Kadonneen jäljillä

Joel Haahtela: Katoamispiste (Otava, 2010)

Luin uudelleen Joel Haahtelan Katoamispisteen. Ensimmäisellä lukukerralla teos tuntui minusta liian kummalliselta. Toisaalta siihen aikaan lapset olivat pienempiä, tein kovasti töitä, eikä lukurauhaa ehkä ollut riittävästi. Toisella lukemisella pidin kirjasta paljon.

Kirjan päähenkilö, mies, ilmeisesti psykiatri, kohtaa sattumalta kadulla ranskalaisen naisen, joka etsii entistä miestään. Nainen arvelee tämän olevan Suomessa. Nainen katoaa päähenkilön elämästä lähes samantien, mutta päähenkilö alkaa etsiä ensin miestä, sitten aasinsiltojen kautta tietoja kirjailija Raija Siekkisestä.

Romaanin asetelma on siis erikoinen. Kirjailija kirjoittaa kirjailijasta, joka etsii johtolankoja kuolleen kirjailijan elämään. Sivussa pilkahtelevat ranskalaispariskunnan ja päähenkilön entisen vaimon tarinat. Miksi vaimo lähti? Minne ranskalaisnaisen mies katosi? Miksi Raija Siekkinen muodostuu päähenkilölle miltei pakkomielteeksi?

Katoamispisteen tunnelma on murheellinen ja kaihoisa, melkein riipaiseva. Ihmiset ovat yksinäisyytensä vankeja, heitä vaivaa outo suru. Etsintöjensä myötä päähenkilö kuitenkin saavuttaa jotain, vaikkei olekaan ihan selvää, mitä – se minua juuri Haahtelan kirjoissa viehättääkin. Lukijalle jää tilaa ihmetellä ja tehdä omia johtopäätöksiä. Kieli ja tunnelmat ovat tietysti lyyrisiä ja hienoja. Ymmärrän, miksi Haahtelan tyylittely ja tunnelmien maalailu ärsyttää joitakin lukijoita. Minuun se kuitenkin uppoaa kuin häkä.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *