Vanhassa Helsingissä

Väinö Tanner: Näin Helsingin kasvavan (Tammi, 1966)

Tässä on kirja, jota voi suositella kaikille Helsinkiä rakastaville, puoluekannasta riippumatta. Paljasjalkainen helsinkiläinen, pääministeriksikin edennyt poliitikko Väinö Tanner (synt. 1881) kertoo teoksessa lapsuudestaan ja nuoruudestaan 1800-luvun lopun Helsingissä. Perhe asui puutaloasunnossa Ruoholahdessa. Noihin aikoihin sijoittui suomalaistumishuuma ja pääkaupungin nopea kasvu. Tannerin isä oli töissä rautateillä ja äiti oli kotiäiti, mutta into pojan kouluttamiseen oli kova. Pikkupoikia taas kiinnosti silloin niin kuin nykyäänkin seikkaileminen, uusien paikkojen tutkiminen, urheilu ja kalassa käyminen. Innostus hiihtämiseen kasvatti reviiriä Espoon perukoille ja Porvooseen.

Kirja on kirjoitettu hauskan letkeään tyyliin, huumoria piisaa. Tannerilla on sekä hyvä muisti että oiva kyky kuvailla elinympäristöään ja kaupungin kehittymistä. Kirjassa käsitellään tapoja ja harrastuksia, kodin ruokataloutta, elintarvikemyymälätoiminnan kehittymistä ja isän ammatin kautta vähän rautatieverkoston laajentumistakin. Kiehtova, iloinen teos!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *