Opaskirjoja

(Romaanin tekemiseen tarvitaan rakennuspiirustukset.)

Olen viime vuosina lueskellut (etupäässä amerikkalaisia) kirjoitusoppaita oppiakseni lisää, eritoten juonen rakentamisesta. Amerikkalaisia opaskirjoja ei ole laadittu taideproosan väsääjille tai heille, jotka uneksivat olevansa uusi James Joyce. Tähtäimessä on bestsellerin kynäileminen, maine ja mammona. Uskon kuitenkin, että taideproosailijakin voi oppia kirjoista paljon.

Nykyajan digitaalisen informaation tulvassa ja kiireisen työ- sekä harrastuselämän tuiskeessa monella tuntuu olevan keskittymiskyky koetuksella ja siksi ei olisi yhtään huono juttu, jos ilmestyisi enemmän teoksia, joissa mukaansa tempaava juoni yhdistyisi syvälliseen proosaan sekä ihmiskuvaukseen.

Harmi, ettei uutukaisia opaskirjoja ole juuri saatavilla kirjastossa. Deborah Halversonin Writing Young Adult Fiction for Dummies (Wiley Publishing, 2011) on poikkeus ja siitä olikin paljon varauksia. Se on ihan hyvä perusteos romaanin tekoon, eikä niin pöhkö kuin nimi antaa ymmärtää. Toisaalta en tiedä, miksi kukaan haaveilisi nuortenromaanin kirjoittamisesta jollei halua kirjoittaa, no, nimenomaan nuorille. Vähän hassua neuvoa, että jos kirjoitat nuorille, ota huomioon että kirjoitat nuorille…

Itse kirjoitin pari nuortenromaania, kun minulla ei vielä ollut lapsia. Sittemmin tietyt seikat ovat alkaneet arveluttaa: kun ei ole itse vastuussa jälkeläisistä, on helppo kirjoitella siitä, miten hauskaa vaikkapa dokaaminen on. Olisin toivonut opaskirjan ottavan kantaa tällaisiin kysymyksiin. Olen pannut merkille, että amerikkalaisessa YA-fiktiossa ei yleensä juopotella, röökata eikä sekstaillakaan. Ilmeisesti kirjailijat haluavat varmistaa, että teos myy myös raamattuvyöhykkeellä. Asenne tuntuu vähän sievistelevältä. Tupakka, alkoholi ja seksi kiehtovat nuoria, välillä myös huumeet, benjihypyt, kaahailu ja muu sekoilu. Miten kirjoittaa vaikkapa dokaamisesta niin, ettei kannusta nuorisoa väkijuomien käyttöön, muttei kuitenkaan heiluttele sormeaan kuin isoäidin aikaisen raittiusyhdistyksen puuhanainen?

Kirjassa olisi voitu käsitellä myös sitä, miten kiinteästi nuortenromaani kannattaa sitoa aikaan. Bändit, vaatteet, kosmetiikan viimeisimmät innovaatiot ja tv-sarjat saattavat olla iso osa nuoren arkea, mutta fiktiossa ne vanhentuvat nopeasti.

Martha Alderson on yhdysvaltalainen ”käsikirjoitustohtori”, joka kutsutaan usein apuun viilaamaan leffojen ja tv-sarjojen käsikirjoituksia. Kirja The Plot Whisperer – Book of Writing Prompts (Adams Media, 2013) sisältää perustietoa juonen rakentamisesta sekä yksinkertaisia harjoituksia. Harjoitukset ovatkin hyviä, jos on kirjoittamisen kanssa vähän jumissa, tai aloittaminen aamulla on hankalaa. Ylipäätään teos oli kyllä mielestäni vähän liian yksinkertainen.

Stuart Horwitzin kirjassa Blueprint Your Bestseller (Perigee, 2013) kirjoittamista lähestytään rakennusmestarin ottein. Horwitz analysoi sadun Ruma ankanpoikanen (satu sisältyy kirjaan) ja opettaa sen avulla, miten kohtaukset rakentuvat, miten aikaa ja paikkaa vaihdetaan ja niin edelleen. Hyvä joskin vähän raskas kirja. (Ankanpoikanen alkaa pian tulla korvista ulos.)

Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen – Kirjailijan korkeakoulu (Teos, 2012) ei ole varsinaisesti opaskirja, mutta sisältää paljon kiinnostavia, raadollisiakin ajatuksia kirjoittamisesta ja luovuudesta. Erinomainen ja kiehtova kirja!

Joitakin vuosia sitten kävin Taideteollisen korkeakoulun avoimissa opinnoissa kaksi elokuvakäsikirjoittamisen kurssia, joilla opetettiin, miten valtavirran Hollywood-käsikirjoitus rakentuu. Opettaja suositteli Robert McKeen kirjaa Story (Methuen, 1999), joka onkin älykäs katsaus käsikirjoittamisen perusteisiin ja palvelee myös romaanikirjailijaa, vaikka elokuvakäsikirjoitus ja romaani toki eroavat paljon toisistaan.

Larry Brooksin Story Engineering (Writers’ Digest Books, 2011) on suosikkejani. Nimensä mukaisesti siinä otetaan varsin insinöörilähtöinen lähestymistapa juoneen. Kirjoittajan mielestä kirjaa kirjoittaessa täytyy tietää, miten tarina rakentuu, eikä lähteä hosumaan fiiliksen mukaan. Brooks opettaa, että tarina koostuu kuudesta osatekijästä. Teos on erittäin selkeä ja kun opetukset omaksuu, niitä voi alkaa rikkoa ja venyttää omaan näkemykseensä sopiviksi.

Ralph Keyesin The Courage to Write (Henry Holt, 1995) ei myöskään ole varsinainen opaskirja. Holt tarkastelee niitä psykologisia tekijöitä, jotka voivat estää kirjoittamisen. Erinomainen teos tyhjän paperin kammosta kärsiville ja kaikille, joita kiinnostavat luovuuden mekanismit. On helpottavaa tietää, että huippukirjailijatkin ovat olleet jäykkinä kauhusta oman kirjoittamisensa kanssa!

Steven Harperin Writing the Paranormal Novel (Writers’ Digest Books, 2011) on heräteostos, johon en vielä ole tutustunut. Olen haaveillut jo vuosia* oman kummitusromaanin tekemisestä ja ajattelin, että kirjassa voisi olla hyödyllisiä neuvoja!

(*Tai siis siitä lähtien, kun luin 12-vuotiaana Maria Gripen loistavan nuortenromaanin Vieras aikojen takaa.)

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *