Eksynyt kotirouva

Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia (Otava, 1982)

Eräs lempikirjailijoistani on Marja-Liisa Vartio. Romaanin Kaikki naiset näkevät unia (1960) taisin lukea nyt kolmannen kerran – kesämökin hyllyssä sattui olemaan vanha painos, uusintapainos ilmestyi Teokselta 2012.

Romaani kertoo rouva Pyystä, keskiluokkaisesta, kaikin puolin tavallisesta kotirouvasta, joka ei istu rooliinsa. Samassa taloudessa asuu mies, kolme pientä lasta ja anoppi. Rouva Pyyllä on avioliiton ulkopuolinen suhde yliopiston lehtoriin, mutta suhde vetelee jo viimeisiään. Romaanissa ei tapahdu kummoisia. Rouva Pyy tapaa rakastajaansa, käy tuttavien luona ja järjestää kutsut, mistään nauttimatta. Iloa hän tuntee vain silloin, kun koulutoveri maalta tulee käymään. Naiset muistelevat railakkaita lottakokemuksiaan. Kun ystävätär lähtee, sama katkera apeus valtaa rouva Pyyn mielen.

Nuorena minua viehätti romaanissa erityisesti sen kerrontatekniikka. Kirjan nimen mukaisesti kerronnassa on jotain unenomaista. Tapahtumat kuvataan rouva Pyyn tajunnan läpi, välillä jopa miltei tajunnanvirallisesti, solipsistisesti ainakin. Romaanissa kuvataan rouva Pyyn unia, mutta kirjan nimi tuntuu viittavan myös unelmiin, joista päähenkilö ei saa otetta.

Nyt lukukokemus oli erilainen kuin nuorena. Oman romaanini vuoksi olen elänyt viimeiset vuodet puoliksi 60-luvulla. Rouva Pyyn tarina rinnastui Jaakko Pakkasvirran elokuvaan Vihreä leski (1968), jonka taannoin katsoin. Myös elokuvassa on turhautunut, vähän depressiivinen nuori kotirouva, joka aloittaa avioliiton ulkopuolisen suhteen. Nuori nimittäin rouva Pyykin on, vaikka ajattelee masentuneena olevansa jo keski-iässä – siis 34-vuotias.

Osittain rouva Pyyn turhautuneisuus on aikansa ilmiö, osittain kuka tahansa kotiin juuttunut nainen kokee samoja tuntoja. Olin aikoinaan viisi vuotta kotiäitinä ja tunnistan kyllä rouva Pyyn turhautumisen, kun ainoa palkka on lapsilisä.  Rouva Pyy kuuluu sukupolveen, jolle oli itsestään selvää mennä nuorena naimisiin ja hankkia lapsia. Omaan ammattiin panostamiseen olisi tarvittu joko melkoista sitkeyttä tai taloudellinen pakko. Lisäksi rouva Pyyn ikäiset ihmiset olivat nuoria sota-aikaan, normaalia nuoruutta ei ollut ollenkaan.

Näkökulman supistuminen rouva Pyyn katkeran mielen sisään luo tavallaan älyllisen haasteen, lukija joutuu itse päättelemään, miten asiat oikeasti ovat. Rouva Pyy potee samanaikaisesti sekä ylemmyyden- että alemmuudentuntoa muihin nähden. Naismaisteri on hänestä olevinaan oppiarvonsa takia, naistaiteilijalla taas on paljon helpompaa kuin kotirouvalla, koska hän on vapaa. Varsinkin dialogissa taidemaalarin kanssa rouva Pyyn kyvyttömyys nähdä itsensä ulkopuolelle on melkein koomista.

Rouva Pyy on ärsyttävä päähenkilö, mutta myös todentuntuinen. Ennen omia saavutuksia verrattiin tuttavien elämään kahvikutsuilla, nykyään somessa. Taustalla olevat tunteet ovat samat: kyvyttömyys iloita siitä, mitä itsellä on, katkeruus siitä että elämä ei mennyt toisella tavalla.

Eniten minua viehättää Vartion romaanissa kieli ja tyyli, palasista ja unikuvista koostuva proosa, jossa on välillä maalauksenomaisia hetkiä ja asetelmia.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *