Miksi en mennyt kirjamessuille?

Näyttökuva 2017-10-29 kello 12.32.44

En mennyt tänä vuonna ollenkaan kirjamessuille. Ei ollut työtehtäviä, eikä kukaan muutenkaan kaivannut minua sinne. Koska olen vähän uuvuksissa, päätin jättää messut väliin. Siitä tuli oudosti huono omatunto – kerrankin kirjallisuus saa huomiota, ja mieluummin kökötän kotona!

Moni kollega tuntuu olevan sitä mieltä, että kirjamessuja ei saisi ollenkaan kritisoida. Tietysti on todella hienoa, että Helsingissä on kirja-alan tapahtuma, joka vetää hurjasti yleisöä. Silti oma asenteeni kirjamessuja kohtaan on aina ollut ristiriitainen.

Tänäkin vuonna kirjailijoiden keskuudessa on puhuttanut se seikka, että kirjailijat tekevät messuilla ilmaistyötä. Suomen kirjailijaliitto ja jotkin muut järjestöt maksavat esiintymisistä pienen palkkion, mutta useimmiten messuesiintymisestä ei saa palkkiota. Sen katsotaan kuuluvan tavanomaiseen oman teoksen promotoimiseen. Moni kirjailija matkustaa muualta, jotkut joutuvat ottamaan vapaata päivätöistä ja monilla tietysti menee kirjoitusaikaa hukkaan messuhommien takia. Lasteni ollessa pieniä heille piti hommata hoitaja, koska päiväkoti ei ole viikonloppuisin auki.

Messuilla on tietenkin parhaimmillaan tosi kivaa. Tapaa lukijoita, kollegoita ja muita alan ihmisiä. Törmää kaukaa, jopa ulkomailta tulleisiin kirjailijakavereihin. Silti jokin ilmaistyössä hiertää. Kuulemma messupaikkojen hinnat olivat taas nousseet ja moni pienempi näytteilleasettaja jäi sen takia kokonaan pois. Moni tuntuu pelkäävän, että tämän takia Helsingin kirjamessujen linja tulee kallistumaan entistä enemmän suuriin nimiin.

Arvostan kyllä sitä, että kirjamessujen kaltainen tapahtuma on olemassa. Arvostan kovasti kirja-alan ihmisten puurtamista messujen eteen. Silti messujen kaupallisuus hiertää. Ja koska kyseessä on niin kaupallinen tapahtuma, velvoite ilmaistyöhön tuntuu hassulta. Kirjailija myy vuosikausien työn tulosta sekä omaa brändiään, mutta ei saa siitä palkkiota. Nuorena olin tavallisessa työssä esimerkiksi matkamessuilla. Tuntuu oudolta, että opiskelijana sain messutyöstä palkkaa, nyt en.

Olin kesällä Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa. Se on harvoja epäkaupallisia kirja-alan tapahtumia. Esitykset olivat todella kiinnostavia, samoin esitellyt teokset. Silti esimerkiksi Helsingin Sanomat ei halunnut lähettää Lahteen toimittajaa, eikä tehdä tapahtumasta kunnollista juttua. Moni hieno teos ja kirjailija ei saa huomiota missään.

Toisiaan tappavat lapset

Näyttökuva 2017-10-28 kello 15.47.51

Kuva: YouTube

Katsoin eräänä iltana käsitöitä tehdessä HBO:sta dokumentin kahdesta tytöstä, jotka puukottivat ystäväänsä, koska uskoivat tekevänsä näin vaikutuksen kauhuhahmo Slendermaniin. (Tietoa dokumentista.) Aikoinaan tapaus ahdisti minua kovasti, koska omat lapset olivat samaan aikaan ihan hulluina Creepypastaan.

Pelkäsin, että dokumentti olisi ahdistava, mutta se olikin jollain lailla huojentava. Dokumentissa selitetään Slenderman- ja Creepypasta-ilmiöitä eri tutkijoiden avulla, ja tyttöjen rikoskin saa jonkinlaisen selityksen.

Näyttökuva 2017-10-28 kello 15.33.03

Kuva: Wikia

Lapsimurhaajat ovat muutenkin kiehtova ilmiö. Lapsisotilaat ovat tietenkin surullinen juttu, mutta lapsisotilaita käskevät useimmiten aikuiset, ja aikuiset ovat aivopesseet heidät tappamaan. Lapset, jotka tappavat toisiaan ilman aikuisen käskyä, tuntuvat ahdistavilta ja kamalilta. Lapsiin liitetään paljon hyveellisiä mielikuvia: puhtaus, aitous, viattomuus, hellyys. Lapsi, joka tappaa, kyseenalaistaa kaikki lapsiin liittyvät mielikuvat. Aikuisten mielissä lapsi ei saa olla julma ja tunteeton.

Slenderman-puukotuksessa kiehtoo myös kahden pikkutytön syvä ystävyys. Molemmat, Morgan ja Anissa, olivat ulkopuolisia. Heillä oli vain toisensa sekä kolmas tyttö Peyton. Morgan uskoi vakaasti, että Slederman on oikeasti olemassa. Hän sai vedettyä Anissan mukaan omiin harhoihinsa. Tuntuu, että tytöt puukottivat Peytonia jonkinlaisen kollektiivisen psykoosin vallassa. Morgan uskoi, että tappamalla Peytonin hän pääsisi Anissan kanssa Sledermanin kartanoon.

Dokumentti kuvaa hyvin sitä, että lapsille saattaa muodostua ikioma alakulttuurinsa, jota aikuisten on vaikea ymmärtää. Tutkija vertaa Slenderman-tarinoiden leviämistä virukseen: internetin avulla kauhukertomukset levisivät todella tehokkaasti. Dokumentti nostaa esiin myös sen seikan, että nykyään kiusattu, ulkopuolinen lapsi ei ole yksin: hän voi löytää oman vertaisryhmän netistä, eivätkä nämä ryhmät aina ole terveitä.

Vintage-kuvitusaarre

Näyttökuva 2017-10-24 kello 16.31.57

Rakastan itäblokin lastenkirjataidetta. Kirjoista löytyy mahtavia, omaperäisiä kuvituksia. Olin juuri viikon Tallinnassa ja ostin sieltä Leida Tiganen lastenromaanin Tera siit ja teine sealt (Eesti raamat, 1968). Harmi etten ymmärrä tekstistä mitään – kuvitukset ovat ihanat.

Näyttökuva 2017-10-24 kello 14.03.57

Näyttökuva 2017-10-24 kello 14.04.18

Näyttökuva 2017-10-24 kello 16.29.25