Yksin ystävänpäivänä

Olin eilen Tampereella puhumassa yksinäisyyskirjastani Pöytä yhdelle. Oli ihana yleisö. Kirjastonhoitaja sanoi minulle jälkikäteen, että joku saattoi jäädä kotiin, vaikka olisi halunnut tulla – pelkäämme yksinäiseksi leimaantumista.

Näyttökuva 2017-02-14 kello 9.55.42

Tänään on ystävänpäivä. Miltä se mahtaa tuntua, jos ei ole yhtään ystävää? Sain ystävänpäivätervehdyksen pakettitalofirmalta (ei hajuakaan miksi!). Entä jos se olisi ainoa ystävänpäivätervehdys? On irvokasta, että yritykset lähettävät asiakkailleen ystävänpäivätervehdyksiä. Oikea ystävyys ei todellakaan perustu rahaan!

Yksinäisyys on hiljasta. Yksinäiset eivät kokoa omia eturyhmiä ja järjestä mielenosoituksia. Yksinäisyyttä hävetään, pelätään että yksinäisyyden tunnustaminen karkottaa vähäisetkin ystävät tai tuttavat. Yksinäiset vetäytyvät. Luin juuri nuoren naisen blogia, jossa hän kertoi välttelevänsä ystävien vauvakutsuja, koska pelkää alkavansa itkeä. Hän kertoo yksinäisyydestään vain anonyymisti blogissaan.

Tämä päivä on varmasti monelle yksinäiselle vaikea. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että ystävänpäivä on keinotekoista hössötystä, jonka tarkoituksena on myydä kortteja ja suklaata, ystävyyshehkutus voi satuttaa. Varsinkin jos seuraa Facebook-päivityksiä, joissa hehkutetaan omia maailman parhaita ystäviä.

Kommentit
  1. 1

    RouvaM sanoo

    En ole koskaan oikein ymmärtänyt tuota yksinäisyysongelmaa. Kaikkihan me olemme pohjimmiltamme yksin. Mutta eikö yksinäisyys kuitenkin ole asia, jolle kukin voi halutessaan tehdä jotain? Paitsi tietenkin jos ei syystä tai toisesta pääse ulos omasta ovestaan. Harvaa kuitenkaan kukaan tulee kotoa hakemaan mihinkään. Ja kyllä, minäkin tunnen itseni välillä yksinäiseksi, mutta tiedän, että se on osin omaa syytäni, kun en ole jaksanut pitää ystävyyssuhteista huolta.

    • 1.1

      laurahonkasalo sanoo

      Juuri tämän kaltaisen ajattelun takia kirjoitin yksinäisyyskirjani – suosittelen sitä sinulle lämpimästi. Suomessa on ylipäätään vallalla ajattelu, että ongelmat ovat omaa syytä ja niille voi tehdä yksin jotain. Moni kärsii kroonisesta yksinäisyydestä: he ovat olleet ehkä kiusattuja jo päiväkodissa, aina ulkopuolisia. Jos on jopa vuosikymmeniä kärsinyt yksinäisyydestä, on todella vaikea vain lähteä ulos solmimaan uusia suhteita. Nyky-Suomessa myös köyhyys, sairaus ja muut vaikeudet eristävät tehokkaasti. Jos ystävät hylkäävät vaikkapa eron tai sairauden takia, ei ole helppo olla reipas ja lähteä hommaamaan itselleen uusia ystäviä. Toivoisin enemmän ymmärrystä ja armollisuutta muita ihmisiä kohtaan. ”Tunnen itseni välillä yksinäiseksi” on ihan eri asia kuin että on kroonisen yksinäinen. Seuraa voi vielä löytää, mutta aikuisena on vaikea löytää todellisia ystäviä, joille voi puhua rehellisesti tunteistaan, tai vaikka viettää juhlapyhät yhdessä. Yksinäisyys on yltymässä länsimaissa epidemiaksi, joka uhkaa myös kansanterveyttä, eikä ongelmaa saa vähätellä kuittaamalla se siten, että ihmisten pitää vain mennä työväenopiston kurssille niin eivät ole yksinäisiä.

  2. 2

    Siru sanoo

    Ei sellainen henkilö joka hylkää sairauden takia ole aito ystävä eli sellaiset saa mennäkin.

    En keksi kuka muukaan kenenkään yksinäiseksi koettuun elämään pystyisi ystäviä hankkimaan kuin henkilö itse. (Minä olen lukenut yksinäisyyskirjasi.)

    Mitä raakaa siinä on jos heittää ilmaan ideoita missä voisi tutustua ihmisiin? Joskus kovin epätyypillinen paikka josta muuta kuvittelisi voikin toimia: esim. alastonsuomi.fi joka on täynnä paitsi seksiseuraa etsiviä myös todella yksinäisiä joihin on kannattanut tutustua eikä lyödä pervoleimasimella.

    Elämä on elettäväksi tehty. Kaikki saa joskus pakit niin ystävyys- kuin rakkauskuvioissa. Uutta putkeen.

  3. 3

    Yksinäinen äiti sanoo

    Minä olen aina ollut yksinäinen mutta en ole koskaan ollut niin yksinäinen kuin sen jälkeen kun lapseni teki itsemurhan. Minut jätettiin totaalisesti yksin. Lapsen kuolema paljasti perheenjäsenten, ystäviksi luulemieni ihmisten, tuttavien, sukulaisten, toimeksiantajien, naapureiden ja sidosryhmien välittämisen todellisen määrän.
    Mutta mikä parasta, huomaan nauttivani kun saan olla yksin. On pakko nauttia, on pakko pärjätä. Kuljen pää painuksissa. Saanko tarvita ketään? Vai pitääkö minunkin mennä Tinderiin tai työväenopiston kurssille? Eihän kukaan halua olla kanssani! Saatan vaikka ruveta itkemään ja puhumaan kuolemasta!

    • 3.1

      laurahonkasalo sanoo

      Tämä on nykyään kovin yleistä. Kirjaa tehdessäni minulle kerrottiin naisesta, joka sairastui aggressiiviseen syöpään. Mies ja koko ystäväpiiri hylkäsi, vain yksi ystävä kävi katsomassa häntä saattohoidossa. Jos ei ole joutunut vastaavaan tilanteeseen on turha hymistellä, että ystävät pitää valita paremmin. Ja jos ei ole kokenut vaikkapa masennusta on turha sanoa muille, että reippaasti vaan ulos kodista, siellä ne ystävät odottavat.
      Paljon voimia sinulle.

  4. 4

    Yksinäinen äiti sanoo

    Me kaikki emme ole sellaisia että meistä pidettäisiin. Me emme herätä muissa ihmisissä empatiaa. Se vain on hyväksyttävä. Kun kaltaiseni epämiellyttävä, outo ja sosiaalisesti vajaa ihminen sitten kohtaa äärimmäisen tragedian, hänet on todella helppo jättää rauhaan. Ja suremaan yksin.
    Erityisen paljon sanoja ja tunteita puuttuu näköjään kirjoittamisen ammattilaisilta. Yksikään tuntemani kirjailija ei ole muodollisten surunvalittelujen jälkeen vaivautunut pitämään yhteyttä. Ikään kuin oletetaan että se yksinäisyyteen pakotettu jaksaisi aktivoitua ja sosiaalistua.
    Mutta ystäväpiiri voi kyllä vaihtua aikuisenakin. Vanhat ihmissuhteet osoittautuvat huonoiksi ja kuluvat loppuun, ja tilalle tulee uusia, yllättäviä. Mikään ei ole pysyvää. Paitsi tietenkin ihmisen kosminen yksinäisyys.

  5. 5

    Siru sanoo

    Laura, en hymistellyt. Enemmän se oli sellainen ”ei siinä hyvä hävinnyt” kommentti. Kaikille sellaista sattuu, ei se ole kiinni arvostelukyvyn puutteesta. Tunnet varmaan Kaisa Korhosen laulun joka alkaa ”Kun yksi pettää ja toinen jättää…” Ellet niin tässä linkki:
    https://www.youtube.com/watch?v=FiRNU1F0FSo

    Eikö täällä saisi kommentoida jos oma elämä ei ole potkinut tarpeeksi päähän?

    Tulee vain kirjastasi (ja ajoittain tästä blogista) mieleen ajatus ettei itsesäälissä vellominen taida olla ihan se kaikista toimivin strategia eteenpäin.

    Turha kaiketi heitellä ideoita yksinäisyydestä ulospääsyyn jos toinen itsepintaisesti haluaa torpata kaikki ehdotukset uusiin kuvioihin. Kai se on niin, että jokaisen on ihan itse keksittävä miten elämästään saisi siedettävämmän. Ilmeisesti kovin moni haluaa vain, että heitä kuunnellaan ja silitetään pelkästään myötakarvaan.

    Kulunut Albert Einstein sitaatti: ””Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.” Ja vielä rautalangasta vääntäen, jos lapsuudesta asti lyö päätään ystävyyssuhteissa samaan tiiliseinään niin voisi kokeilla välillä edes eri seinää.

    • 5.1

      laurahonkasalo sanoo

      Olen sekä kirjassa että muualla yrittänyt tuoda esiin sitä, että kaikkia, esim kroonisesti yksinäisiä, eivät auta vain topakat neuvot, vaan tarvitaan syvemmälle menevää apua, kuten terapiaa tai muunlaista ulkopuolista apua. Kaikki eivät myöskään ole perustemperamentiltaan reippaita eteenpän menijöitä.

      • 5.1.1

        ulla sanoo

        Terapiasta ei kyllä välttämättä saa yhtään sen parempia neuvoja kuin ei-ammattimaisilta topakoilta auttajilta. Erona on ehkä se, että terapiassa löydetään ne voimavarat, jonka avulla ihminen jaksaa ja haluaa toteuttaa niitä yksinkertaisia vinkkejä (kuten nouse ja mene ulos).

        Mutta asiasta toiseen. Kahlasin alkuvuodesta tämän blogin kokonaan läpi ja nautin suunnattomasti lukemastani. Nyt tuntuukin ihan oudolta joutua odottamaan seuraavaa postausta useita päiviä, kun ehdin jo tottua lukemaan tekstejäsi joka päivä. Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi!

  6. 6

    Yksinäinen äiti sanoo

    Siru väittää siis että yksinäisyys on aina yksilön oma vika. Hän oikeassa. Minäkin vellon lapseni kuoleman jälkeisessä itsesäälissä sen sijaan että tekisin tälle tilanteelle jotakin. Etsin uuden seinän johon hakata päätäni.
    Ketään ei voi pakottaa ystäväkseni. Ketään ei voi pakottaa välittämään minusta.
    Ketään ei myöskään voi pakottaa muuttumaan sellaiseksi, että hänestä tulisi suosittu.
    Tähänkö terapiaa? Millaista syvemmälle menevää apua? Enkö saa olla yksin?
    Yksinäisyys on myös valinta..
    Yksinäisyys voi olla rikkautta.
    Vai onko onnistuneen elämän mittari mahdollisimman monta ystävänpäiväkorttia? Tai että edes joku kutsuisi uudenvuodenbileisiin? Vapun ja juhannuksenkin voi viettää yksin. Ei se ole syrjäytymistä. Olen opetellut matkustelemaan ja käymään elokuvissa yksin. Seuraavaksi opettelen käymään taidenäyttelyissä yksin.
    Väittäisin että yksinäisyyttä suurempi trauma on yksipuolinen, hyväksikäyttöön perustuva ihmissuhde.
    Vanhusten traaginen yksinäisyys sen sijaan ei välttämättä ole itse valittua, ja heillä voisi olla sosiaalisia taitojakin (enemmän kuin minulla), mutta iän tuomat fyysiset rajoitteet estävät heitä pitämästä yhteyttä muihin edes somen kautta.

    • 6.1

      laurahonkasalo sanoo

      Tietenkään ei tarvita mitään toimia, jos ihminen haluaa olla yksin. Mutta jos on vaikka ollut vuosikymmeniä yksin, on koulukiusaamistaustaa tms, ja haluaisi kontakteja muihin, terapiasta voi olla apua. Nykyään ammattiapua on erittäin vaikea saada.

  7. 7

    Yksinäinen äiti sanoo

    Ammattiapua on erittäin helppo saada. Satun tietämään, että Helsingin keskustassa on matalan kynnyksen psykoterapiakeskus, josta saa ajan vaikka heti. Mutta se maksaa, 90e/kerta.
    Psykiatrian poliklinikoilta taas tuputetaan ensisijaisesti masennuslääkkeitä. Nehän eivät poista varsinaista ongelmaa, ne vain auttavat (parhaassa tapauksessa) sietämään pahaa oloa. Masennuslääkkeitä suositellaan myös vatsakipuihin. Ne eivät poista kipuja mutta turruttavat.
    Miksi ihmiset ovat yksinäisiä? Siksi että kaikki eivät yksinkertaisesti ole niin kivoja, että heidän kanssaan tekee mieli olla. Jakaisin kyllä ajatuksiani, tunteitani ja arkeani, mutta kukaan ei halua kuunnella. En saa valita oikeita sanoja, en osaa olla oikeanlainen, en osaa olla tarpeeksi miellyttävä. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Ja kun tarpeeksi monta kertaa pettyy ihmisiin, on pakko uskotella itselle, että on parempi olla yksin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *