Viime yönä havahduin siihen, että eräs pieni rakas yritti umpiunessa kotiovesta porraskäytävään. Yritti kai mennä pakoon painajaisunta. Kannoin hänet omaan vuoteeseeni, hän oli levoton, jalat polkivat, joten silitin ja pidin hänestä kiinni. Hiljalleen hän rauhottui, painajainen lähti kiusaamaan jotakuta muuta, hengitys muuttui rauhalliseksi.
(Kuva on kodittomien kuvien kokoelmastani.)
Ihminen tarvitsee jonkun, joka hengittää vieressä. Miksi on niin vähän mahdollisuuksia siihen, nukkua toisessa kiinni tai asettaa kämmen toisen sydämelle, tuntea miten ihmeellistä on, että siinä on toinen elävä olento. Jos ei ole puolisoa eikä lasta, pitää nukkua yksin. Jos pyytäisi ystävän viereen nukkumaan tai kysyisi, saako painaa kämmenen ystävän sydämelle, jotta tietää, että maailmassa on muitakin ihmisiä, vaikuttaisi sekopäältä.
Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    ”All people are children when they sleep.
    There´s no war in them then.
    They open their hands and breathe
    in that quiet rhythm heaven has given them.
    They pucker their lips like small children
    and open their hands halfway,
    soldiers and statesmen, servants and masters.
    The stars stand guard
    and a haze veils the sky,
    a few hours when no one will do anybody harm.
    If only we could speak to one another then when our hearts are half-open flowers.
    Words like golden bees
    would drift in.
    — God, teach me the language of sleep.”
    Rolf Jacobsen

    Muistui kirjoutksestasi mieleeni, melkein muistin ulkoakin. terv. Neiti E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *