Niilin lähteet ja Kama Sutra

Olin taannoin seurueessa, jossa useampikin henkilö sanoi, ettei pysty keskittymään ääneen luettuun tekstiin. Yllättävää! Johtuukohan se nykyajan ylivisuaalisesta kulttuurista? Olen aina kuunnellut paljon (puhe)radiota, ja ehkäpä olen siksi tottunut kuuntelemaan kirjojakin. Kotitöitä tehdessä kuuntelen aina BBC:tä. Vastikää kuuntelin kaksi kirjalyhennelmää, jotka olivat todella kiinnostavia.
Hilary Spurlingin Burying the Bones on Pearl S. Buckin elämäkerta. Buck oli ensimmäinen yhdysvaltalainen nainen, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon – vaikka hän oli tosiasiassa yhdysvaltalainen vain syntyjään. Kirjailijan lapsuus oli todella kiehtova. Hänen isänsä lähti lähetyssaarnaajaksi Kiinaan ja perhe otettiin mukaan karuihin oloihin. Pearl oli kaikesta päättäen jo lapsena humaani ja ennakkoluuloton: hän oli hyvin kiintynyt kiinalaiseen lastenhoitajaansa, leikki kiinalaislasten kanssa ja puhui sujuvaa kiinaa! Pikkulapsena Buckilla oli useita vanhempia sisaruksia, mutta he kaikki menehtyivät sairauksiin. Ei ihme, että äidin voimat olivat välillä lopussa ja Pearlia kasvatti kiinalainen hoitaja.
Teos avaa erinomaisesti Buckin merkitystä maailmankirjallisuudelle, huikeaa menestystä ja erikoisia elämänvaiheita. Kirjaa voi kuunnella täällä.
Toinen kiehtova kirjakuunnelma on tehty Tim Jealin kirjasta Explorers of the Nile. Teos kertoo viktoriaanisista tutkimusmatkailijoista, jotka halusivat löytää Niilin lähteet. Entisaikojen tutkimusmatkailijoita ei voi kuin ihailla. He puskivat itsensä paikkoihin, joista ei ollut karttoja, eikä apuna tietenkään ollut satelliittipaikantimia tai kännyköitä. Matkaa tehtiin useimmiten jalan. Parasiitit, malaria ja muut ihanat vaivat väijyivät kaiken aikaa, kipakoista alkuperäisasukkaista puhumattakaan. Jeal hyödyntää uusinta historiantutkimusta ja käsittelee myös tutkimusmatkojen vaikutusta nykyajan Sudaniin ja Ugandaan. Sarja löytyy täältä.
Yksi Tim Jealin kirjassa esiintyvistä viidakkosankareista on Richard Burton (eri heppu kuin Elizabeth Taylorin aviomies!). Brittinäyttelijä Rupert Everett on tehnyt vuonna 2008 Channel 4:lle kiehtovan ja vauhdikkaan ohjelman Burtonin kiinnostuksesta eksoottista erotiikkaa kohtaan! Burton toi Kama Sutran Britanniaan aikana, joka ei varsinaisesti ollut seksuaalimyönteinen.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *