Solidaarisuus, minne katosit?

Aulikki Oksanen täytti 70 vuotta. Toivoisin, että tässä meidän minäminä-ajassamme olisi enemmän Aulikkeja. Välillä tuntuu, että Aulikki Oksaselle luonteenomainen solidaarisuus ja välittäminen on kuollut sukupuuttoon. Kenen joukoissa seisot on edelleen ajankohtainen sekä Suomessa että halpatyön maissa.


Solidaarisuus on ajatuksena myös lähestulkoon kuollut sukupuuttoon. Minua oksetti, kun luin tänään tämän kirjoituksen. (Mielestäni Helsingin Sanomat on kritiikön ja epäeettinen hehkuttaessaan tämän tyylistä toimintaa.)

Artikkelin henkilöt ovat moninkertaisesti etuoikeutettuja. Heillä on Suomessa työttömyydestä huolimatta työtä, jopa hyväpalkkaista. He voivat säästöjensä turvin lähteä maailmalle, varmana siitä, että vaikka palatessa työtä ei löytyisi, yhteiskunta pitää jollain tavalla huolen. Artikkelissa haastatellut naiset oleskelevat molemmat Indonesiassa. Helppohan suomalaisen on elää huokeasti Indonesiassa, jossa monissa provinsseissa minimipalkkaa ei tunneta lainkaan. Tai virallinen minimipalkka ei riitä kohtuulliseen elintasoon – esimerkiksi riittävään ravintoon. Indonesia tunnetaan myös rehottavasta lapsityöstä. Toki lukemattomilla suomalaisilla – vaikkapa hoitohenkilöstöllä – tuskin olisi varaa säästää sapattivuoteen tropiikissa. Yhtään työuupumusta väheksymättä pidän epäeettisenä sitä, että lähdetään köyhälistömaihin, tai jopa (potentiaalisiin) diktatuureihin (ks. Thaimaa) elämään halvalla. Millä ihmeen oikeutuksella artikkelin henkiköt repivät lomansa köhien aasialaisten selkänahasta??

Oksasen tuotanto ei tietenkään rajoitu 1960-lukuun. Hänen viime aikaiset kokoelmansa sekä yhteistyö Vuokko Hovatan kanssa ovat hienoja.

Toivon, että soldaarisuuden ja lähimmäisenrakkauden ajatukset tekisivät paluun. Toivon, että ssuomalaiset heräisivät siihen, ettei toisen selkänahasta revitty sapattivuosi ole mitään oikeaa vapautta. Kenen joukoissa seisot -kappaleen ajoilta on Matti Rossin sanoittama Sinä kysyt ystävä miksi. Edelleen ajankohtainen, kun ajatellaan sapatti- tai turistimatkailua halvan työvoiman maihin.

Jokin aika sitten näin nettikeskustelussa mielipiteen, että kehitysmaiden lapsille ei pitäisi rahoittaa rokotuksia, koska maailmassa on kuitenkin liian paljon ihmisiä. Kommentti oli niin tyrmistyttävä, etten tiennyt mitä ajatella. Mikä saa suomalaisen ihmisen kuvittelemaan, että hän on yksilönä niin arvokas, että juuri hän on ansainnut elämän Suomessa, missä on perusterveydenhoito ja -toimeentulo? Jos maailmassa on liikaa ihmisiä, miksei tämä suomalainen nettikeskustelija ammu kuulaa kalloonsa? Mikä saa hänet kuvittelemaan, että on ok ostella hikipajarättejä Menkkahaukalta ja jatkaa Suomessa elämää, joka tuhoaa ympäristöä? Mikä saa hänet ajattelemaan, että on ihan oikeutettua, että juuri häntä ei altisteta spitaalille tai hänen lapsiaan poliolle??

Yksi Aulikki omassa maailmassani on sisareni, kunnallispoliitikko, joka oikeasti kantaa samaa solidaarisuuden periaatetta kuin Aulikki.

Vastikää katsoin dokumentin, joka käsitteli isorokon hävittämistä maailmasta. Mietin, olisiko sama mahdollista nykyään – oikeistolainen ajattelu valtaa alaa, ajatellaan, että kukin on vastuussa omasta elämästään. Pohdin, onko poliota sen takia edelleen olemassa – olisiko se jo hävitetetty maailmasta, jos menneiden vuosikymmenten ideaali solidaarisuudesta, tai kristillinen ajatus lähimmäisenrakkaudesta, olisi edelleen voimassa? Helsingin Sanomien artikkeli sapattivapaata viettävistä osoittaa, että nykyään keskitymme yksilön hyvinvointiin. Indonesiassa asuva suomalaisnainen suuntaa energiansa kissojen pelastamiseen, vaikka lapsiköyhyys on Indonesiassa edelleen iso ongelma. Mutta hei, nykyään ok tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu kivalta!

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Voi Laura, miten TÄRKEÄ kirjoitus! Minuakin oksetti sama juttu. Tällaisia ihmisiä on yhä enemmän. Jotkut heistä nimeävät itsensä globaaleiksi nomadeiksi. Minusta heissä ei ole mitään ihailtavaa.
    Tämä sinun kirjoituksesi pitäisi julkaista Helsingin Sanomissa. Lähetä kannanottosi Mielipide-sivulle. Jos sitä ei julkaista, niin sittenpähän varmistuu, kenen joukoissa siellä seistään.

    Minulla on unelma, että tähän itsekkyyteen kyllästytäään ja heiluri heilahtaa toiseen suuntaan, kouluihin tulee opetussuunnitelmaan taas sana solidaarisuus, taiteessa suositaan oikeita aiheita jne. Sen unelman varassa jaksan elää. Kiitos, kun kirjoitit tämän, taas lisää toivoa!

  2. 3

    sanoo

    Minä ymmärrän toisaalta tuon halun myös hengähtää työelämästä. Kaikki voisivat mielestäni aloittaa solidaarisuuden harjoittelun käyttäytymällä ihmisiksi työpaikoilla. Olen seurannut sukulaiseni rankkaa työpaikkakiusaamista enkä yhtään heristellyt hänelle sormea kun hän halusi muutenkin raskaasta työstä hieman aiemmin pois. Minusta kaikki auttaminen on hieno asia, liian harva meillä Suomessa ajattelee edes kodittomia kissoja. Itse olen vain miettinyt, miksi ihminen haluaa hidastaa juuri silloin kun lapset ovat jo yleensä aikuisia. Itse olen valinnut downshiftaamisen juuri lasten takia.

    • 3.1

      sanoo

      Niin, mutta katsos nämä köyhissä maissa reissaavat eivät yleensä auta ketään vaan tekevät sitä, mikä on itsestä mukavaa. Joku perustaa sukellus- tai surffikoulun rikkaille turisteille, joku majoittuu ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi köyhän ihmisen kotiin ja kirjoittelee siellä läppärillään kirjaa suurenmoisesta rohkeudestaan, kun ”uskalsi” lähteä mastercard mukana ”seikkailemaan”. Tämäkin yksi pariskunta, Päivi Kannisto & kumpp., jotka ovat kirjoittaneeet kirjan Elämäni nomadina on ottanut vastaan lähes ilmaisen suomalaisen koulutuksen, mutta ei sitten anna työpanostaan yhteiskunnalle. Kaiken lisäksi he vielä vähättelevät tavallisia ihmisiä, jotka puurtavat ja pitävät yllä puitteita, niin että he voivat viettää tätä omituista elämäänsä.

      Tässä jutussa, johon Laura viittaa ei ole kyse lopullisesta matkailijaksi ryhtymisestä (eihän tuo nyt mitään nomadiutta ole vaan matkailua!), vaan sapattivapaan viettämisestä köyhässä maassa. Minä en ymmärrä, miksei voi lähteä kehitysaputöihin, joissa saisi uutta näkökulmaa ja voisi sitten taas ehkä oma työkin maistua.

    • 3.2

      sanoo

      Mutta kirjan kirjoittamalla he ovat varmasti saaneet tuloja ja maksaneet veroja Suomeen. Mastercardin kanssa matkaavat ostavat myös paikallisilta yleensä mm. majoitusta ja opaspalveluja joten heidän rahansa auttavat ainakin muutamaa paikallista. Lisäksi monet työmyyrät, jotka vain painavat vuodesta toiseen voivat lopulta romahtaa niin, että ovat lopulta työkyvyttömyyseläkkeellä (aika yleistä Suomessa). Lisäksi maassamme on niin paljon työttömiä että ihan hyväkin jonkun välillä päästä sijaistamaan vuorotteluvapaata pitäviä. Minä siis sanon, että pidetään omasta jaksamisesta huolta. Se tulee lopulta yhteiskunnalle halvimmaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *