Round my hometown

Jos haluatte löytää paikan, jossa voitte rentoutua täydellisesti, suosittelen synnyinkaupunkiani Lapuaa.

Tunnelma on rauhallinen, luonto on kaunis kesät talvet, liikennevaloja on vain kolmessa risteyksessä, kaupoissa ei yleensä tarvitse jonottaa pitkään, eikä kukaan kiinnitä huomiota kummallisiin lenkkivaatteisiin vaikka juoksisi läpi kaupungin keskustan.

Viikon mittaisella Pohjanmaa-lomallani pääsin irti kaikesta stressaavasta kuten työpöydän epämääräisistä paperipinoista ja virallisen näköisistä valkoisista kirjekuorista, joita tipahtelee postiluukusta ja joissa lukee minun nimeni.

Jätin ne kaikki kotiin ja lähdin lahjakassien kanssa lakeuksille.

Ennen kuin kaikki muuttuu -käsikirjoituksen otin mukaan, mutta korjailin sitä vain yhtenä päivänä. Muina aikoina löhöilin, pössötin* läheisten kanssa, söin vihreitä kuulia, luin Lena Dunhamin Sellaisen tytön ja aloin haaveilla New Yorkista.

Luin myös Mia Kankimäen matkakirjaa Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja aloin haaveilla Japanista.

Pelasin ahkerasti Rummikub-lautapeliä, jossa aivot joutuivat Cheekiä lainaten äärirajoille. Hävisin sisarelleni ainakin neljä kertaa, ehkä siksi, että pelissä käytetään pelkästään numerolaattoja. Mutta toissa päivänä voitin kaksi kertaa, ja se oli suurta juhlaa (minulle).

Tein lomallani neljä täydellistä second hand -löytöä: turkoosin plyysijakun, joka on yhtä kokoa liian pieni ja kirkkaanvihreän taftihameen, joka on vyötäröstä liian iso sekä kaksi kullanhohtoista juhlalaukkua.

Kuuntelin myös Adelen biisiä Hometown Glory ja olin onnellinen siitä, että minulla on kotikaupunki, jonne voin palata ja nähdä siellä kaiken tutun, jonka keskellä olen kasvanut.

Round my hometown
Memories are fresh
Round my hometown
Ooh the people I’ve met
Are the wonders of my world

(Hometown Glory. Säv. & san. Adele Adkins)

Kävimme myös siskon kanssa lenkkeilemässä ja bongasimme kauniita yksityiskohtia, jotka teki mieli tallentaa. Tässä vielä joitakin välähdyksiä lakeuksien talvesta:

Nyt juna on tuonut minut jo takaisin Helsinkiin, mutta mieli viipyy vielä hetken tasaisten maisemien tunnelmissa.

Toivottavasti teilläkin on ollut rentouttava jouluoma, missä päin maailmaa ikinä kuljettekaan.

Onnellista uutta vuotta kaikille!

*pössöttää = hupsutella, pitää hauskaa

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Kiitos samoin, upeaa uutta vuotta!
    Dunhamin kirja oli täydellistä lomalukemista, sivut kääntyi nopeaan tahtiin ja välillä nauratti. Suorasukainen, vilpitön & lennokas kerrontatyyli miellytti (tosin joku vitsi saattoi mennä yli ymmärryksen). Joka tapauksessa just sopiva alustus kolmannen Girls-kauden katsomiselle 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *