Lehtiä suoraan sänkyyn

Näyttökuva 2016-02-04 kello 10.47.43

Flunssassa on ollut hyvä tilaisuus kokeilla Helsingin kaupunginkirjaston uutta kotimaisten aikakauslehtien digiversioiden lainauspalvelua. Ulkomaisia aikakauslehtiä olen lainaillut alusta asti – kuntopyöräily sujuu tosi mukavasti, kun on pädillä kasa lehtiä. Se tosin harmittaa, että saatavilla on vain yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä lehtiä. Esimerkiksi saksan- ja ruotsinkielisten lehtien myyntivalikoima kaventuu koko ajan, joten olisi huippua saada niitä kirjastosta e-lehtinä. Myös muualla englanninkielisessä maailmassa tehdään kivoja lehtiä: Ziniosta ostelen usein australialaisia sisustuslehtiä, joissa on raikas ote. (Australiassa ollaan muuten ilmeisesti hulluna Marimekkoon!)

Kotimaisten lehtien lainauspalvelu eMagz on paljon helpompi käyttää kuin ulkomaisten aikakauslehtien vaatima Zinio. Kirjastokortilla sisään ja lukemaan. Luksusta varsinkin kipeänä, kun jaksaa hädintuskin nousta sängystä! Kaikkia lehtiä ei ole saatavilla, esimerkiksi Anna puuttuu. Ja Suuresta Käsityölehdestä puuttuu kaava-arkki, ymmärrettävistä syistä.

Ainoa huono puoli Zinioon nähden on, että ainakaan minä en löytänyt lehdistä palkkia, jossa sisällystä voisi selata nopeasti. Jouduin kääntelemään kaikki sivut aivan kuin ”oikean” lehden kanssa.

Kommentit (6)
  1. Lauri Leinonen
    6.2.2016, 15:30

    Yksi suositeltava sivusto Saksasta: kansallisen instituution eli uutisviikkolehti Spiegelin lähihistoriaan erikoistunut Einestages – osio. Käsittelee myös arkea ja kulttuuria. Ellei saksa ole vahvimpia kieliä, niin hyvä paikka aloittaa on samassa osoitteessa kuvagalleriat: http://www.spiegel.de/einestages/thema/fotografie/ Aiheen mukaan järjestetyt, sisältää johdantoartikkelin sekä niukat mutta informatiiviset kommentit kuvien yhteydessä. Ei kirjautumista, tunnuksia tms.

    Yleisesti: saksalaiset lehdet ovat omilla kriteereilläni tavattoman huolellisesti toimitettuja, mutta artikkelit ovat usein hengästyttävän pitkiä. Edellinen on myönteinen poikkeus. Aprikoin, ettei e-lehtien maakirjo laajene nopeasti, mutta edellinen sivusto tarjoaa täsmä- ja korvaushoitoa tämän blogin vakiolukijoille (kiitos Laura!).

    1. laurahonkasalo
      6.2.2016, 20:00

      Juu Saksassa naistenlehdetkin ovat erittäin tekstipainotteisia, mikä on hauskaa.

  2. Riikka Utriainen
    9.2.2016, 16:39

    Sen verran espoolaisena kirjastotyöntekijänä tekee mieli korjata, että kyse ei ole vain Helsingin kaupunginkirjaston palvelusta vaan kaikkien Helmet-kirjastojen yhteisestä kokeilusta.

    Ja oli mulla korjauksen lisäksi vinkkikin: oletko tutustunut muihin tarjolla oleviin lehtipalveluihin? ePress tarjoaa kotimaisia sanoma- ja paikallislehtiä, PressDisplay puolestaan sanoma-, paikallis- ja aikakauslehtiä ympäri maailmaa ja todella monilla eri kielillä! Sieltä voisi löytyä myös kaipaamiasi saksan ja ruotsin kielisiä lehtiä. 🙂

    1. laurahonkasalo
      9.2.2016, 16:47

      Hups, kiitos korjauksesta! Ja vinkeistä, täytyy tutustua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *