Oikeaa ja väärää

Kansanetiikkaa: Käsityksiä hyvästä ja pahasta. Toim. Pekka Laaksonen, Seppo Knuuttila ja Ulla Piela (Kalevalaseuran vuosikirja 84, SKS, 2005)

Lainasin tämän kirjan, koska halusin lukea Saara Tuomaalan artikkelin Kuuliaiseksi ja ahkeraksi – Lastenkasvatus agraarikulttuurissa. Se olikin kiinnostavaa luettavaa. Tuntuu, että monet nykyajankin asenteet juontavat juurensa vuosisatojen takaa. Agraarikulttuurissa tyttöjen piti olla erityisen ahkeria, työteliäitä ja taitavia. Omalle perheelle tytär oli tavallaan hukkatavaraa, koska siirtyi täysi-ikäistyttyään miehen perheeseen. Miehen suvun keskellä vaimo taas oli täysin riippuvainen miehen sukulaisista, mitä elatukseen tulee. Vaikuttaakohan tämä ajattelu edelleen, ainakin tiedostamatta? Tytöiltä vaaditaan usein edelleen enemmän kiltteyttä ja ahkeruutta kuin pojilta.

Teoksessa tarkastellaan myös esimerkiksi maaseudun köyhien moraalia sekä kansanomaisen moraalin yhteentörmäyksiä kristillisen moraalin kanssa. Käsitellään mestästyksen etiikkaa ja nykyaikaista ilkeilyä.

Kiehtovin artikkeli kokoelmassa on kuitenkin Senni Timosen ja Pekka Laaksosen Ihmisen ja eläimen liian läheisistä suhteista. Aihe ei varsinaisesti houkutellut, mutta onneksi kuitenkin luin artikkelin, sillä se oli todella kiinnostava. Tutkijoiden mukaan Suomessa ja Ruotsissa on mestattu enemmän ihmisiä eläimiin sekaantumisen kuin noituuden takia. Eläimiin sekaantuminen on aina ollut ehdottoman kielletty asia – tähän on ilmeisesti vaikuttanut sekin, että ennen vanhaan pelättiin ihmisten lisääntyvän eläinten kanssa. Kansan suussa kulki paljon juttuja esimerkiksi lehmän ja ihmisen sekasikiöistä. Naisten suosikkikumppani eläinmaailmassa oli koira, ja kerrottiin tapauksista, että nainen oli synnyttänyt ihmisen ja koiran yhdistelmän. Kansankertomuksissa toki mieskin saattoi synnyttää, sellaisesta puhuminen merkitsi, että mies oli kaksinverroin alentanut itsensä: yhtynyt eläimeen ja vielä synnyttänyt.

Timosen ja Laaksosen artikkeli on perinpohjainen ja lennokaskin. Toisaalta eläimiin sekaantuminen oli hirvittävä häpeä – myös eläimelle, joka piti lopettaa, eikä sitä voinut syödä tai nahkaa ottaa käyttöön. Toisaalta eläimiin sekaantumisesta laskettiin ronskia pilaa. Hassua kyllä, aihetta ei ole tutkittu lähes ollenkaan. Aiempien sukupolvien kansanrunouden tutkijoille teema oli ilmeisesti liian vastenmielinen.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *