Puhumattoman naisen salaisuudet

Kristina Ohlsson: Varjelijat (WSOY, 2013, suom. Outi Menna)

Sain vanhemmiltani joululahjaksi aivan kamalan yskäflunssataudin. Tautivuoteella tartuin dekkariin. Pidin Ohlssonin aiemmista romaaneista Nukkekodista ja Tuhakaunoista, joten odotukset olivat korkealla.

Tukholmasta löytyy maahan kätketty paloiteltu ruumis. Se tunnistetaan Rebecaksi, kaksi vuotta aiemmin kadonneeksi opiskelijaksi. Miksi murhaaja on paloitellut ruumiin? Pian aiemmista kirjoista tutut poliisit Fredrika, Alex ja Peder ovat yhä motimutkaisemmaksi käyvän mysteerin äärellä. Lukijalle väläytellään, että kuvioihin liittyy myös entinen lastenkirjailija Thea Aldrin, joka asuu vanhainkodissa eikä suostu puhumaan kenellekään. Mikä on suuri salaisuus, jota Thea piilottelee?

Luin valtavasti ruotsalaisia dekkareita, kun pidin naistenlehden kirjapalstaa kuutisen vuotta. Tuntuu, että Ruotsissa tulee jatkuvalla syötöllä uusia dekkarikirjailijoita. Yleensä esikoisteos on vahva. Kun se myy, ajatellaan ilmeisesti, että nyt äkkiä pusaamaan uutta romaania. Laatu laskee kuin lehmän häntä – nähtävästi näin on käynyt myös Ohlssonille. Varjelijat on sekava, siinä on paljon heikkoja aineksia ja se on aivan liian pitkä.

Mukana on elementtejä, jotka ärsyttävät minua dekkareissa: absurdin raaka murha, täysin epäinhimillinen pahis, rutkasti keinotekoisia yhteensattumia ja loputonta jankkaamista. Poliisitkin päivittelevät, että onpas nyt kamalasti erilaisia tutkintalinjoja. Se tekee romaanista sekavan ja löysän. Kirjan lopussa on kymmeniä sivuja poliisien selittelyä, koska kirjailija ei ole kyennyt muutoin kuromaan kaikkea yhteen. Moni juttu jää kokonaan ilmaan: Fredrikan miehen Spencerin opiskelija syyttää tätä seksuaalisesta ahdistelusta, selvästi tekaistuin perustein. Lopussa vain todetaan, että olipa hyvä kun syytteistä jouduttiin luopumaan.

Tämän kirjan luettuani minulla oli sellainen olo, että miksi uhrasin siivun ainutlaatuista elämääni tämän lukemiseen, vaikka flunssassa olinkin. Harmitusta lisäsi se, että romaanissa oli hyviä aineksia – ne vain olisi pitänyt käsitellä paremmin, eikä niin kamalalla kiireellä. Myös kansikuva ärsytti, sillä se ei tunnu liittyvän tarinaan mitenkään.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *