Arvo

Aamu alkoi masentavalla töräyksellä, uuden kulttuuriministerin haastattelulla. En voi oikein käsittää, miksi aikuinen ihminen ylipäätään haluaa antaa itsestään näin juntin kuvan – saati sitten julkisessa virassa toimiva henkilö. Tähän tiivistyy aika paljon suomalaisesta henkisestä ilmastosta: on tosi hienoa, ettei tiedä mistään mitään (edes työhönsä liittyvistä asioista). Sen voi ihan hyvin kailottaa kaikille, ainakaan kukaan ei pääse syyttämään elitistiksi. Tavallaan on toki ihailtavaa, että meillä poliitikot saavat höpöttää mitä huvittaa – Yhdysvalloissa PR-ammattilaiset neuvoisivat etukäteen, mitä poliitikon tulee suustaan päästää.

Tuntuu, että viimeisen viikon sisään valtiovallalta on tullut selkeää viestiä: vasemmistolaisuus on väärin, vasemmistonuorten punaliput voi hajottaa ilman sen kummempaa syytä tai selitystä. Vasemmistolaiset ovat poliisin erityisessä syynissä. Nyt sitten kulttuuriministeri viestii, että kulttuuri ei itse asiassa voisi vähempää kiinnostaa. Suomessahan esimerkiksi taiteen apurahoitus ja taiteilijoiden elintaso laahaa kaukana jäljessä muihin pohjoismaihin verrattuna.

Bo Carpelan: Alkutuuli (Otava, 1993, suom. Kyllikki Härkäpää)

Suomessa tehdään valtavasti upeaa taidetta: av-taidetta, nykysirkusta, tanssia, teatteria, oopperaa, runoutta ja niin edelleen. Tuntuu todella kurjalta, ettei sitä arvosteta. Taide ei ole hienoa siksi, että se on taidetta, vaan siksi että se koskettaa, auttaa ymmärtämään maailmaa ja tekee elämästä elämisen arvoista.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Luin tuon haastattelun, jonka olit linkannut. Enpä osaa sanoa yhtään mitään. Eikös tuo lähde ihan sieltä kotoa? Tuo kulttuurin arvostus? Sekä oman että toisen kulttuurin arvostus.Tyttäreni harrasti nuorena tanssimista kansalaisopistossa, ja kevätnäytökseen tuli esityksiä eri tanssilajeista ja eri ikäisiltä. Olin muutaman vuoden ollut pois noista näytöksistä ja koin aikamoisen järkytyksen: melkoinen trafiikki kävi koko ajan; kun oma lapsi oli esiintynyt, lähdettiin pois kesken muiden esityksen, juteltiin tuttujen kanssa vaikka muut olisivat halunneet katsoa esitystä, soitettiin kännykällä jne. Ja nyt puhun aikuisista. Eikö tuo malli tartu myös lapsiin? Ei kunnioiteta ja arvosteta, eikä se kiinnosta, kun se on niin tylsää. Sitäpaitsi kirjat ovat paksuja, ei jaksa. Minulle yksi parikymppinen fiksu ja älykäs ammattikorkeakouluopiskelija sanoi, että ei ole 10 vuoteen lukenut mitään romaania. Siis ei peruskoulussakaan? Miten ihminen voi tuntea omaa taustaansa, jos ei tunne kulttuuriaan?

  2. 2

    sanoo

    Joo, samaa mieltä kaikesta, tosin moni vanhempi räplää kännykkää myös oman lapsen esityksen aikana. Kuitenkin juuri nuo lasten ja nuorten esitykset voivat olla todella energisoivia – ajattelen vieläkin erästä pikkuballerinojen esitystä tanssiopiston kevätesityksessä, minulla ei ollut siinä omaisia mukana mutta kyllä oli piristävä elämys!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *