Kolhoosin navetassa

siluett1

Vietimme ihanan pääsiäisloman Tallinnassa. Käyn aina suosikkidivarissani, Raamatukoi-kirjakaupassa Nigulisten kirkon tienovilla. Tällä kertaa ostin vähän erilaisen kaavajulkaisun, neuvostoaikaisen Siluett-lehden, jossa on kaavoja työvaatteisiin! Lehti on vuodelta 1968. Siluett oli supersuosittu ompelulehti, joka ilmestyi myös venäjänkielisenä käännöksenä. Siluett-lehdessä käytettiin paljon muotipiirroksia, ilmeisesti siksi, että ne olivat halvempia kuin valokuvat. Onneksi käytettiin, sillä muotipiirrokset ovat todella hienoja.

Näyttökuva 2017-04-18 kello 11.25.12

Pikkuisessa työvaatelehdessä on kaavoja kaikkiin tarpeisiin: maatilalle, hotelliin, lastentarhaan, kauppaan ja esimerkiksi hotellityöhön. Kuten aikakauden muissakin neuvostoeestiläisissä lehdissä, graafinen ulkoasu on minimalistisen coolia. Painotekniikan rajoituksia on onnistuttu kiertämään taitavasti.

siluett3

Keskimmäisessä tehdashaalarissa on avaruusajan vaikutusta.

Neuvostoajan muoti ja pukeutuminen on kiinnostavaa, koska politiikka vaikutti siihen niin selkeästi. Nykyään emme välttämättä ole tietoisia siitä, miten maailmanpolitiikka vaikuttaa: taloudellinen laskusuhdanne saa helmat laskeutumaan ja huulipunia myydään enemmän (tästä on taloudellinen teoriakin, the lipstick effect). Neuvostoajan muodissa minua kiehtoo tietenkin myös itse tekeminen. Kun materiaalejakin oli niukasti, kotiompelijat joutuivat todella käyttämään luovuuttaan.

Näyttökuva 2017-04-18 kello 11.25.30

Aloitin muuten oman ompelijan urani neuvostoliittolaisella lasten ompelukoneella! Se oli valurautaa ja maalattu taivaansiniseksi. Harmi, ettei tuo järeä kapistus ole enää tallella. Se ompeli hyvin.

Näyttökuva 2017-04-18 kello 11.29.53

Kolhoosin navettassakin voi olla tyylikäs.

Kommentit (6)
  1. Hienoja kuvituksia, onko kaava-arkit edelleen mukana?

    1. laurahonkasalo
      18.4.2017, 14:21

      Kyllä vain. Jos tulee tarvetta navettahaalareille niin eikun ompelemaan.

  2. Kaisa Kyläkoski
    19.4.2017, 06:50

    Valokuvataiteen museossa on 25.4. luento Neuvostoliiron estetiikasta. Tuli jutustasi mieleen.

    1. laurahonkasalo
      19.4.2017, 07:57

      Kiitos vinkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *