Lapsinarkkarin tunnustukset

Kuvankaappaus 2015-9-11 kello 9.13.01

Christiane F.: Huumeasema Zoo (suom. Anneli Vilkko-Riihelä, Sammakko, 2015)

Tuntui, että teininä 1980-luvulla kaikki kaverini lukivat Huumeasema Zoon. Itse en kirjaan tarttunut, koska olin nynny ja pelkäsin, että Christianen tarina olisi liian rankka.

Huumeasema Zoo oli sensaatio ilmestyessään vuonna 1979, mikä ei olekaan ihme, sen verran karu Christinen tarina on. Hän kasvoi Berliinin Gropiustadtissa, 45 000 asukkaan kotoisassa elementtilähiössä, jossa lapsille ja nuorille ei ollut juuri mitään tekemistä. Tytön isä oli väkivaltainen juoppo ja äiti keskittyi avioeron jälkeen enemmän miesystäväänsä kuin lapsiinsa. Juureton, levoton Christiane löysi oman porukan nuorisotalolta, jossa oli salliva pössyttelykulttuuri. Alamäki oli jyrkkä, 13-vuotiaana Christine oli heroiinikoukussa ja myi itseään rahoittaakseen huumeiden käytön.

Kirjan haamukirjoittajina oli kaksi toimittajaa, jotka kohtasivat Christinen tehdessään Stern-lehteen juttua Saksan heroiiniongelmasta. He haastattelivat Christineä nauhalle ja kokosivat kirjan haastattelujen perusteella. Kirjan ilmestyessä tyttö oli 16-vuotias. Sekä tekijät että Christine olettivat kirjan kiinnostavan noin tuhatta ihmistä – sen sijaan siitä tuli kansainvälinen myyntimenestys ja 1981 tytön tarinasta lehtiin leffa.

Kirja ei ollut lainkaan niin ahdistava kuin oletin. Kirjan Christine on varsin sähäkkä tyttö: hänellä on ronski huumorintaju ja aimo annos itseironiaa. Hän näkee kyllä itsensä uhrina, mutta ei ruikuta tai vajoa itsesääliin. Christine haluaisi kovasti kuiville ja kuvaa vieroitusyrityksiä hirtehisellä huumorilla. Lähes ainoa paikka, jonne alaikäinen huolitaan on skientologien vieroitusklinikka, jossa käytetään vähintäänkin erikoisia menetelmiä.

Kirjan Christinellä on selvästi sisäistä voimaa, mutta heroiini nujertaa sen ja altistaa hyväksikäytölle. Perheelliset miehet pyörivät ostamassa seksiä pikkutytöiltä, vaikka tietävät, että nämä myyvät itseään ainoastaan ostaakseen huumeita. Ystävyyskin on huumepiireissä hataralla pohjalla, kun käyttäjät himoitsevat eniten seuraavaa piikkiä. Tavallaan kirja ja sitä seuraava julkisuus jatkoivat hyväksikäyttöä: omien sanojensa mukaan Christiane Felscherinow ei saanut minkäänlaista tukea tai ohjausta julkisuudesta selviämiseen. Hänestä tehtiin friikkisirkuksen vetonaula, julkkisnarkkari, jota kukaan ei kuitenkaan olisi halunnut naapuriinsa asumaan. Rojalteja Felscherinow sai, mutta hän on haastatteluissa kertonut, että ne mahdollistivat huumeshoppailut. Kuiville Felscherinow ei ole päässyt vieläkään.

Kirjan kiinnostavinta antia on se, miten se kuvaa huumeiden vaikutusta ihmisen persoonaan, huumeporukoiden sisäisiä suhteita ja nistin käyttäytymistä. Christine kuvaa itseironialla huumevetoista raivoamistaan metrossa, inhoaan tavallista elämää kohtaan ja toisaalta kipeää kaipuuta keskiluokan jäseneksi.

Leffa Christiane F. – tyttö metroasemalta on ainakin Helsingissä saatavilla kaupunginkirjastosta ja laitoinkin sen heti varaukseen. Felscherinow on kirjoittanut myös toisen muistelmateoksen, jossa kertoo elämästään kirjan julkaisemisen jälkeen.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Pysäyttävä kirja. Kummallinen elämänvalinta, että Christiane on käyttänyt koko elämänsä kirjan jälkeenkin huumeita, eikä halua niistä vielä viisikymppisenäkään luopua. Meitä on moneen junaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *