Kuolleet kirjat

Kävimme eilen Kaarinassa kirppiksellä, jossa on hauska kirjanurkkaus. (Kirppis sijaitsee Bilteman lähellä, en muista nimeä.) Hauska siinä mielessä, että siellä ei ollut yhtään arvostettuja teoksia, vaan enimmäkseen kirjoja, jotka ovat aikoinaan olleet suosittuja, mutta sittemmin vaipuneet jotakuinkin unholaan.

Ostin Ellida Erlingin romaanin Työtoverit (Gummerus, 1928), koska vaikutti siltä, että teos kertoo työstä. Menneiden aikojen työelämä on kiinnostavaa. Kotona Wikipedia tiesi kertoa, että Erling oli tuottelias kirjailija, joka kirjoitti enimmäkseen uskonnollispainotteisia romaaneja. Jaksan aina hämmästyä sitä, miten paljon Suomessa on ollut erittäin tuotteliaita naiskirjalijoita, joita ei nykyisin oikein muisteta.

Romaanin alkuasetelma on nokkela ja sitä voisi hyvin hyödyntää uudelleen chick lit -kirjassa. On perheenäiti, kauppiaan rouva Helvi, joka uskonnollisena ihmisenä on sitä mieltä, että totuus on aina tärkeintä, oli lopputulos mikä hyvänsä. On Kaisu, joka tulee myyjättäreksi liikkeeseen – Kaisulla on sellainen luonteenpiirre, että hän puhuu aina totta, mikä tietysti hieman vaikeuttaa työskentelyä kaupassa! Saa nähdä, mitä vastakkainasettelusta seuraa. Muutoin romaani sisältää aika paljon sekä uskonnollista että emotionaalista paatostelua. Siinäpä lienee tyylilaji, joka on kaikkein vierain nykylukijalle. Ilmeisesti sentimentaalinen paatos on sitten joskus purrut lukijoihin kuin häkä, sitä kohtaa vanhoissa romaaneissa niin paljon.

Onkohan mikään lajityyppi kokenut niin rajua supistumista nimekkeiden määrässä kuin hengellinen kirjallisuus? Tuntuu, että vielä 1980-luvulla sitä julkaistiin aika paljon. Kirppisten ja romukauppojen hyllyt notkuvat hengellisiä kirjoja, joissa johdatellaan pohtimaan omaa syntisyyttä – ne ovat aika kaukana voimaannuttavista itseapukirjoista.

Osa kirjoista on tietysti menettänyt arvonsa maailman kehittyessä. Kirjeenvaihto ja telex ei taida olla enää tarpeen konttoreissa ja Internet 1–2–3 on aika tarpeeton teos. Lakioppaat ovat vanhentuneet, eivätkä lääkärikirjatkaan ole ajantasalla. Internetin aikakaudella Maat ja kansat -tyyppisiä teossarjoja tuskin tarvitsee kukaan. Meillä on mökillä peritty Kaunis maailma -kirjasarja, joka on todellista ongelmajätettä. Olen hävittänyt sitä osa osalta irrottamalla kannet maalauspohjiksi ja viemällä paperin kierrätykseen. Kiiltävää kuvateosten paperia ei voi oikein hyödyntää kiukaan tulipesässäkään. Suomea käsittelevä tietoteossarja Oma maa ei myöskään tunnu kelpaavan kenellekään. Tällä kirppiksellä oli tarjolla 1950-luvun uudistettu laitos, alkuperäistä vuoden 1906 laitosta olisi varmasti hauska lukea.

Kirppiksellä olisi ollut myös tarjolla kaikki mahdolliset tietosanakirjasarjat, kuten Focus ja Facta. Muistan pienenä lukeneeni jonkun sukulaisen luona Focuksen Lääkärikirjaa, joka aiheutti kauhun väristyksiä.

Kaupan oli myös runsaasti bestsellereitä lähimenneisyydestä: Exodus, Okalinnut, Papillon, Spockin Järkevää lastenhoitoa, Jalnat ja Angelikat, Uri Gellerin elämäkerta (useina kappaleina). Yhteen hyllykköön oli koottu lähes sata 1970-luvun kirjakerhokirjaa, joiden joukossa on tietysti kotimaisia klassikkojakin, Veijo Merta ja Marja-Liisa Vartiota esimerkiksi.

Valikoimasta tuli mieleen, että hyllyihin oli koottu kaikki kirjat, jotka eivät ole menneet jossakin antikvariaatissa kaupaksi. Olisin ostanut mielelläni esimerkiksi Iirs Uurtoa, jota ei ole saatavilla omassa sivukirjastossa, mutta mitään sellaista ei löytynyt. Loppujen lopuksi ostin terveysoppaan 1950-luvulta, koska nopealla vilkaisulla se näytti sisältävän lupaavaa tekstiä ”hermostollisista romahduksista” ja niiden estämisestä.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *