”I’m sensitive, and I’d like to stay that way”

Tämä nuoren naisen riipaisevan avoin kirjoitus kiusaamisesta teki minut surulliseksi ja ahdistuneeksi. Lapsuuden ja nuoruuden kiusaamiskokemukset vaikuttavat varmasti jollakin tasolla lopun elämää. Olen surullinen kaikkien lasten ja nuorten puolesta, jotka edelleen kokevat vastaavaa lyttäämistä ja haukkumista. Olin surullinen myös pienen itseni takia. Kokemukseni kouluajasta ovat samantapaisia kuin Mikaela Välipakalla, tosin ehkä lievemmässä määrin. En kuitenkaan ajatellut olevani koulukiusattu. Ehkä siksi, että tuolloin ryhmän ulkopuolelle sulkemista ei pidetty kiusaamisena – 1980-luvulla koulukiusaamista oli se, että jonkun pää kasteltiin vessanpöntössä ja maassa makaavaa potkittiin vatsaan. Törkeä väkivalta nuorten keskuudessa lienee onneksi noista ajoista vähentynyt.

Mikaela Välipakka on lahjakas elokuvantekijä. Kuvakaappaus videosta Tuija Välipakan runoon.

Koin itseni vain yksinäiseksi, en koulutoverien kiusaamaksi, vaikka usein muut kohtelivat minua niin kuin en olisi ollut olemassa. Muistoissani varsinainen kiusaaminen tapahtui opettajien taholta. Ala-asteen luokanvalvoja oli viittä vaille eläkkeellä ja hänen maailmankuvansa oli sen mukainen, sekä muutenkin outo. Hän esimerkiksi toisteli usein, ettei oikeastaan pitänyt tytöistä, mutta pienet pojat olivat hänestä aivan ihania. Tytötkin kelpasivat, jos huolellisuudessa (ja kaikissa muissakin aineissa) oli kymppi. Tunsin jo ala-asteella, että olin kaikin tavoin vääränlainen: vähän hajamielinen, en kovin hyvä koulussa, sotkuinen käsiala ja vielä vasemmistolaisesta perheestä. Olin myös luokan ainoa avioerolapsi.

”Yllättävää” kyllä murrosiän lähestyessä koulumotivaationi katosi lähestulkoon kokonaan. Jos en olisi ollut ylikiltti, koulu olisi mennyt varmaan täysin penkin alle. Opettajien mielestä huono koulumenestys johtui luonnollisesti siitä, että oli tyhmä ja lahjaton. Useamman kerran sain kuulla että ”sinusta ei kyllä tule koskaan mitään” ja se vakaumus on takaraivossani edelleen. Opettajien into painottaa tyhmyyttäni huonojen numeroiden syynä sai aikaan tyhmyyskompleksin, joka vaivaa edelleen, vaikka olen onnistunut hankkimaan akateemisen tutkinnon.

Koulusta jäi tietysti muitakin traumoja. Tuntuu käsittämättömältä, että ryhmätyöporukat, parit ja pesäpallojoukkueet muodostettiin oppilaiden halujen mukaan. Nykynäkökulmasta tuntuu, että jäin usein rannalle vain ujouden ja arkuuden takia. Vastikää jumpassa piti valita parit, ja minä jäin yli. Vaikka järjellä ajatellen ymmärrän, että esimerkiksi ennestään tutut tai vaikkapa samanpituiset hakeutuvat pareiksi, palasin taas ala-asteen jumppasalin seinäpenkille, missä istuin kyyneliä nieleksien kun muut kinastelivat siitä, kuka ”joutuisi” ottamaan minut joukkueeseen.

Onneksi on paljon tapahtunut paljon kehitystä. Omat lapseni olivat upeassa päiväkodissa, jossa ihmissuhdetaitojen opettelua pidettiin tärkeämpänä kuin sitä, että osaa leikata oikean ikäisenä paperista ympyrän. Nyt olen seurannut, miten tehokkaasti ala-asteen henkilökunta on selvittänyt vaikeaa kiusaamistapausta. Kaikissa kouluissahan kiusaamiseen ei edelleenkään puututa, mikä on rikollista lapsia ja nuoria kohtaan.

Mikaelan kirjoituksessa minua kosketti myös se, miten vaikeaa herkän on sovittautua tähän maailmaan. Herkkä on oikeastaan joka paikassa vääränlainen (paitsi ehkä yksin kotona). Paksunahkaisten on vaikea käsittää, miten syvästi herkkää haavoittaa vaikkapa kirjoituksessa mainittu lukiolaisten naureskelu angstiteinille.

Luettuani Mikaelan kirjoituksen aloin myös ajatella, millä tavoilla aikuiset kiusaavat toisiaan. Työpaikkakiusaamisesta puhutaan paljon, mutta kiusaamista tapahtuu myös ystävyys- ja seurustelusuhteissa, kevytsuhteista ja romansseista puhumattakaan. Kun ei olla edes sitouduttu, toista on helppo käyttää siihen, että testaa omaa viehätysvoimaansa, kokeilee miten toinen reagoi ja millä keinoilla vastapuolen saa ihastumaan. (Netti)deittikulttuurissa on helppo tehdä ihmiskokeita, koska netissä voi aina siirtyä seuraavaan deittikumppaniin. Deittailukulttuuri lienee taas yksi elämänala, jolla herkkä ei pärjää kovinkaan hyvin, koska tunteet ovat mukana alusta asti.

”It doesn’t take a talent to be mean
Your words can crush things that are unseen.”

 

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *