Taiteen valtiontuet mahdollistavat taiteen vapauden

Libera-säätiön toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen kirjoittaa tänään Helsingin Sanomissa esseenä ilmestyneessä laajassa mielipidekirjoituksessaan että valtion tuki taiteelle olisi poistettava tai ainakin sitä olisi merkittävästi leikattava ja kohdistettava uudelleen.

IMG_0372Otsikkoonkin nostettu ajatus siitä että taiteen valtiontuki vaarantaisi taiteen vapauden on yksinkertaisesti väärä. Niin kauan kuin Suomessa vallitsee sananvapaus, julkisesti tuettu taide nimenomaan on vapaata. Vapauteen ei riitä pelkkä lupa tehdä asioita. Kuten Virginia Woolf tunnetusti kirjoitti, tarvitaan myös materiaaliset puitteet, jotka puolestaan edellyttävät ne sallivaa rakennetta: “Give her a room of her own and five hundred a year, let her speak her mind and leave out half that she now puts in, and she will write a better book one of these days.” Woolf puhuu naistaiteilijoista, jotka tuohon aikaan oli ajettu keittiöön, mutta tätä riippumattomuutta Pursiainen olisi nyt viemässä kaikilta.

Pursiainen kirjoittaa:

Ennen kapitalismin voittokulkua taiteilijat olivat ruhtinaiden tai kirkon palveluskuntaa. Esimerkiksi säveltäjä Joseph ­Haydn käytti palvelijoiden livreepukua. Kapitalismi vapautti taiteilijat palvelus­väen asemasta. –– Taiteen pitäisi noudattaa omaa etiikkaansa ja omia sääntöjään. Nämä saattavat hyvinkin olla joskus ristiriidassa lakien tai ainakin vallanpitäjien moraalikäsitysten kanssa. Valtioriippuvuus vähentää taiteen kykyä toimia itsenäisesti suhteessa vallanpitäjiin.

Nähdäkseni taiteilijoita ei vapauttanut kapitalismi vaan vapaa demokratia yhdistettynä taiteen valtiontukeen. Suomessa julkisesti tuetut taiteilijat saavat nimenomaan olla hankalia änkyröitä ja tehdä mitä lystävät. Jos palattaisiin järjestelmään, jossa taiteilijan on joko tehtävä toritaidetta jolla saavuttaa riittävän laajan maksavan yleisön tai hankittava itselleen mesenaatti, sanoisin, että vapautta olisi merkittävästi vähemmän kuin nyt.

Esimerkistä käyköön tapaus Ateneumin lakana, jonka Pursiainen itsekin nostaa esiin:

Kun Ateneum laittoi seinälleen turvapaikanhakijoiden oikeuksia korostavan banderollin, moni maahanmuuttokriitikoksi itseään kutsuva oli sitä mieltä, ettei julkisesti rahoitetun taidelaitoksen pitäisi ottaa poliittista kantaa.

Aivan. Valtion tukema taidelaitos sai ripustaa seinälleen poliittisesti kantaaottavan banderollin, josta joku närkästyi. Tämä nimenomaan osoittaa että järjestelmä toimii.

Valtiollisesti tuettujen taitelijoiden vapaus häviäisi vasta siinä vaiheessa jos Suomesta tulisi Kiinan, Turkin tai Venäjän kaltainen valtio, jossa sananvapautta ei ole tai sitä on merkittävästi rajoitettu. Ja totalitarismia vastaan parhaat lääkkeet ovat sivistys, koulutus ja kulttuuri. Yksi merkittävimmistä syistä siihen, että Suomi on onnistunut nousemaan vapaaksi länsimaiseksi demokratiaksi, on ollut snellmanilainen ajatus kansallisesta identiteetistä jota ei voi olla ilman suomenkielistä taidetta ja kirjallisuutta. Näistä Pursiainen haluaisi päästä nyt eroon, koska

Nykyisin suomalaisten käytössä on laaja valikoima laadukasta kansainvälistä kulttuuritarjontaa markkinaehtoisesti kohtuulliseen hintaan.

Niinpä niin, miksi tehdä itse kun voi tilata kiinasta puoli-ilmaiseksi?

Viime vuosien taide- ja tiedepoliittista keskustelua on leimannut oikeiston ja persujen halu nähdä taiteessa ja tieteessä vain niiden aivan suora sovellus-, hupi- tai välinearvo, joka voidaan mitata kansansuosiolla. Ikään kuin Putous olisi parasta taidetta jos sillä vain on suurimmat katsojaluvut.

Pursiainen argumentoi:

Luokkakokous-tyyppisiä elokuvia ja television päivittäissarjoja saataisiin yleisön nähtäväksi aivan riittävästi ilman julkisen sektorin apua.

Olen tästä Pursiaisen kanssa samaa mieltä: niitä tosiaan saataisiin riittävästi ja jopa yli tarpeen. Mutta taiteella on laajempi merkitys koko yhteiskunnan henkisenä voimavarana, joka kulkee nimenomaan omia polkujaan riippumatta siitä, mitä mieltä kulttuuriministeri on.

Fyysikko Richard Feynmanin kerrotaan tokaisseen, että teoreettinen fysiikka on kuin seksi: sen harjoittamisesta saattaa seurata joitakin hyvinkin näkyviä käytännön sovelluksia, mutta sitä ei yleensä harrasteta niiden aikaansaamiseksi. Sama pätee fysiikan ohella, paitsi tieteeseen yleensä, myös taiteeseen.

Taiteen tukijärjestelmillekin varmasti tekisi hyvää uudelleentarkastelu ja remontti. Mutta olennainen kysymys ovat arvot, joiden mukaan näitä tehdään. On puhtaasti arvokysymys halutaanko esimerkiksi suomalaista kulttuuria vai ei. Pursiainen ei halua. Hänen kirjoituksensa on toki hiukan rationaalisempi kuin Mikael Jungnerin taannoinen ehdotus poistaa suomen kielestä taivutus, mutta se on silti sataprosenttisen poliittinen, ei rationaalinen. Taiteilijoiden vapaus nimittäin ei valtiontukia poistamalla lisäänny vaan päinvastoin heikkenee.

 

Kommentit
  1. 1

    Minna Majaniemi sanoo

    Pursiaisen pointtina oli se, että poistetaan tuet niiltä toimijoilta, joiden taide myy joka tapauksessa. Tästä vapautuvia resursseja voisi sitten uudelleenohjata niille toimijoille, joiden taidetta arvostetaan muilla tavoin kuin markkina-arvolla. Käytännössä Pursiainen siis ehdottaa nimenomaan taiteen tekemiseen lisää vapautta ja tukea niitä tarvitseville. Ateneumilla ja Kansallisoopperalla on kysyntää tuista huolimatta, mitkä ovat siis niiden tukien perusteet? Mitä toimijoita tukemalla saisi samalle resurssille perustellumpaa arvonlisäystä? Pursiainen ei tekstissään kiellä taiteen tekemisen muita arvoja, itseasiassa päinvastoin. Mutta jos suomalainen taide on käytännössä kopiota ulkomaisesta, miksi sitä pitäisi arvostaa (ja tukea yhteisistä varoista)? En toki väitä sitä, että asianlaita olisi näin jokaisen suomalaisen taiteilijan kohdalla. Suomalaisuuden ei kuitenkaan pitäisi läntätä automaattisesti arvokkaan asian leimaa taiteen päälle.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *