Mykät vaistot

Luin Trendistä (elokuu 2014) artikkelin, joss mietittiin, miksi ihmisiä kiinnostaa nykyään vaihtoehtoinen hengellisyys, esimerkiksi enkelit. Minua ovat aina kiehtonut kaikki se, mistä ihmiset etsivät merkitystä elämään. Parikymppisenä luin kaikenlaisista new age -suuntauksista. 00-luvulla minulla oli Voi Hyvin -lehdessä artikkelisarja, jossa ihmiset kertoivat heille merkityksellisistä new age -asioista, oli sitten kyse enkelihoidoista tai tarot-korteista. Tarotien voimaan uskova haastateltava teki minulle jopa psykologisen tarot-analyysin. On kiehtovaa, miten varmoja ihmiset voivat olla siitä, että kristalleilla tai kukkauutteilla on parantavia vaikutuksia, tai että ympärillämme on enkeleitä. Olin haastateltaville vähän kateellinenkin, kun en itse löydä kristalleista tai korteista apua elämän kaoottisuuteen.

Brittilehdistä olen lukenut, että koulutetutkin uranaiset tykkäävät käydä selvännäkijällä. Parhaimmillaanhan selvännäkijällä käyminen voi olla juttelemista ymmärtäväisen, mutta ulkopuolisen tahon kanssa. Moni pitää edelleen psykoterapiaa epäilyttävänä, joten ehkä on hyvä, jos he voivat jutella selvännäkijän kanssa.

Olen lukenut Lorna Byrnen enkelikirjat ja useita Paulo Coelhon teoksia. Tavallaan turhauttaa, etten saa niistä irti yhtään mitään. Coelhon viisaudet ovat minusta samaa luokkaa kuin jos joku sanoisi että ”olet aina nälkäinen jos et syö ruokaa”. Myös enkelikokemukset ovat minulle mysteeri. Trendin artikkelissa haastatellaan IT-alalla toimivaa uranaista, joka uskoo enkeleihin – hän on nimittäin nähnyt niitä itse. ”/…/ hän ei ole uskovainen vaan henkinen. Elina uskoo, että kaiken takana on suurempi voima ja että sielu palaa kuoleman jälkeen kotiin henkimaailmaan.”

Yhdeksi syyksi new age -ajattelun suosiolle on tarjottu, että nykyihminen suhtautuu hengellisiin asioihin kuin shoppailija: otetaan vähän sieltä ja vähän tuolta kuin karkkikaupassa. Luterilaisuus ei houkuttele, koska ei kaivata auktoriteetteja kertomaan, mihin pitää uskoa. Trendin jutussa tarot-korttien harrastaja kertoo, että ”yleensä kortit ovat sitä mieltä, että kuuntele sydäntäsi ja luota vaistoihisi”. (Eivätkö halpahallin postikortit kerro samaa?)

Artikkelin enkelityyppi saa enkeleiltä energiaa, tarot-harrastaja kysyy korteilta neuvoja sen suhteen, miten suuntaan elämässä pitäisi mennä. Itse en kaipaa auroja tai buddhalaisuutta, minulle kelpaa ihan hyvin suomalaisten perinteinen ev.lut. uskonto, vaikkei se olekaan trendikästä. Minulle uskonnossa ei ole tärkeintä se, että voin rukoilemalla etsiä vastausta siihen, mihin suuntaan pitäisi mennä. Luterilaisuudessa on tärkeää ajatus lähimmäisenrakkaudesta. Ei se, että MINÄ löydän aarteen tai suunnan tai saan energiaa. Köyhien ja heikkojen auttamisen ajatus on olennainen osa sekä kristillisyyttä että islamia. Kun lukee henkilöistä, jotka käyvät selvännäkijällä tai ahmivat enkelikirjoja, tuntuu, että heille tärkeintä on minä itse. Ei kaivata yhteisöä, vaan näprätään itsekseen tarot-kortteja.

Sattumalta olen viime aikoina katsonut ihan huvikseni dokumentteja Friedrich Nieztschestä. Ukon ajattelussa on paljon, mikä on aina tuntunut vastenmieliseltä: nihilismi, uskonnonvastaisuus, myötätunnon ja säälin hyveiden systemaattinen vastustaminen. Hänen ajattelunsa tuntuu kuitenkin paljon mielekkäämmällä kuin ”kuuntele vaistojasi” -henkinen new age -ajattelu. (Tai ehkä olen vain kateellinen, koska en kyllä kuule, mitä vaistoni tai sydämeni sanovat – olisikohan jokin piuha mennyt poikki?) Nietzschen pessimismi tuntuu oikein virkistävältä maailmassa, jossa pitäisi koko ajan olla myönteinen, nähdä jokaisessa pilvessä kultareunus, harjoittaa ratkaisukeskeistä itsemotivointia ja uskoa, että paistaa se aurinko risukasaankin ja kaikella on tarkoitus. Olen mielestäni myönteinen ihminen, mutta positiivisessa ajattelussa on usein jotain häiritsevän pinnallista. Mielestäni suomalaisessa synkässä luterilaisuudessa on  omalla tavallaan terapeuttista voimaa. Virsien veisaaminen yhdessä on puhdistava kokemus.

Virsikirja 1886 pesee Paulo Coelhon.

309

1. Miks kuormaan' moitin raskaaksi, Miks valitan
niin surkeesti? Herrahan määräsi, Ett' ilo tääll' ei
kotonaan, Katoopi, tuskin tultuaan.
2. Köykäiseen väsyn ikeeseen; Kun hetkisenkin
taistelen, Jo kohta huokailen, Miks näin mua hätä
pelvoittaa, Jok' kohta jälleen lopun saa?
3. Vihollisenko laittaneen Mä luulen tuskat sydämeen',
Poskellen' kyyneleen? Ei, armiashan Isäni Mun uskoan'
näin koittaapi.
4. Surun' on hänen suomans vaan, Näin kurittaa hän
rakkaitaan; Mä siihen luottaa saan. Hän hetkeks
kuorman kevyen Suo ikuiseksi hyväksen'.
5. Siis kannan kuormaan' nöyrästi, Odottain alla
ristini, Ett' suru muuttuisi. Pianhan matkan' lopuss'
on; Mä turvaan Herran armohon.
6. Aut', Jumalani laupias, Mä ettän näen suomassas,
Kuink' olet armias! Sä olet tuken', toivoni, Siis olen
turvass' ijäti.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    En kommentoi nyt erityisesti tätä postausta, vaan koko blogia, jonka olen pikkuhiljaa jo lukenut vaikka ihan vastikään vasta löysin tänne. Olet jo valmiiksi lempikirjailijoitani, mutta täytyy sanoa että tämä blogi on kyllä myös loistavaa luettavaa: virkistävä, rehellinen, haastava ja viisas tulevat sanoina mieleen. Mahtavaa että kirjoitat tätä.

  2. 5

    sanoo

    Minä ehdin erotakin kirkosta, mutta palasin takaisin, pitkälti veisuun ansiosta. Vanhat virret ovat monitahoisia, puhuttelevia. Ne ovat varmaan vaikuttaneet kansan uskonkäsityksiin enemmän kuin vaikeaselkoiset teologiset jorinat. Niistä tulee sellainen vaikutelma, että virren tekijä tietää, mistä hän puhuu. Niitä on myös hyvä laulaa, vaikkei välttämättä olisi aivan samaa mieltä kaikista yksityiskohdista. Aika vaikeitakin monet ovat laulajan kannalta, kun nykyään on totuttu yksinkertaisempaan musiikkiin. Uudet virret ovat helpompia, mutta niistä tuntuu puuttuvan jotain.

    Yksi suosikkivirsistäni on ns. Taipaleen virsi, virsikirjassa nro 310. Ei sitä vain taideta enää laulaa missään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *