Reippaat tyttöpommittajat

Kuvankaappaus 2015-11-3 kello 13.39.39

Ljuba Vinogradova: Yönoidat – Neuvostonaisten ilmasotayksiköt toisessa maailmansodassa (suom. Mirko Harjula, Minerva, 2015)

Kustantajan arvostelukappale

Sukupuolten välinen tasa-arvo oli ideologisesti tärkeä seikka Neuvostoliiton perustamisesta lähtien, siis tietynlainen tasa-arvo: se ei toki tarkoittanut, että miehetkin olisivat vaihtaneet vaippoja, vaan että naiset otettiin kaikkiin niihin hommiin, mihin miehetkin, kuten raudoittajiksi ja nosturinkuljettajiksi. Saksalaisten lähestyessä Neuvostoliittoa toisessa maailmansodassa nuoria naisia kehotettiin ilmoittautumaan vapaaehtoisina sotaan, eikä kyse ollut todellakaan pelkästään soppatykin miehittämisestä tai haavojen sitomisesta. Nuorista naisista koulutettiin taitavia tarkka-ampujia, hävittäjä- sekä pommikonelentäjiä ja suunnistajia.

Kuvankaappaus 2015-11-3 kello 13.45.34

Legendaarinen lentäjäsankari Marina Raskova päätyi postimerkkiin.

Jo ennen sotaa lähes kuka tahansa saattoi harrastaa lentämistä paikallisissa ilmailuyhdistyksissä, ja tytöt riensivät harrastuksen pariin innolla. Tytöt oli kasvatettu tehokkaasti kunnon kommunisteiksi ja äiti Venäjän rakastajiksi, joten sodan tullen he halusivat tietenkin päästä tositoimiin. Aina tämä ei ollut yksinkertaista: joitakin miehiä järkytti ajatus alle parikymppisistä ”pikkutytöistä” pudottelemassa pommeja. Nuorilla naisilla oli kuitenkin valtava kunnianhimo, ja heistä kehittyi niin taitavia lentäjiä, että he voittivat Puna-armeijan miesten kunnioituksen. Saksalaisten keskuudessa naispilotit herättivät kauhua – saksalaiset kutsuivat naislentäjiä yönoidiksi, ja tytöt ottivat nimityksen ylpeinä omakseen.

Kuvankaappaus 2015-11-3 kello 13.44.53

Hame päälle ja sotimaan. Kuva Flickr.

Ljuba Vinogradova on venäläinen tutkija ja tietokirjailija. Yönoidat on kirjoitettu vetäväksi kertomukseksi, joten kyseessä ei ole mikään kuiva sotakirja. Pirteää luettavaa teos ei tietenkään ole: harva lentäjistä jäi henkiin ja Neuvostoliiton henkilötappiot olivat muutoinkin järkyttävät. Silti kirja on myös jännittävä ja kiehtova. Minua kiinnostaa kovasti ihmisen psykologinen selviytyminen äärimmäisissä olosuhteissa. Puna-armeijan sotilailla oli melko karut oltavat: ruokaa ei ollut tarpeeksi ja se oli pahaa, peseytymismahdollisuudet olivat niin olemattomat, että täit rällästivät ja sodan alussa naissotilaille ei ollut edes sopivia univormuja, alusvaatteista puhumattakaan. Aina kun laskuvarjosilkkiä oli tarjolla, siitä ommeltiin alusvaatteita, ja äidit lähettivät kotipuolesta rintamalle pöksyjä. Silti nuorilla naislentäjillä oli valtavasti tarmoa. Useampikin kirjan naisista kehittyi niin taitavaksi, että pudotteli saksalaiskoneita työkseen ja sai kansallissankarin arvon. Olisi kiinnostavaa tietää, miten paljon kasvatus vaikutti. Tytöthän oli kasvatettu ajattelemaan uutta uljasta neuvostovaltiota enemmän kuin itseään. Jos käsky kävi yliopiston sijaan metrotyömaalle, ei pullikoitu, vaan tartuttiin iloisina toimeen. Kotimaan puolustaminen oli sotilaille pyhä tehtävä.

Kuvankaappaus 2015-11-3 kello 13.44.24

 

Kuva Flickr

Olen yleensä tosi huono lukemaan tietokirjoja, koska fiktio on niin paljon hauskempaa luettavaa. Tämä kirja kuitenkin imaisi mukaansa tuosta vain – olen tosin ollut lapsesta asti kiinnostunut lentokoneista ja alkuperäinen unelma-ammattini oli lentäjä, sillä isoisäni oli tunnettu taitolentäjä (rillien saaminen kymmenvuotiaana teki haaveeni tyhjiksi). En tiedä, tuntuuko loputon lentokoneiden kuvailu kuivalta, jos ei niin välitä niistä.

Olen aiemmin lukenut lähinnä Leningradin piirityksestä, mutta vasta Yönoitien myötä todella tajusin, miten mieletöntä tuhoa ja menetystä toinen maailmansota aiheutti Neuvostoliitolle. Joidenkin arvioiden mukaan menehtyneiden sotilashenkilöiden ja siviilien määrä ylsi 20 miljoonaan. Pahiten kärsi varmasti Ukraina, saksalaiset miehittivät sen kahdesti. Ei ihme, että kun kaatuneesta sotilaasta kertova laulu Kurjet esitetään, venäläiset itkevät edelleen vuolaasti. Varsinkin lentäjiä katosi lopullisesti, eikä muidenkaan ruumiita ollut mitään mahdollisuutta kuljettaa kotipuoleen.

Ikävä kyllä, Yönoidat on käännetty englannin kielestä eikä venäjästä, koska suomennosoikeudet ostettiin brittikustantamolta. Lukijana on vähän vaikea hyväksyä tekstin kierrättämistä englannin kautta. Mukana on runo- ja laulukatkelmia, eikä oikein käy ilmi, onko suomentaja kääntänyt nekin englannista. Esimerkiksi Konstantin Simonovin rakastetun runon Odota, niin palajan (1941) on kääntänyt aikoinaan Armas Äikiä. Itse tunnen sen lapsuudesta Agit Propin LP-levyltä (valitettavasti levytystä ei ole netissä). Kurjet minulla on Koiton laulun LP-levyllä.

Sota on hirveä asia ja pommikoneet ovat teurastusmasiinoja, mutta silti tyttöpilottien kunnianhimo ja tarmo herättävät suurta ihailua kirjaa lukiessa.

Kommentit
  1. 1

    Mirko Harjula sanoo

    Oli mulla alkuteos venäjäksi, siitä katsoin ettei pahoja virheitä tullut. Runot ja sellaiset käänsin venäjästä itse, tiesin kyllä että se Simonov ja Jesenin ja muitakin on käännetty suomeksi mutta käänsin itte kun mulle maksettiin kääntämisestä eikä lainailusta enkä tiennyt miten oikeuksien kanssa on. Kiitos mielenkiinnosta, terv. Mirko Harjula

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *