.

Ensin oma koti

Asunnottomuus on harvoin jos koskaan ihmisen itsensä vika. Syynä asunnottomuuteen voi olla ero, työttömyys, köyhyys, rasismi, alkoholismi, sairaus, väestönkasvu, nopea kaupungistuminen, asuntopula ja yhä useammin asumisen kalleus varsinkin isommissa kaupungeissa.

Suomi on ainut maa Euroopassa, jossa asunnottomuus, erityisesti pitkäaikaisasunnottomuus on saatu laskemaan hyvin laajalla yhteistyöllä. Erityisen ratkaisevaa on ollut asunto ensin -periaate, jonka mukaan ensin asunnottomalle täytyy löytää koti, ja sitten vasta voidaan alkaa purkaa muita ongelmia, yhdessä laajan turvaverkon tukemana.

Mutta mitä jos apua ei ole? Mitä jos apu vain pahentaa asunnottomuutta?

Asuin 2014-2015 New Yorkissa, jossa asunnottomuus on kärjistynyt yhtä pahaan jamaan kuin viimeksi 1930-luvulla suuren laman aikana. Parhaillaan joka yö kaupungin tarjoamissa väliaikaismajoituksissa yöpyy lähes 61 500 ihmistä, joista lähes 24 000 on lapsia.

marcusmoore2-newyorkhomelesspoet-photokukkaranta

New Yorkin kodittomuus on rodullistunut ongelma; majoituspalveluiden asukkaista lähes 60 prosenttia on afroamerikkalaisia, 31 prosenttia latinoja ja 7 prosenttia valkoisia. Tutkimusten mukaan suurin syy New Yorkin kodittomuudelle on kaupungin liian kallis asuminen.

Työskentelin kuukausien ajan asunnottomien perustaman Picture the Homeless -järjestön kanssa. Useimmat jututtamistani kodittomista vihasivat New Yorkin kaupungin tarjoamia väliaikaismajoituspalveluita, koska ne ovat vaarallisia.

Moni on kokenut väkivaltaa, työntekijöiden mielivaltaa, naiset seksuaalista häirintää ja jopa raiskauksia. Surkeimmat asunnot kuhisevat hiiriä, rottia ja torakoita. Useimpia myös inhottaa se, kuinka kiinteistöjen omistajat keräävät voittoja julkisella rahalla, kodittomien kustannuksella. Kodittomien majoituspalvelusta on nimittäin tullut yksityisille tahoille keino tehdä bisnestä.

Picture the Homeless -järjestön pitkäaikainen aktivisti, koditon runoilija Marcus Moore asuu mieluummin kadulla kuin majoituspalvelussa. Vuoden verran väliaikaismajoitusta oli Moorelle tarpeeksi. Hän päätti lähteä, koska laitos passivoi ihmisiä, eikä edistä pysyvämmän kodin saamista.

Halusin ymmärtää miten koditon selviää New Yorkin kaduilla. Marcus Moore kutsui minut ja kollegani Mikael Brunilan tutustumaan arkeensa. Kodittoman newyorkilaisen päivää rytmittävät erilaiset ruoka- ja vaatejakelut, joita kaupungin lukuisat hyväntekeväisyysjärjestöt, yhteisöt ja kirkot pyörittävät ympäri Manhattania. Kävely on aivan loputonta.

Moore joutui alun kodittomaksi erottuaan tyttöystävästään kymmenisen vuotta sitten. Hänen tulonsa vartijantyöstä eivät riittäneet kaupungin kalliisiin vuokriin; pian asunnottomuus johti työttömyyteen ja mies päätyi asunnottomien majoitukseen. Tärkeintä Mooren elämässä on toimia aktivistina erilaisissa järjestöissä edullisen asumisen puolesta, runoilla ja opiskella kirjastossa päivittäin.

Jos aikaa jää riittävästi, Moore matkustaa usean tunnin metromatkan päähän Queensin laitamille, missä hän nukkuu valtaamissaan myrskyjen tuhoamissa hylätyissä taloissa. Useimmiten New York kuitenkin imee kaiken ajan, ja Moore nukkuu Manhattanin kaduilla missä milloinkin.

nosleeping-newyorkhomelessness-photokukkaranta

Siitä jokainen tapaamani New Yorkin koditon oli yhtä mieltä, että tärkeintä olisi saada pysyvä oma koti väliaikaismajoituksen sijaan, ja sen jälkeen omalla toiminnalla – yhteiskunnan tukemana kohti uusia elämänuria.

Suomessa asunnottomuuden vähentämisohjelma on ollut ihan maailman mittakaavassa yksi parhaimpia esimerkkejä. Painopistettä ollaan siirtämässä ennaltaehkäisyyn. Tekemistä riittää uusien haasteiden edessä, nyt entistä useammin nuoret, naiset ja maahanmuuttajat ovat joutumassa asunnottomaksi.