Karu kaupunki

Mika Waltari: Palava nuoruus (1933–35, uusintapainos WSOY, 2008 osana Isästä poikaan -nidettä)

Palava nuoruus on viimeinen osa Mika Waltarin ns. Helsinki-trilogiaa, joka kertoo kolmen sukupolven tarinan Helsingistä. Luin tällä kertaa vain kolmannen romaanin, koska minua kiinnosti 1920–30-luvun ajattelumaailma.

Palava nuoruus alkaa päähenkilön, Juhanin lapsuudesta, kun hänet lähetetään maaseudulle sukulaistaloon pakoon sisällissotaa. Väkivalta tulee maaseudullakin likelle lapsia. Sen jälkeen romaani seuraa Juhanin kouluvuosia ja nuoruutta köyhän leskiäidin kodissa. Sisällissodan varjo ulottuu kauas, eikä Juhani oikein koskaan opi huolettomaksi koulupojaksi. Lohtu löytyy maailmankirjallisuudesta. Juhani ja hänen sisaruksensa kirjoittavat ylioppilaiksi, vaikka äidillä tekee tiukkaa. Sisko Elina alkaa opiskella lääketiedettä, Juhani humanistisia aineita. Valmistumisen aikoihin talouslama aiheuttaa ahdistusta. Ratkaisu löytyy paluusta maaseudulle, mutta siellä sattuu raastava onnettomuus. Ohessa kuvataan sukulaisten kohtaloita.

Olen pitänyt Waltarista teini-ikäisestä asti kovasti. Hänen kirjansa ovat tyyliltään yllättävän moderneja – ne eivät ole vanhentuneet samalla tavoin kuin moni aikakauden romaani. Ajankuva on aina erittäin kiehtovaa, mutta parasta on ihmiskuvaus, se on niin myötäelävää ja koskettavaa. Palavassa nuoruudessa on toki aikakaudelle ominaista paatoksellisuutta, mutta jollain tapaa se teki virkistävän vaikutuksen. Nykyään romaanikerronta on usein etäännetettyä, on epäluotettavia kertojia, ironiaa ja kyynistä maailmankuvaa. Oli huojentavaa lukea kerrankin romaani, jonka kertoja on henkilöidensä puolella. Waltari saa aina lukijansa (tai ainakin minut) välittämään henkilöhahmoistaan.

Palava nuoruus on myös terveellinen muistutus siitä, miten ankaraa kamppailua useimpien suomalaisten elämä oli vielä alle vuosisata sitten. Ja toisaalta: talouslamoja on aina ollut, henkilöhahmojen vaikeudet tuntuvat kovin ajattomilta.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *