Koukku käteen

Jouduin odottamaan Molla Millsin (joka on nimestään huolimatta suomalainen) virkkauskirjaa kirjastosta kuukausikaupalla. Harrastan käsitöitä, mutten yleensä innostu käsityö- ja askartelukirjoista. Ne tuppaavat olemaan täynnä ohjeita turhiin tavaroihin, jotka ovat yleensä rumiakin. Virkkuri on kuitenkin erilainen. Virkatut säilytyskorit ovat olleet sisustuslehtien vakiokamaa jo pitkään, mutta Millsin mallit ovat omintakeisia, kuten kirjan kannesta näkyy. Tablettitietokoneen kotelo tai iltalaukku ovat oikeasti hyödyllisiä. Osa ideoista on tavallaan tarpeettomia, mutta niin hauskoja, että sormia alkaa syyhyttää: sähköjohdolle voi virkata hauskan monivärisen päällysteen. Virkatut korutkin ovat kivoja.

Tuntuu, että käsityöharrastajat jakautuvat neulojiin ja virkkaajiin. Itse kuulun virkkaajaheimoon. Virkkaamisessa on paljon enemmän tilaa mielikuvitukselle, hassuttelulle ja improvisoinnille. Saavutuksiini kuuluu esimerkiksi viidakkosammakko ja monenmoisia amigurumi-hahmoja, mutta suurin saavutukseni virkkaamisen saralla on ehdottomasti Teen Age Mutant Ninja Turtle -hahmo!

Lisää kuvia Millsin kirjasta löytyy täältä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *