Rachel, Rachel

Yksi lempielokuvistani on Paul Newmanin ohjaama Rachel, Rachel (1968), jossa pääosaa esittää hänen vaimonsa Joanne Woodward, yksi sympaattisimmista filmitähdistä koskaan.

Rachel on 35-vuotias vanhapiika, joka asuu vanhoillisen äitinsä kanssa hautausurakointitoimiston yläkerrassa. Yritys kuului ennen perheelle, mutta isän kuoltua se myytiin. Rachel on siis kasvanut kuoleman lähellä.
Rachel on harmaa hiirulainen, estynyt vanhapiika. Elokuvassa on upea kohtaus, jossa ystävätär vie Rachelin kuulemaan karismaattista saarnaajaa. Rachelin patoutunut tunne-elämä löytää purkautumistien uskonnollisesta hurmoksesta, mitä hän myöhemmin suuresti häpeää.
Miesten suhteen Rachel on kovin naiivi. Hänen entinen koulutoverinsa ilmestyy kaupunkiin. Katsojalle on selvää, että kyseessä on naistenmies, mutta sitähän Rachel ei ymmärrä. Hän tietenkin rakastuu päätä pahkaa, kun joku osoittaa häntä kohtaan hellyyttä.
Elokuva on ainoa todella sympaattinen, myötelävä kuvaus kireän vanhapiian sielunelämästä, jonka muistan nähneeni. Ulospäin Rachel on tweedhameineen juuri sellainen nainen, jota haukutaan frigidiksi vanhaksipiiaksi. Sitä hän ei kuitenkaan sisimmässään ole. Elokuvassa taustoitetaan Rachelin estyneisyys ja arkuus hyvin. Lopetus on hyvin huojentava.
Elokuva perustuu Margaret Laurencen romaaniin A Jest of God (1966). Laurence oli aikanaan yksi Kanadan arvostetuimpia kirjailijoita – en tiedä, mikä hänen statuksensa on nykyään. Olen pitkään halunnut lukea kirjan ja sitä onkin saatavilla käytettynä. Elokuva on saatavilla Paul Newman -boksissa, jota saa ostaa esimerkiksi Play.comista. Mielestäni oli hieno teko, että Newman valitsi ensimmäiseen ohjaukseensa tällaisen aiheen. Woodward on kerrassaan upea Rachelin roolissa.
Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *