Salaisuuksien sokkelo

Kate Darby: The Whores’ Asylum (Fig Tree/Penguin, 2012)

Tilatessani edellisessä kirjoituksessa esittelemääni mielisairaalakirjaa Amazon suositteli tätä. Onneksi kirja löytyi kaupunginkirjastosta. Kun luin, siis ahmin, tätä romaania, mieleeni palasi Suomen kuvalehden artikkeli kotimaisen romaanitaiteen surkeasta jamasta. Artikkelissa hämmästyttää edelleen kapea käsitys kaunokirjallisuudesta. Syvällisille taideromaaneille on paikkansa, mutta niin on myös älykkäälle hömpälle, jota Whores’ Asylum edustaa.

Teoksen alussa selviää, että on kyse ”aidoista” dokumenteista, jotka Edward Fraser -niminen teologi jätti jälkeensä 1914. Fraserin kirjeestä käy ilmi, että hän halusi selvittää pojalleen tämän syntymään johtaneen tapahtumasarjan. Ensimmäisenä kirjassa ovat Fraserin muistelmat 1880-luvulta. Kun miehen rakas ystävä, taidemaalari Antonio Valetti joutuu mystisen kaunottaren pauloihin, Fraser kokee velvollisuudekseen paljastaa ystävälleen, mitä tietää naisesta. Kohtalokas tapahtumasarja saa alkunsa. Keskeinä tapahtumissa on parannukseen pyrkivien prostituoitujen turvatalo, josta romaani on saanut nimensäkin. Naisen asema viktoriaanisessa Britanniassa onkin keskeinen teema.

Vainajan jälkeensä jättämät kirjeet ja paperit, joista aukeaa tarina, olivat suosittu kerronnallinen rakenne 1800-luvun romaaneissa. The Whores’ Asylum on muutenkin nautinnollista, intertekstuaalista luettavaa kaikille, joita kiehtoo kirjallisuushistoria ja menneisyys muutenkin. Viktoriaanisen romaanin tyyliin tarina on sangen melodramaattinen, mutta ei teatraalisen synkkä kuten tuon ajan romaanit yleensä, vaan surullisista tapahtumista huolimatta välillä hilpeäkin. Kerroksittain aukeava tarina todella vie mukanaan, lukijan on pakko saada tietää, mikä on lopullinen totuus.

Darbyn kieli on nokkela pastissi viktoriaanisesta koukerokielestä. Olen viime vuosina kärsinyt siitä, että angloamerikkalaisessa kirjallisuudessa käytetään usein liian simppeliä kieltä ja helppoja sanoja. Nyt sain kerrankin nauttia koukeroisista, monimutkaisista lauseista ja harvinaisesta sanavarastosta. Romaanin kieli toi erehtymättömästi mieleen viktoriaaniset tiiliskiviromaanit. Se on kirjoitettu ikäänkuin mukavanhalla tyylillä – jos The Whores’ Asylum olisi julkaistu suomeksi, kääntäjä olisi joutunut todellisen haasteen eteen. Vaikka romaani on kaikkinensa olevinaan aito viktoriaaninen kertomus, lukija välittää syvästi henkilöhahmoista. Päähenkilö Edward on alussa rasittava puritaani, joka pitää itseään moraalisesti esimerkillisenä, mutta vähitellen lukija kiintyy häneen. Itse pidin alkupuolella naispäähenkilöä, Dianaa, julmana juonittelijana, mutta se ei ollutkaan totta.

Romaani on tekijänsä ensimmäinen ja siinä onkin sellaista intoa ja puhtia, jota yleensä löytyy nimenomaan onnistuneista esikoisteoksista. Historiallinen maailma on erittäin uskottava. Tein graduni viktoriaanisesta Englannista, mutten löytänyt romaanista klaffivirheitä.

The Whores’ Asylum oli nautinnollinen lukukokemus monella tasolla: kielen, historiallisen miljöön ja tarinan puolesta. Henkilöhahmot ovat täyteläisiä ja heidän edesottamuksistaan todella välittää. Samalla romaanissa oli jotakin todella älykästä ja nokkelaa. Historiallisten henkilöiden viittaukset oman aikansa historiakäsityksen valossa olivat kekseliäitä. Vaikka juoni sisälsi uskomattomia käänteitä, se oli kirjan maailmassa uskottavaa. Lukunautinnon kruunasi ihana ulkoasu. Tarinan keskellä on piirroskuvia edvardianiseen tyyliin.

Ei kommentteja.

Trackbacks

  1. […] ja vaikka kyse on sävyltään erilaisista teoksista, tuli mieleen aiemmin esittelemäni romaani The Whore’sAsylum. Olin Helsingin Sanomien arvostelijan Helena Ruuskan kanssa jotakuinkin eri mieltä romaanin […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *