Vesalan kyydissä tavallinen muuttuu ihmeelliseksi

Aamuun päin me ajetaan

rantoja pitkin läpi koko maa

Ajetaan kovaa

Ollaan ihan hiljaa

Saat kaataa mun napaan tequilaa.

-Paula Vesala: Tequila

Viime aikoina olen kuunnellut usein Paula Vesalaa. Hän on laulanut minulle juoksulenkillä Sibeliuspuistossa, pyöräretkellä Kuusisaaressa, keskellä yötä ABC:llä baari-illan jälkeen. Hän on antanut minulle voimaa hölkkäämiseen, hikoilemiseen, hengittämiseen ja kauramaidon ostamiseen.

paula-vesala-kuva-1

Paula Vesala. KUVA: Viivi Huuska

Hän on myös yksi niistä, joiden työ on innoittanut minua laulamaan ja soittamaan itse. Tarttumaan kynään ja kirjoittamaan.

Kun siis huomasin Vesalan tekevän Tavastialle neljä keikkaa, minun oli pakko päästä mukaan.

Sunnuntai-iltana vedin jalkaani pianokuvioiset legginsit ja pyöräilin keikkapaikalle. Kun saavuin perille, olin jossain määrin hikinen ja viisi minuuttia myöhässä.

Vesala Tavastia 1

Narikalla minä ja seuralaiseni kuulimme, kuinka Vesala jo lauloi hyvää vauhtia ensimmäistä biisiä, juuri sitä jota olin eniten odottanut: Ei pystyny hengittää.

Siinä vaiheessa meinasi vähän tunnelma dropata. Lisäksi väkeä oli niin paljon, ettei saliin meinannut enää mahtua. Mutta tämä oli tietysti aivan omaa syytäni; olisi pitänyt varata ajoissa hyvä paikka.

Pian tämä pieni harmitus unohtui, kun Vesala vei yleisönsä vajaa puolitoista tuntia kestäneelle matkalle täynnä tarinoita. Ja niin kuin aina hyvällä road-tripillä, vauhtia piisasi ja maisemat vaihtuivat.

Välillä Vesala istahti soittamaan koskettimia, välillä tanssi villisti kuin diskopallon alla vähän ennen valomerkkiä.

Vesala keikka 1

Uudella levyllään Vesala laulaa aika paljon ihmissuhteista. (Tämä kirkastui minulle, kun osallistuin taannoin yhteen Vesala-aiheiseen Facebook-keskusteluun.) Hän kirjoittaa siitä, kun ajetaan yhdessä motelliin, vietetään kesälomaa sateessa, otetaan toista salaa kädestä kotibileissä. Hän laulaa siitä, kun toisen lähellä ei enää pysty olemaan, kun olosta tulee liian tukala ja kun kukaan ei ole saattelemassa alttarille.

Hän laulaa rakkaudesta ja maailmanlopusta tarkoin havainnoin. Usein hän zoomaa johonkin arkiseen yksityiskohtaan, jonka takana on iso tunne. Nuo lyriikat koskettavat ainakin minua, kolmekymppistä naista, joka juuri yhtenä iltana huomasi kirjoittavansa Googleen hakusanat ”mitä rakkaus on”. Sen jälkeen luin 44 minuuttia tietoa Väestöliiton sivuilta.

Oli ihanaa nauttia livenä niistä Vesalan kappaleista, joita olin monet kerrat kuunnellut YouTubesta tai Spotifysta. Yksi suosikeistani on Mitä jos sä oisit silti mun kaa. Sen vilpitön ehdotus teki minuun vaikutuksen. Tequilaa olen kuunnellut viime aikoina vähemmän, mutta silti huomasin laulavani ääneen, kun tuttu vihellys alkoi soida.

vesala sininen tausta 1

Biisi nimeltä Tavallinen nainen oli myös voimakas keikkaelämys. Se on muotokuva naisesta, jonka kaikki tuntevat mutta joka ei tunne ketään, naisesta jolle ei ole sinä päivänä tapahtunut mitään.

Laulu herättää miettimään, onko tavallista ihmistä edes olemassa. Ehkäpä joskus asiat tai ihmiset vain näyttävät tavalliselta ulospäin. Ja kun tavallisesta tekee laulun, se muuttuu ihmeelliseksi.

Keikalla kuultiin myös aivan uusi biisi nimeltä Niin sä päästät mut menemään. Se oli kauniin haikea mutta voimakas, kuten monet Paula Vesalan laulut. Toivottavasti kappale julkaistaisiin lähiaikoina, jotta pääsisin pian kuulemaan sen uudelleen.

Keikan kliimaksi oli varmastikin tuttu kesähitti Älä droppaa mun tunnelmaa. Se on vähän liian pirteä tällaisen haikeahenkisen pohjalaisen makuun, mutta oli hauska katsella, kuinka iloiseksi se teki niin esittäjänsä kuin yleisönkin.

Vesala hetki 1

Encorena kuultiin Vain elämää -sarjasta tuttu versio Apulannan biisistä Pahempi toistaan, jota seurasi Vesalan oma herkkä balladi Takkipinon suojassa. Keikan kruunasi Elastisen Sori, josta on tullut Vesalan vetona sähäkkä Vain elämää -hitti.

Kumarrusten jälkeen minulla oli vastustamaton tarve ostaa jokin Vesala-aiheinen fanituote. Valitettavasti haluamaani T-paitaa oli enää vain L-koossa, enkä ollut uuden yöpaidan tarpeessa. Onneksi muitakin kokoja on kuulemma taas tulossa, ja niistä ilmoitetaan ainakin artistin Facebook-sivuilla.

Lähdettyäni Tavastialta pyöräilin hitaasti kotiin ja ajattelin Vesalaa, sitä millainen fiilis hänellä on, mitä hän mahtaa tehdä keikan jälkeen. Itse ainakin pesisin meikit, joisin kupin teetä, kirjoittaisin päiväkirjaa, harjaisin hampaat. Päässäni soivat sanat, jotka olin kuullut Vesalan laulavan noin puolta tuntia aiemmin:

”Sinä olet aivan tavallinen nainen menossa kotiin.

Sinä olet aivan tavallinen nainen menossa kotiin.”

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Minäkin olin, lauantaina tosin, ja vaikka olin ehtinyt nähdä Vesalan jo festareilla oli Tavastia täydellisin miljöö hänelle. Niin ihana.
    Mutta jännä, Tavallinen nainen on mun suosikkibiisi levyltä, ja olen taas tuntenut tosi vahvasti että se kertoo kaikesta muusta kuin tapahtumattomuudesta, on tarina perheväkivallasta, mahdollisesti niin että nainen on lopulta tappanut puolisonsa, että kaikki tietävät mitä kotona tapahtuu mutta siitä ei puhuta.
    Tai sitten ei, tulkintoja on tietty niin monta kuulijaa, mutta Vesala on muutenkin lyriikoissaan mestari kertomaan tarinan ilman että kertoo sen, superlahjakkuus.

  2. 2

    tainalatvala sanoo

    Taisinkin sun blogista lukea, että säkin olit nähnyt Vesalan Tavastialla. Oli kyllä hyvä keikka! Vielä kun olisin saanut ostettua sen fanipaidan – mutta ehtiihän sen myöhemminkin 🙂

    Yhtenä yönä kun kuuntelin Tavallista naista, aloin miettiä, vakuutteleeko laulun kertoja itselleen olevansa aivan tavallinen nainen, kaikesta huolimatta. Mutta lyriikoista ei selviä, mitä on tapahtunut, ja ehkä tuo biisi on juuri siksi jäänyt mieleen. Se jää mietityttämään vähän samalla tavalla kuin novelli tai romaani, jossa on avoin loppu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *