Mielen tilassa

Katsoin You Tubesta Stephen Fryn kaksiosaisen ohjelman The Secret Life of the Manic Depressive (BBC, 2006). Erittäin kiinnostava ohjelma. Fry haastattelee kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavia ja kertoo omista kokemuksistaan. Hänen otteensa on lämmin ja empaattinen, tietoakin tulee runsaasti. Joiltain osin ohjelma on surullinenkin. Minua itketti, kun ohjelmassa haastateltiin vanhempia, joiden tytär Zoe oli tehnyt itsemurhan. Zoe koki bipolaarisuutensa niin häpellisenä, ettei halunnut lääkitä sitä ja ajautui lopulta tappamaan itsensä. Ohjelmassa tuleekin hyvin ilmi, miten vaikea sairaus on myös läheisille. Yleensähän psykoottinen ihminen ei edes tajua tarvitsevansa sairaalahoitoa, vaan porskuttaa täysillä eteenpäin.

Zoen kohtalon kaltaiset tarinat saavat toivomaan, että oppisimme kaikki suhtautumaan empaattisesti mielen sairauksiin. Monihan on sitä mieltä, ettei itse koskaan voisi sairastua henkisesti. Mielenterveys on kuitenkin usein sattuman kauppaa ja kuka tahansa voi sopivissa olosuhteissa päätyä psykiatriselle osastolle.

Stephen Fry on aina vaikuttanut minusta älykkäältä ja sympaattiselta. Hän puhuu oivaltavasti omista masennus- ja maniakausistaan. Hän käy tapaamassa Hollywood-tähtiä, jotka sairastavat kaksisuuntaista mielialahäiriötä – täysi kunnioitus heille siitä, että puhuvat asiasta avoimesti. Varsinkin sairauteen kuuluvaa masennusta ja itseinhoa Fry kuvaa koskettavasti. Menestys ja ihailu eivät merkitse mitään, kun masennuskausi iskee.

Tapa, jolla sairautta ohjelmassa kuvataan sai ajattelemaan, että itse asiassa monet sen piirteet taidetaan nähdä nykymaailmassa myönteisinä juttuina: maaninen painaa työssä nukkumatta tai syömättä ja shoppailee kaksitoista ipodia (kuten Fry) tarvitsi niitä tai ei.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *