Berliinin museot

Pidän kovasti museoista, ja Saksassa museot ovat huippuluokkaa. Berliinin museoissa ainoa miinus ovat suhteellisen kalliit pääsyliput. (En ottanut selvää, onko saatavilla museokortti.) Suosikkini Berliinissä on Gemäldegallerie – pidän vanhanajan museoista ja vierastan elämyskeskuksia, ainakin kuvataiteen saralla. Gemäldegallerie on ihanan vanhanaikainen, vaikka rakennus onkin uusi. Siellä saa vaeltaa hiljaisissa huoneissa katsomassa vanhojen mestarien teoksia. Esillä on esimerkiksi Vermeeriä, Botticellia, Caravaggiota ja Cranachia. Syyskuussa museossa aukeaa suuri Botticelli-näyttely, jonka haluaisin nähdä. Maalaukset ovat käsittämättömän upeita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Berliinissä taidetta on joka kadunkulmassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alte Nationalgalleriessa museosaarella olisi ollut impressionisteja ja ekspressionisteja esittelevä näyttely, mutta sinne oli niin kauhea jono, että jonossa olisi kulunut puoli päivää (kaatosateessa). Ajatus taulujen tiiraamisesta turistimassojen seasta ei innostanut, ja näyttely jäi väliin. Televisiotorniin en edes yrittänyt, mutta kuulemma sielläkin joutuu jonottamaan pitkään – lisämaksulla jonotusaikaa voi tosin lyhentää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seinän voi somistaa myös runolla!

Kävin myös kehutussa juutalaismuseossa. Kyseessä ei ole holokaustimuseo, vaan museo käy läpi parituhatta vuotta juutalaisuuden historiaa. Daniel Libeskindin suunnittelema kehuttu rakennus oli mielestäni ulkopuolelta hieno, mutta en oikein vakuuttunut sen toimivuudesta museokäytössä. Tapanani on valita museoissa jokin osa, koska en pysty vastaanottamaan samalla kertaa hirveän paljon taide-elämyksiä tahi historiaa. Libeskindin rakennus kuitenkin noudattaa Ikea-periaatetta: kesken ei pääse pois, vaan kaikki on käytävä läpi. Lattiassa on jopa samanlaiset nuolet palloissa kuin Ikeassa! Meinasin hermostua ihan täysin. Miksi museo määrää, mitä minun pitää katsoa, enkä saa päättää sitä itse?

Holokaustin muistaminen on kiehtova aihe. Opiskellessani Kentin yliopistossa tein aiheesta pari esseetäkin, toisen holokaustimuistomerkeistä ja toisen holokaustin käsittelystä elokuvissa. Elokuva on mielestäni erityisen hankala väline aiheen käsittelyyn, koska varsinkin nykyelokuvalta odotetaan jonkinlaista huojentavaa katharsiksen kokemusta ja pastoraalinarraatiota – holokaustissa ei kuitenkaan ollut kyse mistään sielua jalostavasta kärsimyksestä, vaan täysin turhasta tuskasta, piinasta ja tuhosta. Teini-iässä olin kiinnostunut keskitysleirivankien kokemuksista, mutta viime aikoina olen katsonut dokumentteja toisesta näkökulmasta.

Berliinin lähistöllä on Sachsenhausenin keskitysleiri, jossa voi vierailla. Residenssitoverini kävivät siellä, mutta itse pelkäsin, että elämys olisi liian ahdistava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kühn Malvezzi -arkkitehtien teos Die Markierung Glaslager (2003–2004)

Berliinin juutalaismuseon naapurissa on nykytaiteen museo Berlinische Gallerie. Siellä oli kiinnostava näyttely 1960-luvun arkkitehtuurista sekä Berliinistä maalaustaiteessa. Moni berliiniläinen juutalaistaiteilija tietysti kuoli keskitysleirillä. Ajatus on musertavan surullinen: mitä he olisivatkaan saaneet aikaan, jos olisivat saaneet elää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Berliinissä on paljon pieniä gallerioita. Yllä oleva kollaasi on tehty tavallisista pahvilaatikoista leikatuista suikaleista! Valitettavasti tekijää ei kerrottu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Holokaustimuistoja on katukivienkin seassa.

Yksi hienoimpia elämyksiä museoiden saralla oli Käthe Kollwitz -museo. Olen pitänyt taiteilijan teoksista nuoresta asti, mutta vasta museossa tunsin pääseväni taiteilijan ihon alle. Museo on pieni, hiljainen talonpätkä, jossa on valtavan vaikuttavia teoksia. Kollwitz ei todellakaan ollut mikään hyvänmielen taiteilija: hänen teoksensa käsittelevät surua ja murhetta, kuolemaa ja luopumista, äärimmäistä köyhyyttä ja kurjuutta, mutta eivät lainkaan sentimentaalisesti, koska hänen tapansa kuvata on äärimmäisen väkevä. Museossa on Kollwitzin hiilipiirroksia, grafiikkaa ja veistoksia, joten värejä sieltä ei löydy. Taiteilijan elämäntarina esitettiin koskettavasti.

Kollwitz-museo teki hyvin voimakkaan vaikutelman. Kun astuin takaisin kadulle, pilvinen hellepäivä ja kadun arki tuntuivat aivan vierailta, olo oli niin ahdistunut ja murheellinen, että piti soittaa huonetoverille ja sopia tapaaminen samantien. Tuntui, etten pystynyt olemaan yksin.

Aivan Kollwitz-museon naapurissa on Berliinin kirjailijatalo, mutta en pystynyt menemään sinne heti museoelämyksen jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin vielä elokuva- ja televisiomuseossa. Se oli hieno kokemus. Esillä on esimerkiksi Marlene Dietrichin filmiasuja ja museo on koottu hauskasti.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Vietin viime viikon tuossa samaisessa residenssissä ja Käthe Kollwitz-museo teki myös minuun suuren vaikutuksen. Todellakin vierailun arvoinen paikka. Itse kävin myös naapurissa Literaturhausissa, tai itse asiassa vain sen ravintolassa koska näyttelytila ei ollut vielä avoinna. Terassi oli ihana ja keittolounas vei kielen mennessään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *