Loma-asunnoista löytyneitä kirjoja

Loma-asunnoissa tulee usein luettua edellisten asukkaiden jättämiä kirjoja, joihin ei ehkä muutoin tarttuisi. Tänä kesänä lomailimme Italian Rivieralla. Nappasin kirjahyllystä rannalle mukaan australialaisen dekkaristin Kathryn Foxin romaanin Skin and Bone (2008). Kirjailijasta en ollut ikinä kuullutkaan. Romaani kertoo etsivä Kate Farrerista, joka on ollut sairauslomalla koettuaan julman kaappauksen. Palattuaan työhön hän alkaa tutkia tulipalossa kuolleen nuoren äidin mysteeriä. Esimies määrää hänet myös puhuttamaan rikkaita vanhempia, joiden tytär on kateissa. Uusi työpari herättää Katen epäilykset.
Kirja oli kelpoa rantalukemista. Ihmettelin kuitenkin sitä, että kirjailija oli päättänyt häivyttää tapahtumapaikat kokonaan. Usein dekkareiden lumohan on nimenomaan siinä, että kuvataan tiettyjä paikkoja: Mari Jungstetdin Gotlanti, Mankellin Ystad, Agatha Christienherraskartanot, Denise Minan Glasgow, Boris AkunininVenäjä ja niin edelleen. Itse asiassa tapahtumapaikat ovat minulle muutenkin tärkeitä. Haluaisin Lissaboniin ainostaan siksi, että rakastan Antonio Tabucchin kirjoja! Lisäksi häiritsi se, että kirjailija harjoitti henkilöhahmojensa suulla moraalista paheksuntaa. Jotkut henkilöhahmoista kuuluivat keskiluokkaiseen parinvaihtorinkiin ja se oli poliisien mielestä aivan moraalitonta. Myönteisenä asiana voi pitää, että kirjassa sivuttiin poliisivoimien korruptiota – miksihän sitä käsitellään dekkareissa vain harvoin?
Samasta paikasta löysin Donna Leonin romaanin romaanin Beastly Things (2012). Olen lukenut Leonin kaikki kirjat, tosin suomeksi, sillä mielestäni Kristiina Rikmanin suomennokset ovat parempia kuin alkuteokset! Tällä kertaa pääsin kuitenkin vain puoliväliin.
Kanaalista löytyy harvinaista tautia sairastavan miehen ruumis ja Brunetti lähtee selvittämään miehen identiteettiä. Dekkarin vetovoima syntyy usein siitä, että tarina kerrotaan väärinpäin, lopusta alkuun. Kun selvitellään konkreettista rikosta, kirjailijan on helppo pudotella koukkuja säännöllisin väliajoin. Tämä kuitenkin puuttui Beastly Things -romaanista. Tuntui että Brunetti vain mietti sitä sun tätä – eikä edes syönyt tarpeeksi vaimonsa kokkaamia herkkuja. Kirja jäi siis kesken.
Eräästä toisesta loma-asunnosta löysin Marian Keyesin romaanin Anybody Out There(2006) Juonesta ei voi paljastaa paljoa, koska kirjan puolivälillä tapahtuu yllättävä keikaus. Anna Walsh palaa New Yorkista kotiin Dubliniin sekä fyysisesti että emotionaalisesti murjottuna – tai oikeastaan perhe on pakottanut hänet takaisin Irlantiin. Anna taas on sitä mieltä, että hänen on äkkiä päästävä takaisin poikaystävänsä luo Amerikkaan. Lukijalle ei alkuun oikein selviä, mitä poikaystävälle on tapahtunut. Anna parantelee haavojaan ja käy läpi lähimenneisyyttä.
Marian Keyes on yksi parhaita chick lit -kirjailijoita. Hän osaa kirjoittaa hauskasti ja vetävästi vaikeista asioista. Pidän eritoten kirjasta Rachel’s Holiday (1998), joka käsittelee hirteishuumorin keinoin elämää riippuvuusparantolassa, mutta kuvaa silti henkilöhahmot lämmöllä. Sama ote oli kirjassa Anybody Out There? Välillä käsiteltiin hyvinkin surullisia asioista, mutta lämmön ja mustan huumorin avulla. Jos kaipaa kevyttä lukemista, joka herättää silti ajatuksia, kannattaa lukea Marian Keyesiä.
Ystäväni kysyi minulta taannoin, mitä järkeä on lukea bestseller-dekkareita. Sanoin, että on sama juttu kuin että välillä on kiva syödä sipsejä. On dekkaristeja, joihin voi luottaa. Aina tulee kirja, joka on sopivasti tuttu ja sopivasti yllättävä sekä jännittävä. Tess Gerritsen on sellainen kirjailija. Uutuus Last to Die (2013) on todella epäuskottava, jopa pöhkö ja silti jännittävä. Metsän keskellä on salamyhkäinen, lahjoitusvaroilla pyörivä yksityiskoulu, joka toimii synkässä linnassa. Erinäisten sattumien myötä Maura Islesille selviää, että koulun taustalla on salaseura Mephisto Society, joka taistelee pahuutta vastaan. Oppilaat on valittu tietyillä kriteereillä. Pian pahikset saavatkin vihiä koulusta ja sen arvokkaista oppilaista… Romaani oli todella jännittävä, sen hotkaisee nopeasti.
Italiassa luin myös Jenny Milchmanin romaanin Cover of Snow (2013), koska luin sitä kehuttavan jossain ja se sattui olemaan saatavilla Sony Readeriin. Esikoisromaani kertoo Norasta, joka löytää eräänä aamuna poliisimiehensä kuolleena. Miehen itsemurha on vaimolle täysi mysteeri ja hän alkaa tutkia sitä. Lumisessa pikkukaupungissa ei kuitenkaan katsota hyvällä vanhojen juttujen kaivelemista. Joku yrittää estää Noran aikeet.
Romaanissa ei sinällään ollut mitään vikaa. Arktinen pikkukaupunki haudattuine salaisuuksineen on hyvä miljöö ja henkilöhahmot kokonaisia. Romaania vain vaivasi kielellinen ja kerronnallinen latteus. Kustantaja hehkuttaa romaania Gillian Flynnin tasoiseksi, mutta sitä se ei kyllä ole. Kirjailija ei ole osannut päätää, kirjoittaako dekkaria vai ei. Toisaalta kirjaa ei voinut jättää keskenkään, olihan saatava tietää, mitä miehelle oli tapahtunut. Lukukokemuksen jälkeen olin vihainen, mutta toisaalta mietin monta päivää henkilöhahmojen elämäntarinoita.
Alkukesästä on tullut luettua niin paljon hömppää, että olisi kiva löytää jotain painokkaampaa. Suosituksia otetaan vastaan!
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Suosittelen Johan Bargumin Syyskesää tai Syyspurjehdusta; molemmat ovat tiivistä kerrontaa, jonka pinnan alla väreilee paljon. Myös Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi on upea. Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme on minulla vielä kesken, mutta se on pakahduttava.

  2. 2

    sanoo

    Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät oli minulle suuri lukuelämys, eikä se ole hömppää. Minun on hieman vaikea tavoittaa syitä sille, miksi kirja teki niin suuren vaikutuksen, enkä tietenkään voi tietää, ihastuisitko sinä. Silti halusin suositella sitä nyt. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *