Kuukäynti

Merja Otava: Kuuvuosi (WSOY, 1969)

Pidin nuorena kovasti Merja Otavan kirjoista. Luin ne moneen kertaan – lukuunottamatta romaania Kuuvuosi. Mielestäni siinä oli liikaa henkilöitä ja he olivat koviksia, koska joivat viinaa (olin supernynny). Kun kirja tuli vastaan kirjaston kierrätyskärryssä, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden.

Romaani seuraa kahdeksan luokkatoveruksen elämää syksystä kevääseen. Rakenne on kokeellinen: henkilöiltä on vuorotellen lyhyehkö monologinpätkä. Välissä on kertojan kirjoittamia aika kuluu -tyylisiä katkelmia. Romaanin lopulla kertoja ennustaa, mitä henkilöille tulee käymään. Kuuvuosi viittaa paitsi kuuhun taivaalla, myös siihen, että 1969 ihminen astui ensimmäistä kertaa Kuun pinnalle.

Pidin romaanista todella paljon. Katkelmat ovat lyyrisiä ja osittain proosarunomaisia. Silti henkilöt on helppo erottaa toisistaan. Katkelmallinen rakenne toimii erinomaisesti. Merja Otava on visualisti ja parhaimmillaan hänen proosassaan on jotakin hyvin visuaalista.

Kirjan kansi on kirjailijan tekemä ja mielestäni aivan ihana.

Kommentit (2)
  1. Olipa ilahduttavaa saada muistutus Merja Otavasta. On etsittävä 30 vuoden jälkeen uudestaan luettavaksi Priska.

  2. Laura Honkasalo
    15.1.2015, 12:46

    Priska on todella ihana kirja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *