Happoa

(Tuntemattoman taiteilijan teos Lauttasaaren ala-asteelta)

Motivaatio blogin pitämiseen on ollut vähän hukassa. Eräänä päivänä tokaluokkalaiseni sai päähänsä googlata oman äidin. Onneksi hän taisi kyllästyä hommaan aika nopeasti. Ahdistuin ajatellessani, että oma lapseni lukee, mikä roskaa minusta kirjoitetaan netistä. Nettikeskustelijat tietävät paremmin ”totuuden” erostani kuin minä itse, eikä ulkonäkönikään säästy kritiikiltä. Ulkonäkö, persoonani, vaatteeni ja työni tulokset revitään kappaleiksi netissä. En tiedä, miten voisin estää omia lapsia näkemästä kirjoituksia. Erästä kollegaa koskevassa nettikeskustelussa puitiin, pettikö hänen aviomiehensä häntä ja kerrottiin ”totuus” hänen omaisensa kuolemasta. Toivon, etteivät hänen lapsensa (tai tuon kuolleen omaisen läheiset) ikinä törmää keskusteluihin.

Tuttujen toimittajien kanssa on puitu sitä, että on yhä vaikeampi saada asiantuntijoita haastateltaviksi lehtijuttuja varten, koska heidät ristiinnaulitaan heti netin keskustelupalstoilla ja he saavat ovat jopa tappouhkauksia. Oman kokemukseni mukaan erityisesti ravintotietelijät ovat kansan vihan kohteena. Jotkut kirjailijatkaan eivät halua ottaa julkisuudessa kantaa yhtään mihinkään, koska eivät kestä vihaa ja ilkeitä kommentteja.

Eräs kustannuspomo tokaisi minulle, että koska kirjailija kirjoittaa julkisuuteen, hänen täytyy kestää julkisuutta. Vaikuttaa kohtuuttomalta vaatimukselta. Mietin joskus, että entä jos Sylvia Plath olisi elänyt nyky-Suomessa, mitä olisi tapahtunut? Plathan tappoi itsensä työntämällä päänsä kaasu-uuniin. Lapsensa hän oli elämäkertureiden mukaan pakannut talvivaatteissa viereiseen huoneeseen avonaisen ikkunan eteen ja laittanut viereen voileipiä sekä maitoa. Jos Plath olisi suomalainen nykykirjailija, voisi vain kuvitella, miten hänen itsemurhaansa puitaisiin vauva.fissä, iltapäivälehtien kommenttipalstoilla ja Murhainfossa. Mitään kiveä ei jätettäisi kääntämättä, eikä ketään haittaisi, että omaiset joutuisivat kestämään surun lisäksi juoruilua ja mustamaalaamista internetissä. Joku katkera kommentoija olisi varmasti kirkumassa, että hyvä kun kuoli, Suomessa ei tarvita apurahalla eläviä loisia.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tähän tekee mieli sanoa, että kiitos tästä blogista ja kiitos, kun rohkenet täällä(kin) ottaa esille tärkeitä asioita, kuten nyt tämän lynkkausmeiningin.

    Somemaailma on tosiaan pelottava ja tuntuu välillä vaativan sellaista kovapintaisuutta, jota ainakaan minulla ei ole. Solvausta harrastetaan tosi yleisesti myös monenlaisissa Facebook-ryhmissä (esim. kaupunginosien), kun joku sanoo ”väärän” mielipiteen. Yritän ajatella, että se on ihmisten ilmaisutaidon puutetta eikä välttämättä pelkkää ilkeilyä, mutta aika vaikeaa on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *