Lasiaarteita

Näyttökuva 2017-09-29 kello 12.03.18

Maailmassa on liikaa tavaraa. Siksi roskalavoilta löytyy aarteita. Riihimäen lasin lantrinkipullo on Erkkitapio Siiraisen suunnittelema. En tiedä, kerääkö näitä kukaan. Mieleen tulee heti 1970-luvun ravintola, jossa pöytään saa giniä drinkkilasissa ja vihreän latrinkipullon. Vihreä väri on tosi kaunis.

Näyttökuva 2017-09-29 kello 12.03.05

Minulla on jo ennestään neuvostoeestiläistä tarbeklaasia, sekä puristelasia että hiekkapuhallettua. Tämä hento roosa on suosikkivärini. Näitä ruutukuvioisia astioita olen nähnyt Fidassa 12 euron hintaan. Tyylikäs kippo!

1920-luvun Helsinkiä

Näyttökuva 2017-09-25 kello 9.36.56

Arvi Kivimaa: Viheriöivä risti (Otava, 1939)

Maalaistalossa Itä-Hämeessä kasvanut Leo opiskelee Helsingissä lääkäriksi. Leskiäiti on jäänyt yksin hoitamaan tilaa pehtoorinsa Killen kanssa. Leo tuntee kaupungissa irrallisuutta. Raha on tiukassa, on vaikea löytää asuntoa. Leo löytää alivuokralaishuoneen, käy ilmi, että vuokraisännän vaimo on kuollut täysin yllättäen. Mies ei osaa käsitellä suruaan, eikä Leo tiedä, miten auttaisi.

Opiskellessaan kirjastossa Leo kiinnittää huomiota iloiseen opiskelijatyttöön. Hän on Leena, joka asuu vanhan sukulaistädin luona Hietalahdessa. Suullisen tentin päätteeksi arvostettu professori kutsuu Leon huvilalleen saaristoon – illanvietossa Leo törmää Leenaan, ja se on menoa.

Arvi Kivimaa oli monipuolinen runoilija ja romaanikirjailija, joka toimi myös teatterinjohtajana ja kirjoitti näytelmiä. Viheriöivän ristin jälkeen hän kirjoitti vielä yhden romaanin. Viheriöivän ristin tapahtumien taustalla näkyy yhteiskunnan muutos. Tyytymättömyys kasvaa maaseudulla ja talonpoikaismarssi valtaa Helsingin keskustan. Jotkut Leon tuttavat liittyvät lapualaisiin. Leo itse pysyy irrallaan yhteiskunnallisista virtauksista ja muustakin, Leenaa lukuunottamatta.

Halusin lukea tämän romaanin ajankuvan takia. Romaani on todella viehättävä. Leon ja Leenan romanttinen kohtaaminen saaressa on yli-ihana ja muutenkin suhdetta kuvataan kauniisti. Henkilöhahmot pariskunnan vauvaa myöten on kuvattu täyteläisesti. Kivimaan tapa kuvata luontoa, maisemia ja tunnelmia on erittäin kaunis.

Nykylukijan näkökulmasta ainoa vieraannuttava seikka on aikakaudelle tyypillinen paatostelu. Tuntemuksia, varsinkin menetyksiä, kuvataan valtavalla paatoksella, teatraalisesti. Se tuntuu nykylukijasta oudolta. Teatraalisuus kuitenkin kuuluu ajankuvaan ja sen vastapainona on paljon maanläheisiä kohtauksia. Pariskunnan vaatimattomat häät on kuvattu koskettavasti.

Varsinaista juonta romaanissa ei ole, mutta siinä on hyvä imu, joka piti otteessaan. Olin perinjuurin ihastunut tähän kirjaan.

Fiksua viihdettä

Näyttökuva 2017-08-31 kello 15.37.54

Liane Moriarty: Big Little Lies (Penguin, 2014)

Hyvä aviomies (suom. Helene Bützow, WSOY, 2014, alk. The Husband’s Secret)

Olen vähän huono katsomaan sarjoja. Minulla ei ole hajuakaan, mistä monet suosikkisarjat kuten Game of Thrones kertovat. Kesällä kuitenkin katsoin HBO:n sarjan Big Little Lies. Se johtui vain siitä, että sarjassa esiintyy tyttöihastukseni Shailene Woodley. Shailene on ihana ekohippi, joka tekee itse sampoonsa ja joutui putkaan vastustettuaan Dakotan öljyputkea, joka olisi tärvellyt intiaanien maat. Ja hän oli mahtava Outolintu-elokuvissa.

Big Little Lies oli minusta ärsyttävä sarja, mutta sen outo, melankolinen tunnelma piti otteessaan. Ärsyttävää oli se, että henkilöhahmojen vauraus oli liioiteltua. Lisäksi sarjassa oli visuaalisia maneereja, jotka hiersivät, kuten kultaisen, hehkuvan valon änkeminen joka toiseen kohtaukseen. Tykkäsin kuitenkin sarjasta niin paljon, että luin kirjankin johon se pohjautuu. Kirjasta pidin paljon enemmän kuin sarjasta. Sarja tapahtuu Yhdysvalloissa, kirja Australiassa. Kirja oli realistisempi. Esimerkiksi Madeleinen mies on freelance-toimittaja ja perheellä on tavallinen talo sekä rahahuolia – ei sellaista loistolukaalia kuin sarjassa. Celeste ja Perry ovat ainoita, jotka ovat erittäin rikkaita ja asuvat upeassa talossa. Myös koulu tuntuu romaanissa realistisemmalta, koska se on kunnallinen oppilaitos. Vanhemmissa on enemmän erilaisia tyyppejä, putkimiehistä raharikkaisiin.

Sarjaan on lisätty paljon kohtauksia – esimerkiksi Renatan näkökulmaa ei romaanissa ole. Silti romaani tuntui minusta syvällisemmältä. Moriarty kirjoittaa mustanpuhuvaa viihdettä, joka käsittelee myös vakavia asioita, tässä kirjassa parisuhdeväkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Romaanissa Celesten, siis pahoinpidellyn vaimon, näkökulma oli syvällisempi kuin sarjassa. Romaani on ilmestynyt suomeksi nimellä Mustat valkeat valheet (suom. Helene Bützow, WSOY, 2015).

Ennen tätä romaania luin toisen Moriartyn romaanin nimeltään Hyvä aviomies. Romaani kertoo kotiäidistä ja Tupperware-supermyyjästä Ceciliasta, joka saa yllättäen tietää, että hänen täydellisellä aviomiehellään on kamala salaisuus. Cecilian tarinaan lomittuvat kahden naisen kokemukset: iäkäs Rachel ei ole koskaan päässyt yli tyttärensä murhasta, Tess taas pakenee samoille kulmille pettävää aviomiestään. Alussa vaikuttaa, ettei naisilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta tarinan kuluessa heidän kohtalonsa törmäävät. Jossain kirjastoissa Hyvä aviomies on luokiteltu rikoskirjallisuuteen, ja juonen rakentelussa onkin dekkarimaisuutta. Kirjasta on suunnittella leffa, jossa Blake Lively esittää Ceciliaa.

Nämä kaksi romaania edustavat älykästä chick litiä, ainakin jos chick lit voi kertoa myös perheenäideistä. Hen litiä? Romaanit on helppo lukea, mutta niissä on viisautta. Moriartyn huumori lämmittää ja notkahtaa välillä mustanpuhuvaksi. Lapsia kirjailija kuvaa erityisen hyvin.

Big Little Lies -sarjassa ja erityisesti romaanissa riemastutti Madeleine Martha MacKenzie, kolmen lapsen kipakka ja topakka äiti, joka on kaiken aikaa äkäinen, mutta silti hyväsydäminen ystävä. Mainio tyyppi!