Edullisia aterioita

Näyttökuva 2018-02-16 kello 8.50.06

Viola Minerva Virtamo: Opiskelijabudjetilla (Cozy Publishing, 2016)

Natalia Tolmatsova & Alisa Wilska: Halparuokakirja (No Tofu Publishing, 2017)

Kaipasin uusia ideoita keittiöön ja lainasin nämä kaksi keittokirjaa. Halparuokakirjaa tosin jouduin odottamaan kirjastosta kuukausikaupalla!

Opiskelijabudjetilla-kirjassa on 75 reseptiä, joiden pääpaino on kasviksissa. Reseptit ovat raikkaita ja kuvat rennosti kauniita. Ohjeista saa kivaa uutta ”kierrettä” arkiruokiin. En tiedä, millainen on nykyajan opiskelijabudjetti, mutta yh-perheen budjetin kannalta osa kirjan raaka-aineista on kalliita, esimerkiksi kirsikkatomaatit, parsa, prosciutto, mozarella ja nyhtökaura. Toisaalta kirjassa kyllä käytetään myös porkkanaa, punajuurta ja kesäkurpitsaa.

Näyttökuva 2018-02-16 kello 9.15.40

Halparuokakirja

Halparuokakirjassa hyödynnetään edullisempia raaka-aineita. Tomaatit käytetään tölkkimurskana ja puuro-ohjeita on useita. Sosekeitossa on pakastemaissia ja kikherneitä. Kaalisoppaa piristetään parsa- ja kukkakaalilla. Kirjan periaatteena on rento ruuanlaitto: ainekset saa lähikaupasta, eikä valmistaminen vaadi hienosäätöä. Osa resepteistä on kunnon mättöä, kuten chorizo-spydäri ranskankermaketsupilla. Kuvissa on ronskia meininkiä.

Näyttökuva 2018-02-16 kello 9.14.21

Opiskelijabudjetilla

Omiin tarpeisiini Halparuokakirja sopii paremmin, ajattelin jopa hankkia sen omaksi, vaikka koetankin vältellä keittokirjojen hamstraamista. Opiskelijabudjetilla olisi varmasti kiva lahja itsenäistä elämää aloittelevalle nuorelle naiselle.

Näyttökuva 2018-02-16 kello 9.14.07

Opiskelijabudjetilla

Kirjat saivat muistelemaan omaa opiskeluaikaa. Raha oli tiukassa, mutta aikaa oli enemmän kuin työelämässä. Usein opiskelin kotona ja tein samaan aikaan uunipuuroa. Kotona lounaani oli melkein aina uunipuuroa, jollei käsillä ollut tähteitä. Yksi suosikkiruokani oli italialainen tomaattikeitto. Kävin kauppatorilla ostamassa lievästi lötsähtäneitä tomaatteja, jotka eivät kelvanneet enää myyntiin, mutta keittoon kyllä. Monen kilon kassillinen maksoi muistaakseni viisi markkaa. Haudutin tomaateista keiton, johon lisäsin vanhat leipäviipaleet.

Näyttökuva 2018-02-16 kello 9.15.12

Halparuokakirja

Ulkopuolisena kolmella mantereella

Näyttökuva 2018-2-3 kello 10.34.36

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen (Siltala, 2016)

Näyttelijä, kansanedustaja Jani Toivola kertoo muistelmateoksessaan, miltä tuntuu kasvaa tummaihoisena Suomessa. Kenialainen isä häipyi kuvioista kun Toivola oli pikkutaapero. Kymmenvuotiaaksi hän eli yksinhuoltajaäidin ja mummon hoivissa, sitten kuvioihin tuli isäpuoli ja pian kaksi pikkusiskoa.

Toivola syntyi vuonna 1977, jolloin Suomessa ei juuri ollut tummaihoisia – varsinkaan supisuomalaisia tummaihoisia. Toivolaa ihmeteltiin, kyräiltiin ja kiusattiin koulussa. Kirjassaan hän kuvaa ulkopuolisuuden ja irrallisuuden kokemuksia. Yhteys isän sukujuuriin löytyi vasta aikuisena. Isä oli jo menehtynyt, mutta Berliinissä asuva toinen poika otti netin kautta yhteyttä. Yhdessä veljekset matkustivat isän kotikylään Keniaan. Matkakuvaus muodostaa kirjaan välilukuja. Kenialaista elämänmenoa kuvataan hersyvästi.

Kirjan loppupuolella Toivola kuvaa näyttelijäntyötä, toimintaansa kansanedustajana ja isyyttä.

Surullisista kokemuksista huolimatta kirja tuntui valoisalta ja lämpimältä. Toivola kiertää paljon kouluissa puhumassa kiusaamista vastaan, suvaitsevaisuuden puolesta. Kirjan perusteella uskon, että hän hyvä puhumaan näistä aiheista.

Välillä minua kiukutti lukea Toivolan lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun heidän pitää kommentoida toisten ulkonäköä tai syrjiä ihonvärin perusteella? Tulin myös miettineeksi omaa kasvatustani. Aikuiset ympärilläni eivät olleet hirveästi matkustelleet, ainakaan nykymenoon verrattuna. Silti minulle opetettiin, että ketään ei haukuta ihonvärin tai vaikkapa vammaisuuden takia. Kotikadullani asui vammainen mies, jonka perässä lapset juoksivat ilkeästi ilkkuen. Minusta se oli jo tuolloin kamalaa. Omassa perheessäni opetettiin jo 1970-luvulla, ettei ihonväri ole mikään ratkaiseva juttu, tärkeintä on se mitä on ihmisen sisällä.

Toivola kuvaa kiinnostavasti suhdettaan aikuisena löytyneisiin sukujuuriin. Suomessa hän on aina tuntenut, että elehtii liikaa ja on muutenkin liian vilkas ja puhelias. Keniassa hän taas tunsi olevansa paikallisiin verrattuna hillitty suomalainen. Opiskeluaikoina New Yorkissa hän koko afroamerikkalaisten keskellä sekä yhteenkuuluvuutta että vierautta. Kulttuurien väliin jääminen on kiehtova teema.

Teos on kirjoitettu sellaisella tyylillä, että se sopii myös nuorille. Oman kokemukseni mukaan nuoret tosin ovat usein avarakatseisempia kuin aikuiset. Ilahduttavaa on, että kirjastossa oli minua ennen yli 800 varaajaa!

Ainoa, mikä kirjassa häiritsi oli, että jotkin jutut jäivät vähän kesken. Toivola kertoo riemastuneensa, kun pääsi esiintymään näytelmään Sininen appelsiini, jossa on täysipainoinen rooli tummaihoiselle näyttelijälle. Olisin halunnut kuulla, miltä näytelmän tekeminen tuntui ja miten se otettiin vastaan. Samaten Kansallisteatterin Sorsastaja sivuutetaan kirjassa aika nopeasti.

Pakoon Pohjois-Koreasta

Näyttökuva 2018-2-3 kello 9.47.26

Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö (Otava, 2015, suom. Jaana Iso-Markku)

Sähkökirja

Hyeonseo Lee kasvaa etuoikeutettuna Pohjois-Koreassa. Isä on töissä armeijassa ja kekseliäs äiti osaa sekä kiertää sääntöjä että pyörittää omaa salakuljetusbisnestä. Äidin liiketoimien takia tyttärellä on länsimaisia tavaroita ja hän oppii muutenkin pitämään itseään erityisenä.

Vain kapea joki erottaa perheen kodin Kiinasta. Eräänä päivänä 17-vuotias Hyeonseon päähän pälkähtää pistäytyä katsomassa Kiinassa asuvia sukulaisia. Hän ylittää joen ja löytää sukulaiset, mutta takaisin tuleminen ei olekaan yhtä yksinkertaista. Toisaalta Kiinaan jäämisessäkin on riskinsä, sillä maa jahtaa loikkareita innokkaasti palauttaakseen nämä kotikonnuille, missä odottaa loppuelämän mittainen kakku vankileirillä.

Hyeonseo etsii omaa paikkaansa kymmenen vuotta. Aikaan mahtuu monia läheltä piti -tilanteita, karkumatkoja ja työpaikkoja.

Vaikka harrastan Pohjois-Koreaa (hupinsa kullakin), en ollut kuullutkaan tästä kirjasta. Poikani piti lukea kirja koulua varten, ja päätin lukaista sen itsekin. Teos on sisällöltään siedettävämpi kuin moni muu kauhuvaltion oloista kertova opus. Vankileirit eivät tule lähelle ja nälänhädän aikaankin perhe herkuttelee lihalla, kiitos äidin verkostojen.

Oikeastaan kirja kuvaa enemmän pakolaisuutta kuin Pohjois-Koreaa. Hyeonseo ei tunne Pohjois-Korean ulkopuolelta kuin isänsä sukulaiset, joiden luona ensin asuu. Tyttö haluaa kuitenkin olla itsenäinen ja lähtee sukulaisten hoivista omille teilleen. Hän ei voi kertoa kenellekään olevansa Pohjois-Koreasta, koska hänet voitaisiin ilmiantaa loikkarien etsijöille. Ilman henkilöpapereita on vaikea saada töitä. Nimeä Hyeonseo vaihtaa lukuisia kertoja, jottei jäisi kiinni.

Kirja on tosi jännittävä, mutta herätti minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Hyeonseo on toisaalta tosi fiksu: hän on kielitaitoinen, nokkela ja kekseliäs, saa hyvän työpaikan tulkkina sekä hyvän toimeentulon. Toisaalta hänen toilailunsa ovat välillä turhauttavan järjettömiä: yrittäessään saada äitinsä Kiinaan hän maksaa kerta toisen jälkeen ihmissalakuljettajille, jotka huijaavat häntä. Hyeonseo onnistuu itse pääsemään melko helposti Etelä-Koreaan nokkeluutensa ansiosta, mutta yrittäessään saada äitiään ja veljeään maahan hän kehittelee erikoisen suunnitelman, joka johtaa Laosin viidakoihin ja menee ensin pieleen.

Kirja oli kiinnostava, mutta minua jäi kiehtomaan kirjoittajan äiti. Äiti vaikutti kirjan perusteella todelliselta teräsmuorilta, joka keksi keinot kaikkiin tilanteisiin, selvisi vastoinkäymisistä ja onnistui itse luomaan perheelleen hyvän toimeentulon, vaikka perhe eli tyrannivaltiossa. Toivottavasti Hyeonseo Lee kirjoittaa joskus äitinsä elämäkerran!