Kivikaupunki

Sirpa Kähkönen: Graniittimies (Otava, 2014)

Nuori punapari, Klara ja Ilja, jättää Suomen sisällissodan jälkeen ja hiihtää Neuvostoliiton puolelle, rakentamaan uutta maailmaa, jossa kaiken pitäisi olla paremmin kuin ennen. Todellisuus on tietysti toista kuin nuoret olettavat. Ilja alkaa opiskella, Klara haahuilee aikansa, kunnes keskittää voimansa katulasten auttamiseen. Elämä Petrogradissa, sittemmin Leningradissa, ei ole ruusuista. Sirkuksen kautta pariskunnalle rakentuu oma ystäväpiiri: suloinen akrobaatti Shura ja hänen isänsä, suomalainen Jelena joka nai äveriään Henrikin sekä Tom, josta tulee myöhemmin tärkeä henkilö kommunistisessa puolueessa.

Romaani jakautuu kahteen osaan: ensimmäinen osa kerrotaan ensimmäisessä persoonassa Klaran kautta. Toisessa osassa liikutaan muiden henkilöhahmojen näkökulmissa kolmannessa persoonassa.

Kähkönen on tehnyt tarkkaa taustatyötä, mutta saa tiedot istumaan fiktioon todella luontevasti. Kielellisesti romaani on aika ihana, kerronta on erittäin kaunista, vaikka synkkiä asioita kuvataankin. Kuvailu on yksityiskohtaista, mutta yksityiskohdat tuntuvat mielekkäiltä. Vastakkain ovat rujo mutta kaunis Pietari ja Krasnoje Selo, entinen yläluokan loma-alue, joka muistuttaa nyt villiintynyttä puutarhaa. Molempien paikkojen tunnelma on käsinkoskeltava, Kähkönen saa todella historian elämään.

Graniittimiestä on kuvattu järisyttäväksi lukukokemukseksi. Oma lukukokemukseni oli romaanin mestarillisuudesta huolimatta vähän turhauttava. Siihen vaikutti ehkä eniten Klaran henkilö. Klara dominoi romaanin ensimmäistä puolikasta. En saanut oikein kiinni siitä, kuka hän on ja mikä häntä motivoi. Suomessa hän on ollut kiihkeä vallankumousaatteen kannattaja, Neuvostoliitossa hän kuitenkin tuntuu keskittyvän enemmän ystävyyssuhteisiin kuin politiikkaan. Muut henkilöt sanovat, että Klara on vakaumuksellinen kommunisti, mutta hänen toimiensa kautta se ei ihan tullut ilmi. Minulle syntyi vaikutelma ihmisestä, joka pitää itseään jotenkin muita parempana, ja se ärsytti. Eihän kirjan päähenkilöön tietysti tarvitse rakastua, mutta jokin Klaran olemuksessa hiersi niin, että minun oli vaikea kokea järisyttävää lukuelämystä, vaikka romaani onkin vaikuttava.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *