Voiko vaikenemalla vaikuttaa?

Tiesin sen: ei olisi pitänyt katsoa A2-iltaa eikä kuunnella keskustelua maahanmuuton synnyttämästä turvattomuuden tunteesta. Arvasin, että se vain pahentaa nykyistä tilaani, jossa itselleni täysin vieraalla tavalla en haluaisi olla enää mistään mitään mieltä.

Niin kauan kuin muistan, olen aina ollut valmis ilmaisemaan ajatukseni lähes asiasta kuin asiasta. Olen aloittanut keskusteluja, haastanut, väitellyt, perustellut, suostutellut, taivutellut, kinannut, vaikuttanut ja saanut aikaiseksi monta riitaa. Olen ollut väärässä ja myös oikeassa. Moni kokemani keskustelu on ollut rakentava ja monesta olen oppinut paljon.

Olen nauttinut myös kirjoittamisesta. Asiakeskeisenä ihmisenä en yleensä jaksa kertoa, mitä tänään puin päälleni tai mitä söin ja join. Mieluummin tartun yhteiseen ongelmaan, kiinnitän siihen huomion ja yritän löytää langanpäätä ratkaisuun. Haluan vaikuttaa, mutta en ollakseni tärkeä, vaan muuttaakseni maailmaa paremmaksi.

Nyt yhtäkkiä maailma tuntuu olevan niin täynnä ääntä, huutoa ja mielipiteitä, että uskon kohta vaikuttavani parhaiten vaikenemalla.

Ymmärrän hyvin heitä, joita pyydettiin mukaan, mutta jotka kieltäytyivät osallistumasta keskiviikkoiltaiseen A2-keskusteluun.

Mukaan lähtenyt sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kehui keskustelua ja perusteli hyvin kommenttinsa: hänestä se osoitti, että meillä on päästy asiassa eteenpäin.

Siitä huolimatta, kukaan ei tullut illan keskustelusta hullua hurskaammaksi. Lähinnä jäin miettimään, että mikä iltapäivä- tai viikkolehti kertoo ensimmäisenä Linnean koko tarinan.