Lauttasaaren kantarelli katoaa

Kuvankaappaus 2015-10-24 kello 17.38.55

Vesitornia rakennetaan. Teoksesta Helsinki ja helsinkiläiset.

Viimeisin romaanini Perillä kello kuusi (Otava) sivuaa Helsingin rakentamista. Romaanin tapahtuma-aikaan 1960-luvulla Helsingissä purettiin vimmaisesti vanhaa ja rakennettiin uutta. Jälkipolvien mielestä Helsingistä katosi kulttuurihistoriallisesti tärkeitä, upeita rakennuksia – esimerkiksi Theodor Höijerin elämäntyöstä hävitettiin valtaosa, mikä surettaa monia edelleen. Toisaalta nyt pyritään purkamaan paljon 60–70-luvun rakennuksia urakalla. Moni perustelee tätä ainoastaan sillä, että betonibrutalistiset rakennukset ovat ”rumia”. Mielestäni minkään aikakauden rakennuskantaa ei saisi hävittää pelkästään sen takia, että se on nykyihmisestä epäesteettistä. Home sun muu on asia erikseen.

Kuvankaappaus 2015-10-24 kello 17.47.24

Lauttasaaren vesitorni (Kuva: Liisa Halkka)

Luin kirjaani varten paljon suomalaisesta betonirakentamisesta ja vesitorneista. Kuten usein käy, vesitorniteema meinasi viedä mennessään. Toisaalta uskon, ettei ylimääräisen tiedon lukemisesta ole haittaa, mutta tietysti jos eksyy pitkille harhapoluille, romaanin valmistuminen viivästyy! Vesitorneista lukiessa heräsi todellakin kunnioitus rakennusurakoistijoita, rakennesuunnittelijoita ja rakentajia kohtaan. Betonilla on nykyään turhankin ikävä maine, koska yhdistämme sen kasvottomiin tornitaloihin ja DDR:n megalähiöihin. Betoni ei myöskään ole ollut niin kestävä materiaali kuin kuviteltiin. Pohjoismaissa betonirakennukset ovat kärsineet korroosiosta lämpötilavaihteluiden takia.

Silti meidän pitäisi olla paljon ylpeämpiä suomalaisesta betoniosaamisesta! Eräs alan mestariteos, Lauttasaaren vesitorni, on katoamassa kirjaimellisesti pala palalta. Se on herättänyt meissä saaren asukkaissa murhetta ja kiukkua, vaikka tietysti joidenkin mielestä moinen harmaa tötterö sietääkin mennä. Lauttasaarelaiset ovat dokumentoineet tornin purkua ahkerasti ja toivoisin, että jokin taho, vaikkapa kaupunginmuseo, älyäisi taltioida asukkaiden kuvia arkistoihin.

Kuvankaappaus 2015-10-24 kello 17.46.51

Kuva: Liisa Halkka

Vesitornit jäivät tarpeettomiksi vedenkulutuksen vähentyessä. Niiden muuttaminen esimerkiksi asunnoiksi on tunnetusti kallista. Silti tuntuu kovin surulliselta, että Lauttasaaren vesitorni katoaa kaupunkikuvasta. Lauttasaaren vesitornin suunnitteli Osmo Leppämäki, rakennesuunnittelijana toimi Paavo Simula. Torni valmistui 1958–59. Lisätietoja löytyy arkkitehtuurimuseon sivuilta. Samassa paikassa on tietoa muistakin vesitorneista. Jos vesitornit kiinnostavat, kannattaa tsekata myös Roihuvuoren ja Haukilahden vesitornit. Haukilahdessa on onneksi tehty entisöimistöitä.

Kuvankaappaus 2015-10-24 kello 17.53.04

Kuva: Kalle Grönqvist

Kuvankaappaus 2015-10-24 kello 17.52.31

Kuva: Jani Hartikainen

Kuvankaappaus 2015-10-24 kello 18.09.23

Kuva: Liisa Halkka

(Suurkiitos Laru-liike -ryhmän jäsenille, jotka antoivat kuviaan käyttööni!)

Kommentit (1)
  1. Johanna Venho
    27.10.2015, 21:47

    Hurjan näköinen tuo auki rouhaistu vesitorni. Haukilahden vesitornissahan on kiva ravintola ylhäällä: mahtavat maisemat sieltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *