Takaisin Karjalaan

Välillä pelkään, etten ole muuttumassa vain keski-ikäiseksi, vaan myöskin jonkun ukiksi. Ukkiuteen liittyy kummallisia oireita. Yksi niistä on Karjala-kaiho.

Olin toki nuorenakin tietoinen siitä, että äidinisä oli kotoisin Karjalasta. En vain jaksanut perehtyä asiaan, koska se tuntui liian suurelta. (Isoisä kuoli äitini ollessa lapsi, eikä siis ollut läsnä jakamassa muistojaan.)

Muutama vuosi sitten teimme sukumatkan Sortavalaan. Se oli erittäin hieno kokemus. Meitä oli matkalla bussillinen ihmisiä, isoisäni äidin ja tämän sisarusten jälkeläisiä. Äitini serkku on tehnyt paljon sukututkimusta ja isomummoni siskon lapsenlapset osasivat myös kertoa paljon. Lisäksi meillä oli aivan huippu bussikuski, joka osaisi kertoa vaikka mitä historiasta, sota-ajoista sekä Karjalan nykyoloista. Mikään varsinainen hyvänmielen matka ei ollut kyseessä. Sortavalassa ja varsinkin maaseudulla oli järkyttävän köyhän ja kurjan näköistä ja sodasta tietysti puhuttiin matkalla paljon.

 

Kävimme Impilahdella missä isoisä oli pienenä leikkinyt. Kävimme myös Kitelässä katsomassa tuhoutuneen kirkon portaita keskellä metsää. Matka oli tärkeä, sen jälkeen olen usein surrut isoisovanhempieni hautaa, joka jäi Sortavalaan. Hieno hautakivi on katkennut keskeltä. Tavallaan järjenvastaista, kun haudassa tuskin enää on mitään muuta kuin multaa.

Viime viikolla olimme taas sukukokouksessa. On todella hienoa, että sukulaisnaiset jaksavat järjestää kokoontumisia, nytkin meitä oli viitisenkymmentä ihmistä paikalla. Joensuulainen sukulaisemme, halusi, että laulamme Karjalan kunnailla karjalan kielellä. Kieli näyttää kiehtovalta!

Pari vuotta sitten ostin äidilleni hienon kuvateoksen, johon on koottu postikortteja Sortavalasta. (Kirjaa on näköjään saatavilla jopa Prisman verkkokaupasta.)

Nykyään en voi enää kuunnella Veikko Lavin Evakon laulua vollottamatta. Viimeistään tässä kohdassa pääsee parku:

Eräs äiti sanoi: ”Tässä on mun koko omaisuus,
Viisi pientä lasta sekä vielä kahvipannu uus.”

Äidinäiti opiskeli sairaanhoitajaksi Viipurissa, missä tapasi isoisäni. Vastavalmistuneena sairaanhoitajana äidinäiti työskenteli sairaalajunassa, joka kiersi korjaamassa haavottuneita talteen. Äidinisä oli sodassa lentäjänä.

Nuorena sitä uskoi olevansa oma ainutlaatuinen yksilönsä, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä paremmin käsitän, että esi-isien ja -äitien kokemukset muovaavat ihmistä yllättävän paljon. Tutkimusten mukaan sotakokemukset vaikuttavat vielä kolmannessa polvessa. Uskon, että tämä pätee moneen muuhunkin asiaan kuin sotaan.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Toinen Karjala-kaihoilija täällä hei. Äidinäiti oli Kannaksen evakko (ja muuten myös sairaanhoitaja, kuten sinunkin äidinäitisi, tosin sen verran nuori sodan aikaan että opiskeli vasta sitten Helsingissä kun Viipuriin ei ollut enää menemistä.) Tuo Karjalan kunnailla -laulu sai taas kyyneleet silmiin, lähinnä siksi että mummi on jo edesmennyt – minulla tuo Karjala-kaiho taitaa olla aika pitkälti mummin-ikävää… Ja voi, Evakon laulu on takuuvarma itkettäjä myös.

  2. 2

    sanoo

    On totta, että tuo evakkous näkyy myös myöhemmissä polvissa. Joku kaiho, ikävä, vieraus, joka on läsnä perheessä; suhtautuminen vieraisiin ihmisiin, henkinen orpous – ikään kuin aina olisi se ovensuupenkillä istuja eikä kuuluisi joukkoon, ikään kuin aina olisi se kapsäkki sängyn alla valmiina lähtöön. Se suhtautumistapa asioihin välittyy perheessä, koska siitä surusta ja pelosta ei ole puhuttu. Ilo pintaan vaikka syvän märkänis, kuten karjalaiset sanovat.On vaan yritetty selvitä, mennä eteenpäin. Kaikki tämä on läsnä perheen ilmapiirissä ja vaikuttaa tietenkin myös lasten tapaan suhtautua asioihin ja käsitellä omia tunteitaan.Hyvä, että karjalaistaustaiset pitävät yllä muistoa ja perinteitä. Myös noiden vanhempien ihmisten kertomusten avulla voi vähän jäsentää sitä, millaista se sodan ja myös sotaa edeltävä aika oli.

    Jännä, että viikon sisään jo toisen evakkotaustaisen kanssa näistä kirjoittelen blogeissa 🙂

  3. 3

    sanoo

    Tervehdys. Minun isäni oli vasta lapsi, kun jättivät Karjalan (nyt on jo kuollut eli näistä asioista ei voi puhua hänen kanssaan). Ihan noita samoja olen kokenut, mitä RomanticLady JAL kirjoitti tuossa yllä. Minussakin on vahvasti maisemaikävä, irrallisuus, ulkopuolisuus ja tietty melankolisuus. Koin aika uskomattomia oivalluksia, kun luin opintoja varten Anne Kuorsalon ja Iris Salorannan toimittamaa kirjaa Evakkolapset. Siinä on mm. tuosta siirtolaisikävän siirtymisestä sukupolvelta toiselle. Saattaa olla tuttu kirja teille, tässä kuitenkin linkki. http://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512091430/evakkolapset/

  4. 4

    Fed'an Johor sanoo

    ”Nykyään en voi enää kuunnella Veikko Lavin Evakon laulua vollottamatta.”

    Muga, sehäi on yhtel kerdua čoma da suruhine pajo. Itkettäy ristikanzua, hos ei iče olizigah voinan aigua nähny…

    Sežo Evakon laulu on kiännetty karjalakse:

  5. 5

    kerttuliini sanoo

    Löytyipä tuolta Youtubesta karjalankielinen versiokin Karjalan kunnailla-laulusta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *