Mitä tapahtuu seuraavaksi?

”Kirjoja, jotka tekevät meidät onnellisiksi, voimme tarpeen tullen kirjoittaa itse.”
-Franz Kafka

Tämä sitaatti on painettu erään muistikirjan kanteen – muistikirjan, johon lapsena loihdin runoja. Tuntui taianomaiselta avata sen kannet, pidellä sitä käsissään, täyttää sen tyhjiä sivuja. Vaikka en silloin vielä tiennyt, että kirjoittaisin joskus kirjoja, tuo lause jäi mieleeni.

Omistan pöytäkuusen.

Sain eilen palautetta kustannustoimittajalta ja tulin todella iloiseksi: käsikirjoitus on kehittynyt oikeaan suuntaan, ylimääräiset novellit ovat karsiutuneet pois, rakenne alkaa olla kasassa, kirjan tunnelmat pääsevät oikeuksiinsa.

Olin kirjoittanut ylös 21 kysymystä, joista keskustelimme. Helpottuneena raapustin vastauksia vihkooni.

Nyt täytyy vielä korjailla kieltä ja pohtia parin novellin paikkaa. Lauseiden hiominen on jostain syystä lempipuuhaani. Tämä saattaa kuulostaa huolestuttavalta, mutta minusta on hauskaa miettiä, mitkä sanat ovat virkkeessä välttämättömiä, mitkä adjektiivit ja verbit joutavat romulaariin ja missä kohdassa pilkulla on hyvä olla. Rakastan tätä pilkkujen, pisteiden ja sanojen loputonta asettelemista!

Ilmeisesti rakastan myös sanoja ”jotenkin” ja ”jollakin tavalla”. Niitä olen viljellyt käsikirjoituksessa liiankin kanssa.

Olen myös maininnut sormus-sanan kaksitoista kertaa samalla sivulla.

Tämä asia nostatti viime yönä hikipisaroita otsalleni. En malttanut odottaa, että pääsen painamaan delete-nappia.

Editointi jatkuu.

Entä mitä tapahtuu seuraavaksi?

Yritän karkottaa flunssaa syömällä piparkakkuja ja juomalla kuumaa glögiä. Suunnittelen joululahjojen ostamista. Aivoni työskentelevät jatkuvasti aiheen parissa mutta eivät ole vielä antaneet toimintakäskyjä. Joka vuosi tähän aikaan olen samassa tilanteessa: kuljen Aleksanterinkadun päästä päähän kylmissä tennareissa ja surkuttelen, että niin moni lahja on ostamatta. Ja talvikengät. Tuntuu lähdes mahdottomalta mennä mihinkään kauppakeskukseen, koska valinnanvaraa on liikaa. Tavarat vyöryvät ylitseni enkä pysty ajattelemaan. Miksi jokin tietty esine olisi parempi kuin toinen?

Niinpä löydän itseni jouluaattona Lapuan Halpa-Hallista, kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa, oranssi kori käsivarrellani. Kaikki on yhtäkkiä täysin selvää. Koska aikaa ja tilaa on rajatusti, valitseminen on helppoa.

Joulupaperia minulla sentään jo on. Viime vuodelta.

Lopulta paketoin iloisena lahjoja omassa vanhassa huoneessani, jonka ovessa suutelevat yhä Leonardo DiCaprio ja Claire Danes, Romeo & Julia -leffajulisteessa vuodelta 1996. Tuon suudelman katseleminen tekee oloni turvalliseksi.

Lisäksi vietän aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, käyn lenkillä epämääräisissä toppavaatteissa, soitan pianolla joululauluja, syön äidin herkkuruokia, luen kirjoja jotka joulupukki ojentaa pulskasta säkistään.

Ja mitä todennäköisimmin aion tutkailla myös omaa tulevaa kirjaani, joka vielä hetken tarvitsee minua.

Se tekee minut onnelliseksi.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Aivan mahtava nuo 21 kysymystä kirjoitettuna; itse aina unohdan ne tärkeimmät ja sitten lähettelen kuudelta aamulla sähköpostia kun herään paniikissa että unohdan kysyä toistamiseen. Ja lauseiden hiominen on ihanaa. Ihan jo lauseiden takia, mutta myös ehkä sen että siinä vaiheessa uskaltaa jo tuntea sen että kohta on valmista ja tekemiseen tulee uutta keveyttä, mulla ainakin,
    Mutta, lempeää joulua ja paljon suklaata ja iloa.

  2. 2

    sanoo

    Se antaa mulle rauhoittavan tunteen järjestyksestä, kun kaikki kysymykset lukee paperilla. Ja kyllä, tunnistan tuon keveyden. Parasta on siinä vaiheessa, kun huomaa, että suurin kysymys käsikirjoituksessa liittyy puolipisteen paikkaan – silloin tietää, että kirja alkaa olla valmis.
    Kiitos samoin, ihanaa ja tunnelmallista joulua! PS: Mun toive on kuultu: sain käsiini Lena Dunhamin Sellaisen tytön. Saattaa joululomalla naurattaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *