Sukupuolet vastaan parturi-kampaajat

Kävelin eilen erään hurmaavan herrasmiehen kanssa kotikorttelissani sijaitsevan Beard Parkin ohi. Liikkeen ikkunaan oli ilmestynyt ”Palvelemme myös naisia”-kyltti, joka kiinnitti erityisesti parturi-kampaajana työskennelleen seuralaiseni huomion ja toimi aasinsiltana keskustelulle monien kampaamojen edelleen sukupuoleen nojaavasta hinnoittelusta.

Vaikka Beard Parkin ikkunassa ollut kyltti hieman huvittikin meitä, tulimme siihen tulokseen, että absurdiudestaan huolimatta kyseinen se on epäilemättä edelleen tarpeellinen parrakkaiden miesoletettujen pyörittämälle parturi-kampaamolle.

naisia

Heti tänään aamulla somefeediini pompsahti aiheeseen liittyvä kirjoitus, jonka pelkkä otsikko (Meneekö sukupuolineutraalisuus jo liian pitkälle?) sai toivomaan, että voisin sulkea tietokoneen ja kännykän ja paeta jonnekin idioottivapaalle alueelle. Valitettavasti se ei tietenkään oikeasti onnistunut, joten klikkasin jutun auki.

Parturi-kampaajana toimiva, FitFashionin sivustolla bloggaava Umppu oli saanut kirjeen tasa-arvovaltuutetulta, jolle joku oli ilmiantanut hänet laissa kielletystä sukupuoliperusteisesta hinnoittelusta. Tätä hän suuresti ihmetteli:

”Jos nainen astuu parturiin ei hän sieltä saa hiustenleikkausta, koska se on suunnattu miehille. Onko tämä syrjintää? Jos mennään asiassa vähän pidemmälle niin esimerkiksi monessa päiväkodissa on olemassa vain aikuisia. Enää ei ole käytössä tarhan täti tai tarhan setä. Lapset ei ole tyttöjä tai poikia vaan lapsia.. Minkä takia sen tarvii olla näin? Me ollaan kuitenkin tässä maailmassa synnytty mieheksi tai naiseksi. Tiedostan että maailma muuttuu ja esimerkiksi homojen ja lesbojen määrä lisääntyy jatkuvasti.”

Kuten keskustelukumppanini eilen totesi, hänen on hyvin vaikea nähdä, miksi parturi-kampaajan pitäisi hinnoitella työtään muun kuin sen vaativuustason ja siihen käytetyn ajan perusteella. Näihin vaikuttavat hiuksen pituus, rakenne ja kunto, ei sukupuoli. Lyhyet, vain siistimistä kaipaavat hiukset luonnollisesti vievät vähemmän aikaa kuin pitkät, luonnonkiharat ja värjäystä vaativat.

”Minun mielestä on ihan normaalia, että palvelut on miehille ja naisille ja juurikin siksi että kuluttajan on helpompi valita se oikea palvelu itselleen.”

Saako asiakas siis todella tällaisessa sukupuoliperusteisessa hinnoittelussa itse valita, ottaako parturi- vai kampaamopalveluja, vai tehdäänkö sukupuolioletus hänen puolestaan? Pahoin pelkään, että jälkimmäistä. Ainakin sillä perusteella, miten Umppu myös kauhistelee, voisiko heidän firmassaan toimiva kosmetologi joutua tekemään bikinirajasokerointeja myös penikselliselle henkilölle.

”Miksi me emme saa olla miehiä tai naisia?  Näinhän on aina ollut.”

…Jos sitten kerran vielä: kukaan ei kiellä juuri sinua olemasta mies tai nainen. Koko sukupuolineutraaliuden idea on nimenomaan, että sukupuolta ei päätetä puolestasi eikä perustuen siihen miltä näytät. Sukupuoli ei myöskään ole sama kuin sukuelimet. Mikä tässä on niin vaikeaa?!

Vastauksena siis kysymykseesi, Umppu: sukupuolineutraalisuus ei taatusti ole mennyt liian pitkälle niin kauan, kun voit tuosta vain julkaista transfoobista soopaasi ja saada siihen muunkinlaisia reaktioita kuin täyslynkkauksen. Homojen ja lesbojen määrä ei myöskään lisäänny jatkuvasti, vain kaltaistesi syrjintää oikeutenaan pitävien ihmisten lukumäärä vain onneksi vähenee, ja yhä useampi ihminen uskaltaa olla sitä mitä todellisuudessa on.

Kommentit
  1. 1

    Maria sanoo

    Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää, että ihmisten päässä SUKUelimet = SUKUpuoli? Johan sen kielikin kertoo, että aina on näin ajateltu olevan. Ymmärrän itse sen, että joillakin biologinen sukupuoli ja kokemus omasta sukupuolesta voivat olla ristiriidassa. Tai sukuelimet eivät ole kehittyneet kunnolla, joten sukupuolen määritys on siksi vaikeaa. Mutta eikö kaikille pitäisi olla myös ihan selvää, että tämä on monille hankala asia ymmärtää, jopa hyväksyä?

    Sukupuolen määritelmähän sinänsä on vain ihmisten välinen sopimus, aivan kuten mikä tahansa muukin määritelmä tai termi, jonka avulla ihminen hahmottaa ympäröivää maailmaa. Tähän asti ei enemmistön ole tarvinnut kyseenalaistaa yksinkertaista sukupuolen määrittelyä, vaan simppelisti pippelin omaava on ollut mies ja pimpin omaava nainen. Loput ovat olleet epämuodostuneita tai sekaisin päästään.

    Tänä päivänä sukupuoleen liittyvistä asioista tiedetään enemmän kuin ennen, eikä ketään haluta leimata vialliseksi vain siksi, ettei ole samanlainen kuin enemmistö. Kuitenkin nämä uuden tiedon aiheuttamat muutokset koskettavat henkilökohtaisesti edelleen vain suhteellisen pientä osaa ihmisistä. Siksi monille edelleen miehellä on pippeli ja naisella pimppi. Ja tämä ajattelu on itse asiassa aivan luonnollista, koska niinhän sukupuolet määräytyvät puhtaasti biologian näkökulmasta. On joko uros tai naaras, tai sitten on viallinen ja lisääntymiskyvytön. Näinhän meille koulussa opetetaan. Siksi minusta vaikuttaa aika ylimieliseltä ja lapselliseltakin kysyä tämän asian kohdalla ”mikä tässä on niin vaikeaa”.

    Kampaamoaiheesta sen verran, ettö kampaamoiden sukupuoleen perustuvaa hinnoittelua en ole koskaan hyväksynyt. Jos kaksi ihmistä leikkuuttaa hiuksensa samalla tavalla, niin miksi toiselta otetaan enemmän hintaa? Ihan älytön toimintatapa, toki laiton myös. Noh, itse en tuon tekstissäsi mainitun bloggaajan kanssa edes yrittäisi asiasta väitell. Minä kun en yleensä jaksa tuhlata aikaani keskusteluun aivan eri tasoisen keskustelukumppanin kanssa.

    P. S. Pahoittelut provosoivasta aloituskappaleesta, halusin herätellä sinua aiheesta samoin kuin sinä lukijoitasi.

    • 1.1

      hannaraty sanoo

      Kiitos kommentistasi. Olet varmasti oikeassa syistä, miksi sukupuolen moninaisuus on vaikeasti ymmärrettävä asia. Minun on vain niin kovin vaikea ymmärtää ihmisten haluttomuutta ymmärtää ja hyväksyä, että se oma aiemmin opittu oletus ei välttämättä olekaan aina oikea ja paras. Välillä se turhauttaa suunnattomasti, mutta en toki silti saisi sortua kuvailemaasi ylimielisyyteen. Pahoittelen, että kirjoitukseni sävystä on tullut sellainen fiilis – eikä varmasti kovinkaan kaukaa haetusti.

  2. 2

    aapel sanoo

    Pelkkä otsikko sai jälleen toivomaan, että voisin sulkea tietokoneen ja kännykän ja paeta jonnekin pakotusvapaalle alueelle kauas humanistien utopiayhteiskunnan unelmista.

    ”Saako asiakas siis todella tällaisessa sukupuoliperusteisessa hinnoittelussa itse valita, ottaako parturi- vai kampaamopalveluja, vai tehdäänkö sukupuolioletus hänen puolestaan?”

    Mitä sitten, vaikka tehdään? Helpottaa huomattavasti esimerkiksi ajanvarausta. Eiköhän palvelut ole sovittavissa vaikka puhelimitse, jos sattuu haluamaan jotain muuta? Vaihtoehtoisesti voi mennä parturille/kampaajalle, jossa tällaista jaottelua ei ole tehty. Mikä siinä on niin vaikeaa? En ymmärrä mikä tarve feministeillä on vaikeuttaa pienyrittäjien elämää.

    ”kukaan ei kiellä juuri sinua olemasta mies tai nainen. Koko sukupuolineutraaliuden idea on nimenomaan, että sukupuolta ei päätetä puolestasi eikä perustuen siihen miltä näytät.”

    Jos sitten kerran vielä: Minkä ihmeen takia yritys sitten ei voisi mainostaa erikseen palvelua miehille ja naisille, kun 99 % tapauksista asiakas on joko mies tai nainen ja hinta määräytyy työn vaativuuden mukaan. Se, että hinnoittelu perustuu kahteen sukupuoleen, yhä edelleen helpottaa palvelua ja palveluntarjoajien toimintaa yleensäkin. Mikä tässä on niin vaikeaa tajuta? Lisäksi kun hintamerkintäasetus vaatii hinnan ilmoittamisen. Pelkästään aikaperusteinen hinnoittelu ei toimi, sen ovat parturi-kampaajat itsekin sanoneet. Vaativuustasoa ja aikaa asiakas ei aina pysty itse tietämään.

    ”..vain kaltaistesi syrjintää oikeutenaan pitävien ihmisten lukumäärä vain onneksi vähenee”.

    Tätäkin jaksat jatkuvasti pakottaa. Helpottaako oloa itselle valehteleminen? Ensinnäkin marginaaliosa niistä, jotka ovat kanssasi eri mieltä, pitävät syrjintää oikeutettuna. Loput ovat realisteja. Toisekseen se, että ihmiset eivät jaksa kommentoida esimerkiksi sinun roskablogeihisi, ei tarkoita sitä, että ”syrjintää oikeutenaan pitävien ihmisten” lukumäärä vähenee.

    Seuraavaksi odotellaan jargonia rakenteellisesta syrjinnästä ja muista kuplan sisällä keksityistä ongelmista.

    • 2.1

      hannaraty sanoo

      Luulisin, että ajanvaraus olisi helpompaa hoitaa kategorisoimalla esimerkiksi ”pitkät hiukset”, ”keskipitkät hiukset” ja ”lyhyet hiukset” ennemmin kuin ”naiset” ja ”miehet”. Jälkimmäinen kategorisointi kun ei varsinaisesti juurikaan kerro siitä, millaiset hiukset käsiteltäväksi on tulossa.

  3. 3

    Henri K. sanoo

    ”…Jos sitten kerran vielä: kukaan ei kiellä juuri sinua olemasta mies tai nainen.”

    Mutta miehille tai naisille suunnatut palvelut pitäisi kieltää, tai ainakin pitäisi tarkasti valvoa ettei vaan joku ”suvaitsemattomuuden raja” ylity? Myös, Kallio much lol? 😀

    Hyvin te SJW-soturit väännätte. Eilen oli NYTissä jonkun muunsukupuolisen ohjaajan haastattelu, jossa hän toivotti valkoiset heteromiehet alimpaan helvettiin. Jostain Suvi Auvisen Voimasta on edes turha puhua. Mutta jatkakaa ihmeessä oman kuoppanne kaivamista!

    Sillä luulen, että jonkinlainen kriittinen piste on jo ylitetty ja enemmistö alkaa olla kyllästynyt paasaukseenne. Seuraavaksi käy niin, että hetkenne julkisuudessa alkaa pikku hiljaa päättymään ja jotain muuta tulee tilalle. Määränne ei suinkaan kasva vaan muutaman vuoden päästä teidät on tuupittu takaisin samaan marginaaliin mistä aikoinanne julkisuuteen ryömittekin. Tämän jälkeen aktivisminne tulee olemaan toistenne terapoimista suljetuissa FB-ryhmissä.

  4. 4

    Linnea L sanoo

    Oho, täällähän kunnon cis-armeija puolustamassa oikeuksiaan joita kukaan ei uhkaa. Mulle vaan ei ole edelleenkään selvää, mitä HYÖTYÄ palvelun suuntaamisesta eri sukupuolille on? Onko ideana vain romantisoida binäärisyyttä sekä kiusata trans-aktivisteja, vai onko tästä nyt jotain oikeaa hyötyä? Jos ymmärtäisin sen hyödyn paremmin, suhtautuisin sukupuolen perusteella yleensä naisia reilusti enemmän laskuttaviin partureihin vähän suopeammin.

    • 4.1

      Henri K. sanoo

      ”Mulle vaan ei ole edelleenkään selvää, mitä HYÖTYÄ palvelun suuntaamisesta eri sukupuolille on?”

      Mitä helvettiä se sinulle kuuluu, kuka suuntaa minkäkin palvelun kenelle. Pidä vaan huoli omista asioistasi, jookos?

  5. 5

    amaootta sanoo

    Onko mielestäsi ok, että uimahalliin mennessäni päätän sukupuoleni, enkä alistu siihen, että muut päättävät sen?

    • 5.1

      hannaraty sanoo

      Ihmiset, jotka eivät koe heille syntymässä määriteltyä sukupuolta oikeaksi, eivät kuitenkaan yleensä päätä asian olevan niin, kuten minäkään en ole erikseen päättänyt olla nainen. Ihmiset eivät noin lähtökohtaisesti myöskään päätä sukupuoltaan sen perusteella, mille osastolle milloinkin haluavat mennä ja mistä palvelusta haluavat maksaa.

      Jos sinä koet sukupuoleksesi jonkin muun kuin miksi se muiden silmissä helposti oletetaan, ei ole minun asiani kyseenalaistaa kokemustasi. Ymmärrät varmaan, ettei (ainakaan toivottavasti) kukaan huvikseen mene uimahallissa ”väärän” sukupuolen pukukoppiin ja altista itseään huomauttelulle, tirkistelysyytöksille ja tuijotukselle. Varsinkaan, jos tilanne on oikeasti itselle arka ja hankala, millainen se monelle juuri tuollaisten aivopierujen johdosta on.

  6. 6

    amaootta sanoo

    Et taida tajuta, miten ihmiset oikeasti, ei siis kuplassasi, toimivat. Ihmiset tekevät tekoja, joista on heille etua. En näe mitenkään mahdottomana, että kun maksiimisi siitä, että ihminen saa itse päättää, mitä sukupuolta hän on, tulee voimaan, niin jotkut ihmiset käyttävät tilannetta hyväkseen. Ei kai siinä ole mitään kiistanalaista, että kaikki eivät ole kivoja ja kilttejä? Jos maksiimi on voimassa, niin uskon joidenkin ns. miesten menevän naisten puolelle uimahallissa ja joidenkin ns. miesten menevän naisten rukouspuolelle juutalaisissa ja islamilaisissa rukoukselle altitetuissa paikoissa. Onko tämä mielestäsi ok? Jos tällaisesta, kuvitellusta, käyttäytymisestä syntyy ongelmia, miten ratkaiset ne maksiimin ollessa voimassa; poissuljettu ratkaisuhan on, että joku ulkopuolinen kertoo, mitä sukupuolta ongelmien aiheuttajat ovat.

    Miten muuten arvotat esiinnostamasi ongelman suhteessa esimerkiksi siihen, että 9 eurolla saa poliorokotteen 50 lapselle (https://www.unicef.fi/lahja/tuote/poliorokotteet/)?

    • 6.1

      hannaraty sanoo

      Mä en usko, että uimahallin ”väärälle” puolelle meneminen on oikeasti etu kovinkaan monelle, sillä konkretisoituessaan tilanne olisi lopulta kiusallinen näin toimivalle. Ei todella ole mitään kiistanalaista siinä, etteivät kaikki ole kivoja ja kilttejä – kyseinen fakta tulee kyllä näissä blogiini tulevissa kommenteissakin vastaan ihan joka kerta, kun postaan uuden kirjoituksen. 😀

      Musta ongelmat olisi parasta ratkaista sitä mukaa, kun niitä syntyy eikä tehdä niitä väkisin etukäteen. Lienee selkein ratkaisu tähän kyseiseen ongelmaan on, että jos mitä tahansa sukupuolta edustava ihminen käyttäytyy missä tahansa julkisessa tilassa huonosti, siitä mainitaan tilan henkilökunnalle, joka reagoi asiaan. Tällöin reagoidaan siis huonoon käytökseen eikä sukupuoleen, joka ei sinänsä aiheuta ongelmia.

      En ymmärrä mihin pyrit tällä polio-kysymyksellä tai että miten voisin arvottaa ongelmaa x ja tuotetta y jotenkin keskenään?

  7. 7

    amaootta sanoo

    Kirjoitat ”Mä en usko, että uimahallin ”väärälle” puolelle meneminen on oikeasti etu kovinkaan monelle,” ja tästä päättelen, että mielestäsi on merkityksellistä, kuinka monelle ihmiselle jokin asia on ongelma: jos vain vähäinen määrä ihmisiä mieltää jonkun asian ongelmaksi kenties se pitäisi unohtaa, koska valtava määrä ihmisiä mieltää ongelmaksi sen, että monet lapset jäävät ilman poliorokotusta.

    • 7.1

      hannaraty sanoo

      Mielestäni on merkityksellistä se, kuinka iso ongelma nykytilanne on transihmisille sekä ei-binäärisen sukupuolijaottelun ulkopuolelle jääville verrattuna siihen vaivaan, että käy mainitsemassa asiasta uimahallin henkilökunnalle, jos joku ilmestyy pukukoppiin ahdistelemaan. En aivan ymmärrä logiikkaa tuon päätelmäsi takana, mutta… Mitenkäs tämä nyt ylipäätään liittyy sukupuolen perusteella hinnoiteltuihin kampaamopalveluihin? Uimahalleissa hinta taitaa sentään olla molemmille puolille sama.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *