Noin kymmenen pelkoa

Aina ennen vuoden vaihtumista minulla on sellainen tunne, että koko persoonani vaatii täydellisen remontin. Päätän, että tulevana vuonna aion olla kaikin tavoin rohkeampi, aktiivisempi, ahkerampi, määrätietoisempi, vahvempi ja avoimempi uusille asioille ja haasteille. Luen elämäntaito-oppaita ja alleviivailen niistä tärkeitä kohtia.

Yleensä tämä innostus kestää suunnilleen loppiaiseen asti. 
Ja sitten, kun pöytäkuusi on saatu työnnettyä takaisin komeron uumeniin, on helppo valahtaa takaisin lähtöruutuun.

Tässä tammikuussa minusta tuntuu, että olen hieman paremmin pysynyt muutoksen tiellä. Olen nimittäin yrittänyt siirtyä haaveilemisesta toimintaan ja tekoihin. Mietin usein Eleanor Rooseveltin lausetta, jonka löysin joskus Rhonda Byrnen inspiroivasta Hero-kirjasta (2013).


“Do one thing every day that scares you.”
(Voitte muuten bongata tuon sitaatin myös yhdestä novellistani Ennen kuin kaikki muuttuu -kokoelmassa, sitten kun kirja ilmestyy.)

En sanoisi, että olisin systemaattisesti ryhtynyt toteuttamaan tuota Rooseveltin kehotusta, mutta olen pitänyt sen mielessäni. Joinakin iltoina syödessäni paahtoleipää saatan huomata, että en ole koko päivänä tehnyt mitään, mikä olisi vaatinut todellista itseni haastamista, mukavuusalueen ulkopuolelle mönkimistä. Joskus taas melko pienetkin asiat kysyvät rohkeutta, esimerkiksi jonkin sähköpostin lähettäminen. Päivän vanhan jogurtin syöminen. Työeläkeyhtiöön soittaminen (suuri asia). Oman mielipiteen sanominen ryhmässä, jossa on enemmän kuin kolme ihmistä. Tai tietyn statuksen julkaiseminen Facebookissa.

Joululomalla en esimerkiksi uskaltanut (kehdannut) julkaista itsestäni peilin kautta otettua selfietä, jossa poseeraan sovituskopissa lapualaisella kirpputorilla, hieno plyysijakku ylläni.

Hui.

Joku on värittänyt muistivihkooni.

Myös kirjoittaminen vaatii valtavan määrän rohkeutta – etenkin jos kirjoittaa niin, että laittaa peliin koko persoonansa ja sydämensä. En tiedä, voiko kovin hyvää tekstiä edes syntyä ilman tätä heittäytymistä.

Kirjoittaessani (tai omaa tekstiä käsitellessäni) mieleeni saattaa joskus tunkeutua muun muassa seuraavia ajatuksia:

1) voiko joku loukkaantua
2) haastetaanko minut oikeuteen
3) mitä minusta ajatellaan (mm. sukulaiset, ystävät, tuttavat)
4) mitä kirjastani/tekstistäni ajatellaan (mm. kirja-alan henkilöt, kaikki mahdolliset ihmiset, sanomalehdet)
5) onko teksti tarpeeksi hyvää
6) pystynkö elämään häpeän kanssa
7) kehtaanko enää käydä Lapualla kaupassa
8) olenko kirjoittanut ranskankieliset repliikit oikein
9) koskettaako teksti lukijaa, ja jos, niin millä tavalla (nauru, itku, raivo?)
10) haluaako kukaan enää puhua minulle

Pelot eivät ole suuruusjärjestyksessä. Joskus ne pysyvät poissa, joskus jokin niistä yhtäkkiä kuiskuttaa korvaan. Huomasin, että jopa niiden listaaminen vaatii rohkeutta, syistä joita en kunnolla edes tavoita. Yhden kerran jo deletoin ne kaikki pois – ja sitten kirjoitin ne uudestaan. Toivoisin, että ahdistavien ajatusten kirjaaminen ylös tekisi minut vähän vapaammaksi niistä. Täydellinen vapaushan ei ole mahdollista, ainakaan tällä luonteella.

Onneksi aina voi lähteä kävelylle.

Viime aikoina olen tehnyt viimeisiä korjauksia huhtikuussa ilmestyvään käsikirjoitukseen. Näinä hetkinä pelot maksimoituvat, ja välillä tekisi mieli poistaa kaikki epäilyttävät, rankat ilmaisut ja korvata ne jonkinlaisilla light-versioilla. Ja sitten huomaa, että niiden mukana häviäisi tekstin koko ajatus.

Joskus puolestaan käy niin, että kun sorrun “kivemman” sanan miettimiseen, löydänkin yhtäkkiä jonkin sanan, joka oikeastaan sopii asiayhteyteen paremmin kuin se ensimmäinen. Mutta joskus kyse on puhtaasta pelosta.

Tahtoisin pyrkiä siihen, että haluni kirjoittaa ja ilmaista olisi lopulta voimakkaampi kuin nuo kymmenen pelkoa. Useimmiten näin onkin.

Äsken kirjoitin Googleen: ‘quotes about courage and writing’. Ja löysin muun muassa tällaiset sitaatit:

“Courage is resistance to fear, mastery of fear – not absence of fear.”
-Mark Twain

ja:

“What is to give light must endure burning.
-Viktor Frankl

Kommentit (2)
  1. Kiitos noista sitaateista, painan ne mieleeni. Ja hurjasti voimia ja rohkeutta viimeiseen rutistukseen!

  2. Taina Latvala
    26.1.2015, 21:36

    Hyvä kuulla, jos sitaatit tuntuivat tärkeiltä. Ja kiitos paljon, voimia ja rohkeutta tarvitaan! Yksi novelli hieman mietityttää vielä, toivottavasti siinäkin asiat pian loksahtavat paikoilleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *