Sateisessa Helsingissä

1946

Näin tämän romaanin kirjamessujen antikvaarisella osastolla ja lainasin kirjan messujen jälkeen kaupunginkirjastosta. Jussi Talvi julkaisi esikoisromaaninsa Tällaistako on siis nuoruus? vuonna 1944, 24-vuotiaana. En ole lukenut tuota teosta, se on ilmeisesti aiempi osa samojen henkilöiden tarinaa.

Lauri palaa sodasta, mutta työtä ei löydy. Sota-aikana on tullut mentyä naimisiin kiltin Hannan kanssa ja perheeseen on syntynyt pieni poika. Rauhan myötä Hanna alkaa tuntua vieraalta. Lauri on levoton, mieltä polttelee sota-ajan rakastettu Kristiina, joka sairastaa tuberkuloosia.

Lähtiessään parantolaan Kristiina luovuttaa Laurille työpaikkansa kirjastossa. Palkka on surkea ja työtovereina akateemisia ihmisiä, jotka eivät oikein koskaan lunastaneet paikkaansa. Vahtimestarina on turhautunut luutnantti. Lauri alkaa kuitenkin viihtyä kirjastossa.

Romaani on kiinnostava ajankuvan kannalta. Laurin on vaikea löytää paikkaansa rauhanajan yhteiskunnassa tai perheessä. Välillä kerronta vaihtuu muiden henkilöiden näkökulmaan, kaikki he kokevat samaa sijattomuutta, köyhyyttä ja vilua. Romaanissa oli kiinnostavia yksityiskohtia: helsinkiläiset eivät sodan jälkeen pidä sateesta, koska sade turmelee paperikankaalla päällystetyt puukengät. Köyhä kirjastovirkailija täyttää tyynynsä lastuilla, jotka uututtaan pistelevät, koska eivät ole vielä kunnolla murentuneet. Vanuunkaan ei siis ollut varaa!

Kokonaisuutena romaani on valitettavasti vanhentunut. Hanna on epäitsekäs kärsivä äiti ja vaimo, joka ei valita. Kristiina kuvataan suorastaan pyhimykseksi, jota kaikki kirjaston miehet palvovat. Romaanin naiskuva oli lievästi sanottuna rasittava. Muutenkin kerronnassa oli sietämätöntä paatostelua – lieneeköhän mikään kirjallinen tyyli vanhentunut yhtä tehokkaasti kuin teatraalinen paatos?

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *