Marrakechissä, osa 3: nähtävyyksiä

Näyttökuva 2017-11-30 kello 10.01.40

Majorellen puutarhassa (Kuva: Hanna Sola)

Moni jatkaa Marrakechistä muihin kaupunkeihin tai vuoristoon. Meilläkin oli tarkoituksena tehdä retki, vaikkapa Essaouiraan. Retki kuitenkin jäi, koska tavoitteena oli myös löysäillä. Matka Essaouiraan olisi kestänyt kolme tuntia yhteen suuntaan. Marrakechissä oli joka kulmassa puljuja, jotka kaupittelevat retkiä.

Halusimme ehdottomasti nähdä upouuden Yves Saint Laurent -museon ja olikin hieno. Museo on sopivan pieni, esillä on Laurentin suunnittelemia vaatteita ja auditoriossa oli nähtävissä filmi hänen urastaan. Menimme museoon kävellen riadistamme. Reitti oli hauskan vastakohtainen, välillä oli naapurusto oli melko konstailematonta. Matkalla olisi voinut ostaa lampaanpäitä, vatsalaukkuja ja vuohenlihaa kivesten kera – suomalaistyylinen kylmäketju ei ollut suosiossa.

Museon lähellä sijaitsee Jardin Majorelle, jonka keskellä olevassa sinisessä funkishenkisessä talossa Laurent asui kumppaninsa kanssa. Nyt talossa on berberimuseo. Majorellen puutarha oli ihana, todella kaunis. Berberimuseo oli  kiinnostava. Myönnän olleeni aiemmin niin sivistymätön, etten tiennyt, että berbereillä on paitsi oma kieli, myös oman kirjoitusmerkit, nimeltään tifinagh. Kirjaimet näyttävät hauskasti skifihenkisiltä.

Näyttökuva 2017-11-30 kello 8.52.01

Majorellen puutarhan kaktukset ovat eri luokkaa kuin suomalaisessa olohuoneessa! (Kuva: Hanna Sola)

Paimentolaisten aarteita on nähtävillä myös Bert Flintin museossa. Flint on tanskalainen taidehistorijoitsija, joka on kerännyt Saharan paimentolaisheimojen esineistöä vuosikymmenet. Nyt hän on lahjoittanut kokoelmansa Marrakechin yliopistoon. Museo on ihanan kaunis perinteinen kaupunkitalo, jossa on näytteillä paimentolaisten tavaroita ja jopa perinteinen teltta mattoineen. Museo on vähän nukkavieru ja kotikutoinen, mutta esineet olivat todella kiehtovia. Tosin itse pidän paljon enemmän nukkavieruista museoista kuin elämyskeskuksista.

Opin museossa, että paimentolaisheimojen keskuudessa vain naiset käyttivät metallikoruja – ne ovatkin oikeita taideteoksia. Miesten oli sopimatonta käyttää metallikoruja, joten he panostivat kauneudenkaipuunsa nahkaan. Museossa oli esillä upeita nahkakoristeita, ja beduiinien satulatkin olivat hienoja. Minua kiehtoo se, että paimentolaiset elivät ja elävät haastavissa oloissa, mutta silti he ovat panostaneet käsitöihin: upeisiin mattoihin, yltäkylläisiin kirjailuihin, nahkatöihin ja pakotettuun metalliin. Yksikään kapine museossa ei ollut käytännöllisen minimalistinen, vaan kaikki oli koristeltu.

Näyttökuva 2017-11-30 kello 10.04.06

Saharan paimentolaisten teltta Bert Flintin museossa. Saanko muuttaa tuonne?

Kävimme myös Marrakechin museossa. Rakennus oli ehkä kiehtovampi kuin esillä olevat tavarat. Myös Ben Youssef Madrasa, 1300-luvulla perustettu islamilainen koulu, on upea – sinne kannattaa mennä, vaikka museot eivät kiinnostaisi, sillä nähtävyys on itse rakennus. Bahia-palatsi oli samaten lumoavan kaunis. El Badi -palatsi on vähän erilainen kokemus, siellä pitää käyttää omaa mielikuvitusta, jotta käsittää, miten upea paikka palatsi on aikoinaan ollut.

Villalankavärjäämön olisin kovasti halunnut nähdä, mutta kohdattuamme ikävyyksiä kun etsimme parkitsemislaitosta emme enää viitsineet lähteä etsimään värjäämöä.

 

 

Köyhyyden kurimuksessa

Näyttökuva 2017-11-26 kello 17.52.17

J.D. Vance: Hillbilly Elegy – A Memoir of Family and Culture in Crisis (William Collins, 2016)

J.D. Vance on yhdysvaltalainen lakimies, joka syntyi köyhälle seudulle Appalakkien vuoristoon. Muistelmateoksessaan hän kuvaa lapsuuttaan ja köyhän alueen olosuhteita. Hyvinä aikoina Appalakkien seudulla oli paljon teollisuutta työpaikkoja kaikille. Pikkukaupungit kukoistivat. Teollisen tuotannon siirryttä halpatyövoiman maihin seutu on kurjistunut. Moni perhe elää toivottomassa köyhyydessä.

Vancen oma perhe on duunariluokkaa ja tulee vähän paremmin toimeen kuin työttömät ympärillä. Perheen sisällä on kuitenkin ongelmia. Isovanhempien parisuhde on väkivaltainen, isoisä juo ja lapsista erityisesti J.D:n äiti kärsii. Äiti saa lapset nuorena ja etsii epätoivoisesti elämälleen suuntaa tuhoontuomituista seurustelusuhteista. Äiti koukuttuu ensin kipulääkkeisiin, sitten huumeisiin. Hän on arvaamaton ja väkivaltainen.

Vastapainona lasten elämässä ovat äidin vanhemmat, Mamaw ja Papaw, jotka ovat saaneet suhteensa kuntoon ennen lastenlasten syntymää. Mamaw on todellinen matriarkka: koko suku pelkää häntä ja kaupungissa häntä kunnioitetaan. J.D.:n ja hänen siskonsa onnellisimmat ajat ovat isovanhempien luona. Äiti yrittää kuitenkin epätoivoisesti pitää yllä illuusiota normaalista perhe-elämästä. Aina kun hänellä on uusi mies, hän haluaa lapset luokseen.

Varsinkin Mamaw kannustaa, tai oikeastaan puskee kaksin käsin J.D.:tä opiskelemaan. Sinnikkyytensä ansiosta poika päätyy eliittiyliopisto Yaleen. Hänen sisällään kuitenkin myllertää, vaikea lapsuus on jättänyt jälkensä.

Hillbilly Elegy on ollut myyntimenestys Yhdysvalloissa. Tarra oman painokseni kannessa lupaa, että kirjan avulla oppii ymmärtämään, miten Trump pääsi valtaan. Minussa kirja herätti ristiriitaisia ajatuksia. Se on todella mukaansatempaava, luin teoksen kamalassa räkätaudissa. Kirja tarjoaa näköalan white trash -maailmaan, amerikkalaisen unelman hämärälle puolelle. Köyhyys tekee ihmisistä apaattisia, he eivät jaksa tavoitella parempaa. Jotkut kuitenkin ponnistavat vaikeista oloista pitkälle, kuten kirjoittaja. Hän näkee sen johtuvan ennen kaikkea isovanhempien kannustuksesta ja heidän tuomastaan turvasta. Isovanhemmat uskovat poikaan ja panostavat häneen, potkivat ahteriin ja puskevat eteenpäin. Kun kouluun tarvitaan hieno laskin, Mamaw ostaa sen omilla säästöillään.

Perhedynamiikan kuvaus on kiehtovaa. Suku vilisee herkullisia tyyppejä. J.D.:n eteenpäinpyristely on kuvattu kiinnostavasti, perheväkivalta ja muut vaikeudet karmaisevasti. Silti kirjassa oli jotain vähän häiritsevää. Loppujen lopuksi menestyminen tuntuu olevan omasta itsestä ja perheen tuesta kiinni. Vaikka Vance yrittää ymmärtää synnyinseutunsa apaattisia köyhiä, hän samalla paheksuu. Työskennellessään teininä marketissa hän paheksuu köyhiä, joilla on enemmän rahaa käytettävissään sosiaaliavustusten muodossa kuin hänellä. Köyhien syyllistäminen välittyy rivien välistä. Köyhiä ei kiinnosta työnteko, he kuluttavat pikavipeillä, eivätkä osaa ajatella huomista päivää pitemmälle. Kirjailijan näkemys on kovin yhdysvaltalainen ja oikeistolainen. Hän ei ota lainkaan huomioon sitä, miten kunnollinen sosiaaliturva voisi auttaa köyhien seutujen ihmisiä.

Teos on silti kiehtova katsaus toisenlaiseen Pohjois-Amerikkaan. Parasta minusta oli Mamawn hahmo. Hän on uskomaton dynamo, voimanainen, joka pitää suvun kurissa tulisen temperamenttinsa ja pahan kielensä avulla. Mamaw on todellinen supermummo. Isoäidin ja tyttärenpojan suhde on kuvattu täyteläisesti.

Marrakechissä, osa 2: käsitöitä ja kauneutta

Näyttökuva 2017-11-20 kello 16.35.48

Marrakech on käsityöharrastajalle paratiisi, sekä inspiraation että tarvikkeiden suhteen. Matkalla tuli sellainen olo, että joku kai rakastaa tupsuja vielä enemmän kuin minä, nimittäin marokkolaiset. Tupsuja oli kaikessa: tyynyissä, kasseissa, koruissa ja niitä sai myös ostaa erikseen. Riadimme lähellä oli pieni kujanen, jonka varrella oli ihania nauha-, tupsu- ja lankakauppoja. Meinasin seota tupsujen ihanuuteen!

Näyttökuva 2017-11-20 kello 16.45.32

Ompelulankaa myynnissä. Saisinko tuota vaaleanpunaista ylähyllyltä?

Medinaa eli vanhaa kaupunkia hallitsee basaarialue, joka koostuu erilaisista soukeista. On nahkatavaraa, messinkiä, mattoja, tyynynpäällisiä ja niin edelleen. Kaikki ei varmaan ole käsintehtyä perinteisin menetelmin. Toisissa pajoissa voi nähdä miehen työn touhussa (käsityöläisnaiset pidetään kai piilossa), toisissa puodeissa ei voi olla varma, onko tuotteet tehty liukuhihnalla. Kaikki oli kuitenkin tosi kaunista. Matot olivat lumoavia, minun piti välillä jo hillitä mattojen kuvaamista, jottei muistikortti täyttyisi pelkistä mattokuvista. Onneksi meillä ei ollut tavoitteena ostaa mattoa, koska en tiedä, miten niiden aitouden voi tunnistaa.

Näyttökuva 2017-11-20 kello 16.37.24

Pieni vilunkipeli kuuluu basaarikauppaan. Polyesteriä väitettiin väitettiin puuvillaksi, samoin viskoosia. Minua olisi kiinnostanut aloekaktuksesta tehty kuitu nimeltä sabra silk, mutta basaarissa on mahdotonta tietää, mikä on mitäkin materiaalia. Ostin pashminan, joka oli myyjän mukaan puuvillan ja silkin sekoitetta. Lapussa materiaaliksi oli ilmoitettu ”100% pashmina”. Vanhaksi mainostettu villamatto saattaa olla uusi ja villan seassa polyesteriä, käsintehty voi olla tehty tehtaassa. Toisaalta satuimme esimerkiksi nahkaverstaaseen, jossa ukot tosiaan tekivät laukkuja paikanpäällä käsin. Sieltä olisi saanut laukun tilaustyönä.

Näyttökuva 2017-11-20 kello 17.01.47

Matkatoverini halusi ostaa itselleen kaftaanin ja miehelleen djellaban. Näissäkin laatu vaihteli hurjasti. Myös hinnat vaihtelivat myyjän mukaan. Kun katsoimme viskoosikaftaania, se olikin yhtäkkiä huippulaatuista puuvillaa ja käsintehty. Kaikki oli good quality ja handmade. Myyjän puheita enemmän kannattaa luottaa omaan näppituntumaan.

Minusta tuntui medinassa lampsiessa, että voin koska tahansa saada stendahlin syndrooma -kohtauksen. Kaakelit, kirjailut, mosaiikit, matot, lyhdyt, seinämaalaukset, käsinmaalatut kyltit ja tekstiilit olivat niin mielettömän kauniita.

Näyttökuva 2017-11-20 kello 16.35.27

Mattoja, upeita värejä!

Näyttökuva 2017-11-20 kello 16.44.57

Saharan heimojen nahkatöitä museossa. Miesten ei ollut sopivaa käyttää koruja, joten he panostivat nahkakoristeisiin.

Näyttökuva 2017-11-20 kello 16.45.07

Marokkolaisessa kangaskaupassa kankaat olivat esillä vähän eri tavoin kuin Suomessa. Kankaat näyttivän olevan enimmäkseen polyesteriä.

Näyttökuva 2017-11-20 kello 16.45.15

Tupsuja! Nauhaa! Tupsunauhoja!