Pari valittua sanaa ystävyydestä

“Many people will walk in and out of your life, but only true friends will leave footprints in your heart.”

-Eleanor Roosevelt
Juhlin tänään ystävänpäivää Chjoko-nimisessä kahvilassa Kruununhaassa kahden ystävän kanssa.

Olisin halunnut syödä koko kaupan, mutta tyydyin tilaamaan Roibos-teetä ja valkosuklaatikkarin. Yksi joukostamme ennakoi jo laskiaista, mikä näkyy myös kuvasta.

Ystävänpäivän herkkuhetki. Kuva: Pauliina Katajamäki

Ystävänpäivän kunniaksi rupesin muistelemaan lukemiani kirjoja, jotka käsittelevät tai ainakin sivuavat ystävyyttä.

Yksi näistä on Monika Fagerholmin romaani Ihanat naiset rannalla (suom. Arja Tuomari), joka kertoo rantanaisten, Isabellan ja Rosa Enkelin, ystävyydestä 1960-luvun kesäparatiisissa. Se kertoo myös heidän lastensa Thomaksen ja Renéen tarinan. Tällaisen sitaatin olen poiminut lukupäiväkirjaani huhtikuussa 2007:

“Thomaksen mieleen tulee ettei hän ole ajatellut Renéetä juuri lainkaan. Jollakin tapaa kuitenkin kaiken aikaa, sen hän nyt ymmärtää.”

Ihanat rantanaiset.


Joskus ystävykset ovat keskenään melko erilaisia, ja siten täydentävät toisiaan. Tällaisia ovat Edna O’Brienin trilogian The Country Girls irlantilaistytöt Caithleen (Kate) ja Baba. Kate on herkkä runosielu, Baba räväkämpi selviytyjä. Minäkertoja Kate kuvaa ystäväänsä näin trilogian ensimmäisessä osassa:


“Baba was the veterinary surgeon’s daughter. Coy, pretty, malicious. Baba was my friend and the person whom I feared most after my father.”
-Edna O’Brien: The Country Girls (1960)

Trilogian kakkososassa The Lonenly Girl (1962) tytöt lähtevät Dublinista suureen maailmaan, ensin Liverpooliin ja sieltä Lontooseen. Kun Kate itkee laivalla sydänsurujaan, Baba itkee hänen kanssaan. Pian Baba kuitenkin ryhdistäytyy ja keskittyy käytännöllisempiin puuhiin. Se tuntuu olevan Katelle helpotus:

“(–) and I knew that if anyone was to save me from going mad, it would be Baba, with her maddening, chattering voice.
      “We’re on our way, she said, raising her arms exultantly to the ceiling.”

Joskus ystävä on matkan päässä, fyysisen tai henkisen. Sinikka Vuolan runokokoelmassa Maailman vaikein kieli runon puhuja kirjoittaa ystävälle:

“Rakas ystävä,// olen kirjoittamassa sinulle toisesta kaupungista./ Minulle ollaan opettamassa nyt tämän kielen käyttöä./ Ja aina teen virheen./ Matka luoksesi on maailman vaikein kieli.”

Maailman vaikein kieli ilmestyi 2013.


Henry Miller toteaa teoksessaan Ystävien kirja: “Ei kuka tahansa voi olla ystäväsi.” Tätä tosiasiaa sivuaa Tove Janssonin kirja Muumipappa ja meri (suom. Laila Järvinen). Muumipeikko haluaisi kovasti ystävystyä kauniiden merihevosten kanssa mutta ei saa näiltä vastakaikua. Hän purkaa pettymystään äidilleen, joka löytää juuri oikeat sanat:

“-Minä en oikein usko, että merihevosen kanssa voi tulla ystäväksi, hän sanoi vakavasti. -Mutta ei kannata olla pahoillaan niiden takia. Luulen että niitä pitää vain katsella ilokseen, niin kuin katsellaan kauniita lintuja tai maisemaa.”

Timo Parvelan kirja Keinulauta puolestaan kertoo pienestä yksinäisestä karhusta nimeltä Pii, joka yrittää etsiä ystävää. Tällaisen sitaatin olen poiminut lukupäiväkirjaani: 

“Keinuminen on helppoa, jos voi luottaa toiseen niin kuin kuu luottaa aurinkoon.”
Kun opiskelin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta, klassikkokurssilla piti lukea noin kolmekymmentä kirjaa syksyn aikana. Yksi niistä oli Eeva-Liisa Mannerin runokokoelma Fahrenheit 121, josta nämä sanat painuivat mieleeni:

“Tuuli ulvoo, sade putoaa,/ tukka nousee minun päässäni,/ eikä ole muuta syytä/ kuin että olen loukannut ystävääni.”
Jos on onnekas, voi löytää elämänsä aikana todellisen sielunkumppanin. Vilja-Tuulia Huotarisen romaani Valoa valoa valoa kertoo kahden teinitytön ystävyydestä ja rakkaudesta:

“Jos sinua kosketetaan sieluusi saakka on mahdollista että olet elämäsi loppuun asti onnellinen.”

Viimeinen valitsemani sitaatti on Antoine de Saint-Exupéryn kirjasta Pikku prinssi, joka sykähdytti minua aikanaan syvästi. Luin sen nuorempana saksaksi (koska opiskelin alun perin germaanista filologiaa ja luin silloin kaiken saksaksi). Tässä kuitenkin ote Irma Packalén suomennoksesta:

“-Ja kun sitten olet unohtanut surusi (ihminen unohtaa surunsa aina), niin olet iloinen siitä, että olet tuntenut minut. Tulet aina olemaan ystäväni. Sinun tekee mielesi nauraa kanssani.”

Pikku prinssi auf Deutsch.
Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille!
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *