Tsemppibiisejä ja kirjoitushommia

Olen joskus aiemminkin puhunut tässä blogissa tsemppibiiseistä.

Omat tsemppibiisini vaihtelevat fiilisten ja vuodenaikojen mukaan. Tällä hetkellä kuuntelen usein juoksulenkillä Happoradion versiota Leevi & the Leavingsin hitistä Unelmia ja toimistohommia.

Tuo laulu täyttää minut aina energialla, vaikka en ole ollut toimistohommissa moneen vuoteen. Tai ehkä juuri siksi. Kenties kappaleen salaisuus piilee sen rytmissä sekä laulajan äänessä ja tavassa lausua biisin sanat, kuten ”yeah”.

 

Saan musiikista paljon voimaa ja innoitusta myös kirjoittamiseen. Kun työstin uusinta Ennen kuin kaikki muuttuu -kirjaani, löysin monia lauluja, joiden melodiat ja sanat kannustivat minua tarinoiden äärelle.

Yksi niistä on uusiseelantilaisen Broods-nimisen bändin biisi Never gonna change, jonka taianomainen tunnelma soi kuulokkeissani etenkin talvella. Kappaleen lyriikat ovat mielestäni melko monitulkintaiset; jokainen saa itse päättää, mistä laulu kertoo.

”And I hate that I can’t say your name

Without feeling like I’m part of the blame
And it’s never gonna feel quite the same
But it’s never gonna change.”

Kuuntelin paljon myös Blurin hittiä Song 2, jossa lauletaan:


(- – ) 
”but I’m never sure
why I need you
Pleased to meet you”

Nämä säkeet olisivat voineet melkein olla kirjani toisena mottona. Ne kuvastavat osuvasti sitä kohtaamisen tematiikkaa, joka minulla oli mielessäni kirjaa kirjoittaessani.

 


Ammensin inspiraatiota myös Amélie-elokuvan soundtrackista, Yann Tiersenin upeista sävellyksistä. Yksi suosikeistani on Comptine d’un autre ete, jota soitan usein myös pianolla. Samaista musiikkia kuullaan uudessa kirjassani pariinkin otteeseen, muun muassa Edinburghiin sijoittuvassa kertomuksessa Italialainen ystävä. Siinä kertojapäähenkilö kuuntelee, kuinka Roomasta kotoisin oleva katusoittaja esittää haitarilla Amélie-elokuvan kappaleita.

Kestosuosikkini on Olavi Uusivirta, jonka monet laulut tuovat mieleen nostalgisia hetkiä nuoruudesta. Uusivirran keikoilla odotan aina eniten biisiä Ukonlintu ja virvaliekki; siinä runon puhuja muistelee, kuinka Johanna yhtenä yönä soitti pianoa ja lauloi – ja keitti kahvit pariisilaisittain.

”(–) ja jos saisin tehdä kaiken uudelleen
jäisin siihen ruusunvuoteeseen.”

Viime aikoina olen kuunnellut paljon myös Scandinavian Music Groupin kappaleita, etenkin Ei paniikkia ja Vieläkö soitan banjoa, jotka tsemppasivat minua lenkkipoluilla jo viime kesänä. Jälkimmäisessä laulussa yksi suosikkikohtani on tämä:


”Kysyt olenko leikannut hiukseni, 
olenko muuttunut
vieläkö soitan banjoa
iltaisin pimeän jälkeen.”
 
 
Yksi uusimmista löydöistäni on Girls-sarjasta bongaamani Matrimonyn biisi Giant. Sen sanat ja salaperäinen henki heijastelevat vahvasti muutoksen tunnelmaa, joka on läsnä uusimmassa kirjassani – ja myös rohkeutta, jota toivon löytäväni, niin kirjoittamiseen kuin muuhunkin elämääni.


”There’s a giant leading me to God knows where
I’ve got news I’m going my way ( – -)

Aina tämän laulun kuultuani tuntuu siltä, että täytyy uskaltaa.

PS: Muutoksen tuulia on luvassa pian konkreettisesti, kun blogini siirtyy aivan lähiaikoina Imagen puolelle. Ilmoitan sitten muutosta 🙂
Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *