Sekaisin Afrikasta

Tekeillä olevan romaanin tiimoilta eksyin lukemaan suomalaisista lähetyssaarnaajista, vaikka teema ei päätynytkään romaaniin asti. Aihe on erittäin kiinnostava. Kristinuskon viemisestä maailman ääriin voi tietysti olla montaa mieltä, mutta varsinkin lähetyssisarten elämäntarinoissa oli mielestäni jotakin todella kiehtovaa. Nuoret suomalaistytöt, jotka eivät olleet edes käyneet ulkomailla, matkustivat esimerkiksi Ambomaalle (Namibiaan) ja Kiinaan. Matka oli pitkä ja raskas, eikä kotosalla pistäydytty tuosta vain. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun ähetyssaarnaajat olivat lähtöisin Suomesta, joka ei varsinaisesti ollut kansainvälinen. Ihmettelen lähestyssaarnaajien sopeutumiskykyä, sinnikkyyttä ja uutteruutta. Moni tuntui oikeasti ihastuneen esimerkiksi Ambomaahan. Lähetyssisaret toimivat sairaanhoitajina, mutta käytännössä työ oli usein lähellä lääkärin työtä. Luin lähetyssisarten työstä hyvän kirjan, taisi olla väitöskirja, mutta valitettavasti kirjan nimi ei ole tallessa. Lähetyssisareksi lähteminen oli monille naisille ja varsinkin työväenluokan tyttärille ainoa tapa päästä näkemään maailmaa. Heidän rohkeuttaan voi vain ihailla.

Jokin aika sitten kuulin, että Ambomaan lähetyssaarnaajista on tekeillä elokuva. Tänään sitten havaitsin, että asialla on Olli Saarelan tuotantoyhtiö. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Elokuvaa esitellään täällä. Kuvituksena on kuvia yhtä lailla Kenian kikiju-kansasta kuin zuluista. Missähän osassa elokuvassa Henry Morton Stanley, brittiläinen tutkimusmatkailija joka legendan mukaan lausui sanat ”Dr. Livingstone, I presume?” Elokuvatekijöille on ilmeisesti se ja sama, onko kuvissa kenialaisia vai namibialaisia, kunhan tummaa pintaa piisaa. Leffan nimi Ambomaan pelastajat toki istuu postkolonialistiseen maailmaan oikein mainiosti.

Toivon todella, ettei kyseinen elokuva ikinä näe päivänvaloa.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Ei, vaan tämä:

    Eevat apostolien askelissa : naislähetit Suomen lähetysseuran työssä 1870-1945 / Kirsti Kena
    Kena, Kirsti
    Kirja | Suomen lähetysseura | 2000

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *