Welcome aboard!

My Night as Julie.

Keskiviikkona tein aivan uuden aluevaltauksen: kokeilin siipiäni risteilyemäntänä.

Risteily oli sikäli erikoinen, että laiva ei liikkunut mihinkään, ja lisäksi tunsin entuudestaan kaikki matkustajat. He toivat minulle sylintäydeltä lahjapaketteja ja pitkiä, valtavia kukkia. Yhdellä pöydällä loikoilivat minun romaanini sydämenmuotoisessa asetelmassa. Se oli kahdeksanvuotiaan siskontyttöni taideteos.

Mielestäni ravintolalaiva oli loistava miljöö Välimatka-romaanini julkistusjuhlille; kirjan keskeinen henkilöhahmo, ”isi”, rakastaa merta ja purjehtimista yli kaiken. Itse en koskaan ole edes koskettanut vinssiä, fokasta puhumattakaan. Sen vuoksi näytin käsikirjoitukseni kinkkisiä kohtia ennen painoonmenoa mm. itse Hjallis Harkimolle, merenkävijälle.

”Hänhän on Suomen ainoa purjehtija”, sisareni totesi kuultuaan suunnitelmastani.

Pukeuduin merellisiin kirjajulkkareihin teeman mukaisesti. Päässäni keikkui kaverilta lainaamani kapteeninlakki, ja ylleni olin löytänyt merimieshenkisen mekon. Äitini ja siskoni purskahtivat heleään nauruun, kun he astuivat laivaan ja näkivät minut. Siitä tiesin, että asuvalintani oli onnistunut.

Eräs kirjailijaystäväni huudahti ensisanoikseen: ”Sä oot niinku ilmetty Julie Love Boatista!”

Googlasin äsken Julien ja ilahduin valtavasti.

Kun juhlavieraita oli kertynyt riittävästi, minun oli toivotettava vieraat tervetulleiksi matkalle. Tästä jännittävästä hetkestä olin jo kirjoittanut kokonaisen kolumnin sanomalehti Ilkkaan. Miten selviäisin julkisesta esiintymisestä ilman, että koko Love Boat hukkuisi myötähäpeään? Paineet olivat valtavat. Olin jostakin saanut päähäni, että sen, joka tarttuu mikrofoniin, on täytettävä vähintään stand up -koomikon saappaat.

Lausuttuani ensimmäiset sanat kaikki oli kuitenkin yllättävän helppoa. Yleisö oli selvästi minun puolellani, eikä esimerkiksi heitellyt minua Lidlistä ostamillani vaahtokarkeilla.

Eräs ystäväni on viisaasti sanonut, että julkkaribileet ovat melkein yhtä tärkeä tilaisuus kuin häät – paitsi että häät järjestetään toivottavasti vain kerran elämässä. Tätä mefaforaa viljelin puheessani ja kiitin onnellisena, kuinka monia ihania bestmaneja ja kaasoja minä ja kirjani olemme matkan varrella kohdanneet.

Puheenvuorojen jälkeen oli lukuperformanssin vuoro. Minä, siskoni ja lapsuudenystäväni luimme romaanista ääneen kaksi edustavaa näytettä. Varoitin etukäteen yleisölle, että me emme olleet näyttelijöitä. Se ei tuntunut ketään haittaavan. Osa juhlavieraista tuntui jopa liikuttuvan, kun 1960-luvun tanssilavakohtauksessa alkoi taustalla soida haikea Mirjamin valssi.

Jokaiseen risteilyyn kuuluu tietysti myös bändi. Olin pyytänyt esiintyjäksi suomalais-ranskalaisen folk-pop -duon, Evan & Manun, jonka lauluissa heijastuvat pariskunnan tekemät reppureissut ympäri Eurooppaa. Kun editoin kirjaani Barcelonassa, kuuntelin repeatillä heidän biisiään ”Feet in the Water”. Minun ilokseni he soittivat juhlissani tuon kappaleen ja omistivat sen minulle!

(Eva & Manu on tällä hetkellä hyvässä nosteessa: luin juuri Facebookista, että heidän esikoislevynsä on singahtanut Rumban listalla ykköseksi! Lämpimät onnittelut!)

Keikan jälkeen seurasi leikkimielinen murreskaba. Minä ja runoilijaystäväni vedimme kisan yhdessä. Yleisö jakaantui ryhmiin ja sai ratkaistavakseen erilaisia romaanista poimittuja ilmaisuja. Koin valtavaa nautintoa, kun katselin, miten ihmiset pureskelivat kyniään ja pohdiskelivat päät yhdessä oikeita vastauksia. Heiltä esimerkiksi kysyttiin, mitä eteläpohjalainen murresana ”pualijauhoonen” tarkoittaa (kun puhutaan ihmisestä). Ryhmä nimeltä ”Jari ja kump.” veikkasivat oikeaksi vastaukseksi: F28.8. Sen viereen oli kirjoitettu kissankokoisin kirjaimin HULLU.

Noin klo 23.30 baarimikolle tuli sellainen tunne, että bileet on loputtava. Väkeä oli tässä vaiheessa liian vähän, eikä alkoholikäyttäytyminen ollut kuulema tarpeeksi aktiivista. Edes Julie-hymyni ei saanut miehen mieltä muuttumaan.

Päätimme kuitenkin olla välittämättä hänestä ja jatkaa tanssimista Madonnan tahtiin. Tanssi loppui vasta, kun baarimikko irrotti piuhat seinästä melko päättäväisesti.

Jatkoimme iltaa pienellä porukalla Millionaire’s Clubiin. Siellä soitettiin biisejä, joiden lyriikoissa maalailtiin muun muassa sellaisia syvällisiä asioita kuin ”shake that ass” ja ”I just had sex and it felt so good”.

Uskon ja toivon, että yökerhon nimi on hyvä enne kirjamyyntiä ajatellen.

Tulin kotiin aamuyöllä klo 3.40 ja mutustin jälkiuunileipää kukkaistuoksussa. Keittiö oli täynnä valtavia taideteoksia, lahjaksi saamiani kukkia, joiden kaikkien nimiä en edes tiennyt. Auringonkukan tunnistin. Suu hymyssä luin kortteihin kirjoitettuja onnentoivotuksia ja tervehdyksiä. Siemailin maitoa ja avasin ystäväni antaman lahjakäärön.

Kääröstä paljastui maailmankartta.

Ei ollut yhtään hassumpaa olla Julie.

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Mahtavaa! Teillä oli varmasti mukavaa =) Harmi kun ei päästy mukaan, mutta ehkä ymmärrät 😉 t. Merja

  2. 2

    sanoo

    Ymmärrän kyllä, teillä oli mitä parhain syy 🙂 Toivottavasti pääsit kuitenkin hieman aistimaan tunnelmia tämän postauksen myötä. Kerro terveisiä koko poppoolle! Taina

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Juu, postaus oli tosi kiva ja sain aistittua sen välityksellä oikein hyvin 🙂 Juu, täällä me taaperretaan tätä uutta arkea =D t. Merja

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Minä ainakin paljastan liikuttuneeni, enkä yhtään ymmärtänyt miksi… Sinulla ja musiikilla yhdessä on mystinen voima 🙂 Kiitos! t.Marjo Rein

    • 4.1

      sanoo

      Kiitos, Marjo! Hienoa kuulla, jos se meidän lukuesitys kosketti. Toivottavasti nähdään pian muissa merkeissä, niin ehdittäis vähän jutellakin! 🙂

  5. 5

    Sami Rajakylä sanoo

    For the record:

    Kirjailija joka tarvitsee juhlia ympärilleen on todella kadottanut kirjallisuuden ja kirjoittamisen merkityksen. Isoossa kirjassakin on itsensä korottamisesta joku lentävä lause. En tarkoita että itsestään ei saisi tehdä numeroa, totta kai saa, ja pitääkin. Niin Jeesuskin teki. Ja aika lähtemättömästi. Mutta hän ei pitänyt bileitä. Hän pani itsensä peliin, riskeerasi kaiken. Jeesus oli myös kolmekymppiseksi asti työmies, puuseppä.

    Kirjailija ei tarvitse yleisöä. Kirjailija tarvitsee lukijoita. Bukowski kirjoitti että kuuluisuus on luonteen heikkoutta. No, Bukowski oli melko kuuluisa, mutta hän kesti sen, koska ihmiset tunnistivat hänet vasta kun mies oli jotain 60-vuotias. Hurraava yleisö ei enää purrut häneen. Buko tiesi että se oli pelkää paskaa.

    PS. Nämä ovat vain yleisiä huomioita ja pohdintoja kirjallisuuden luonteesta ja merkityksestä sellaisena kuin minä olen ne kokenut. Ja tämä blogi tarjoaa mukavasti aihetta polemiikkiin. Mikä kai oli myös sen alkuperäinen tarkoitus, toimia kirjojen ja kirjallisuuden foorumina.

    PPS. Kommenteista saa vapaasti pahastua.

    • 5.1

      Anonyymi sanoo

      Olen lukenut kaikki Taina Latvalan kolme kirjaa ja huomannut, että hän on lahjakas kirjailija. Mutta ah ja voi, joudunkin tarkistamaan kantaani: hän ei ylläkään aivan Jeesuksen veroiseksi työmieheksi eikä hänellä taida olla aivan yhtä hyvä flaksikaan kuin Bukowskilla — hän on siihen aivan liian kaunis. Kirjallisuuden luonteesta ja merkityksestä kommentoija ei tosin pysty sanomaan sanaakaan.

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Sami Rajakylä, kommenttisi ovat aivan uskomattomia.. Enkä tarkoita sitä nyt hyvällä. Ihan kuin tarkoituksesi olisi aina vain kaivaa Tainan piristävistä kirjoituksista jotakin negatiivista. Olet aikaisemmin kommentoinut kuinka kirjailijan pitää löytää se oma uniikki äänensä ja tyylinsä. Kuitenkin esimerkiksi viimeisimmässä kommentissasi harrastat pahemman luokan lokerointia. Miksi kirjailija ei saisi juhlistaa kirjan valmistumista? Onhan takana kuitenkin pitkä prosessi, jonka valmistumisesta saa olla ylpeä.

    Onnea vielä Taina! Odotan innolla joululomaa, jolloin pääsen lukemaan uutukaisesi. Sitä ennen on luetteva 39 klassikkoa. 😀

  7. 7

    sanoo

    Kiitos onnitteluista, anonyymi lukijani! Heh, 39 klassikkoa – muistuu mieleen kultiaset ajat yliopistolla, kun yhtenä syksynä piti lukea valtava pino kotimaista kirjallisuutta… voin kertoa, että Hirvenhiihtäjät oli kova pala! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *