Tokmannin tauti

Kun ensimmäisen kerran menin sen ohi, tuijotin.

Toisella kerralla vedin syvään henkeä.

Kolmannella kerralla kirosin.

Nyt olen kiukkuinen.

Satojen kuutioiden kokoinen, ruma ja kolho Tokmanni on noussut paraatipaikalle aivan keskelle Harjavaltaa. Se taas on satakuntalainen pikkukaupunki, jossa vietin lapsuuteni ja jonne nyt olen palannut kesäasukkaaksi.

Vielä muutama vuosi ja vuosikymmen sitten Harjavalta kilpaili vahvana ehdokkaana Suomen rumimman ja rujoimman paikkakunnan tittelistä. Outokummun ja Rikkihapon tehtaat olivat aloittaneet toimintansa kunnassa jo 1940-luvulla. Rikkioksidit ja raskasmetallit olivat tuhonneet sen luonnon. Kangasharjuilta katosi aluskasvillisuus, puut harsuuntuivat ja metsät kuolivat pystyyn. Mädältä kananmunalta haissut kummituskunta olisi käynyt vitsistä, ellei se olisi ollut ympäristöongelmineen niin paheksuttu kuin mitä se oli melkein näihin päiviin saakka.

Eivätkä ongelmat ole ohi. Vielä viime kesänä henki saalpaantui, kun Norilsk Nickelin tehtaalta pääsi 66 tonnia nikkeliä Harjavallan läpi virtaavaan Kokemäenjokeen.

Viime vuosina kaupungin ilme on kuitenkin petraantunut. Saastepäästöt ovat pienentyneet ja luonto on elpynyt. Joku Harjavallassa keksi myös maisemoinnin merkityksen: katujen ja teiden varsille on avattu leveitä, hyvinhoidettuja nurmikaistaleita ja istutettu puita. Entisen aavekaupungin keskustassa alkoi jo olla vehreä, puistomainen tunnelma. Harjavalta näytti hyvältä.

Kunnes sitten kaupungin sisäänajopuistotien varteen päräytetään harmaaseinäinen, ikkunaton kaupparakennus joka ei ole missään suhteessa ympäristöönsä, vaan lohkaisee leijonan osan maisemasta, talloo ohikulkijan alleen ja kertoo isolla äänellä, että täällä pantiin kaupunginviskaalit, valtuutetut ja muut päättäjät järjestykseen ja annettiin elinkeinoelämän sanella, miltä kaupunki näyttää.

Mutta taitaa olla maan tapa. Aika moneen suomalaiseen kaupunkiin saavutaan nykyisin samanlaista Prisman, Abc:n ja Citymarketin viitoittamaa tietä. Väliäkö kaupungin omasta historiasta tai muista houkuttelevista tarinoista, joita sillä olisi kerrottavanaan.

Peräänkuulutan kunnallisilta päättäjiltä ja myös elinkeinoelämältä vastuuta, uudenlaista ajattelua ja mielikuvitusta! Tänä sisältömarkkinoinnin ja tarinankerronnan aikakautena olette laatikkolinnoituksinenne mitäänsanomattoman vanhanaikaisia ja jo pahasti jälkijunassa. Ruma rakentaminen ja turun tauti ovat luontoa tuhoavaa ja ihmisen terveydelle vahingollista saastetta yhtä lailla kuin raskasmetallit tai lannoitealtaat. Niitä ei hyvällä muistella.