Mitä pussikaljahenkilö haluaa?

Eilen näkemäni Ville Jankerin ohjaama Pussikaljaelokuva oli virkistävä elämys. Kolmesta elämäntapatyöttömästä kertova elokuva kumosi lähestulkoon kaikki tärkeimmät asiat, jotka olen oppinut elokuvakäsikirjoittamisen maisteriopinnoissa Tampereella ja Manchesterissä.

Siitä olen Pussikaljaelokuvalle kiitollinen.

Tässä kaksi tärkeintä kumottua väittämää:

1) Elokuvassa täytyy olla aktiivinen päähenkilö, jolla on selvä tavoite
Pussikaljaelokuvan oletettu päähenkilö Marsalkka (Jussi Nikkilä) ei halua oikeastaan mitään, ei edes pelata noppaa. Hän vaeltaa ystäviensä Lihin (Ylervi Rajamaa) ja Hennisen (Eero Milonoff) kanssa ympäri haikean helteistä Kalliota, suree kuollutta naapurin tätiä, juo puistossa kaljaa, häpeää Lihin pussikaljavitsiä, matkustaa raitiovaunussa pummilla ja saa kaksi kertaa sakot.

Päähenkilön passiivisuus on tässä kontekstissa aivan oikeutettua: eihän Marsalkka olisi aito pussikaljahenkilö, jos hänellä olisi jokin päämäärä.

Välillä Marsalkan toiminnassa voidaan toki nähdä aktiivisuuden pilkahduksia: hän esimerkiksi menee Lihin kanssa varastamaan Henniselle kengät, joskin vastahakoisesti. Mutta tässäkin kohtauksessa Lihi on pääpiruna, ja Marsalkan kontolle jää myyjän harhauttaminen mukavalla jutustelulla. Hän suoriutuu tehtävästään äärimmäisen epäluontevasti ja takeltelee jo ennen kuin häneltä on mitään kysyttykään.

Tämä on yksi suosikkikohtauksistani elokuvassa.

2) Tärkeintä elokuvassa on rakenne, ei kieli
Pussikaljaelokuva ei ainakaan kaikilta osin noudata sitä perinteistä Hollywood-rakennetta, jota minulle on yritetty elokuvakäsikirjoituskoulussa syöttää ja jonka olen myös melko hyvin pureskellut ja niellyt.

Luulen, että on vain Pussikaljaelokuvan onni, että se on innostunut luomaan omia sääntöjään.

Pussikaljaelokuvan voima ei ole niinkään rakenteessa ja juonessa vaan henkilöhahmoissa ja heidän absurdin ankeassa elämässään, ja myös niissä valopilkuissa joita kesäinen Kallio tarjoaa velikullilleen (!). Elokuvan yksi tärkeimmistä valttikorteista on henkilöiden höpsönhersyvä ja uutta luova dialogi, joka huokuu kirjailija Mikko Rimmisen kielellistä taituruutta rutjakkeineen ja nuorisolaisineen. En ole vielä lukenut pussikaljoittelun pohjana ollutta Pussikaljaromaania, mutta elokuvan nähtyäni en epäile kahta kertaa tarttua kirjaan.

Toki Pussikaljaelokuva on joutunut välillä turvautumaan rakenteellisiin konventioihin ollakseen elokuva. Tunnistin leffasta muun muassa B-juonen, vaikkakin melko hataran sellaisen. B-juoni on usein rakkaustarina, mutta Pussikaljaelokuvan B-stoori on vain kuulas aavistus rakkaudesta. Marsalkka ja puistotuttavuus Laura (Marjut Maristo) lähinnä vaihtavat sympaattisen ujoja katseita ja istuvat myöhemmin pubissa käsivarret vastatusten. Suloisinta, mitä Laura Marsalkalle sanoo, on jotakin sellaista kuin: ”Te ootte ihme urpoi” ja ”Tuutsä mun lakkaisiin?”

Hollywood-leffoissa yleisesti käytettyä keskikohdan suudelmaa saati rakastelukohtausta ei nähdä.

Hyvä niin!

Vaikkakin Pussikaljaelokuva vähät välittää tietyistä elokuvakäsikirjoittamisen ”säännöistä”, joistakin konventioista on pidetty kiinni. Skotlantilainen opettajani Colin muun muassa otti elämäntehtäväkseen muistuttaa minua siitä, että jokaisen kohtauksen tulee heijastaa elokuvan teemaa.

Mielestäni kaikki Pussikaljaelokuvan kohtaukset huokuvat ystävyyden ja kohtaamisen tärkeyttä, jopa se, jossa Henninen sanoo poliisille: ”Tuliks sulla ikävä mun persettä?”

Ihmisten välinen kohtaaminen, vaikkakin vain ohimenevä sellainen, hälventää alati vaanivaa yksinäisyyttä. Elokuvan ystävyksillä on ainakin toisensa, jos ei muuta.

Sen vuoksi Pussikaljaelokuvasta ei jäänyt rikkonainen olo, vaikka sen henkilöt sellaisia ovatkin.

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Pitääpä harkita katsomista! ps. olitko ainut koko teatterissa? 😉
    Merbe

  2. 3

    Anonyymi sanoo

    No hyvä! Me käytiin tänään kattoos toi, en tykännyt. Tuntui koko ajan siltä et kirjana varmasti toimii, mut leffassa se kieli on kauhean päälleliimattua. Kerro sit oliko kirjana parempi jos luet. t. Merbe

  3. 4

    sanoo

    Eikö se ollu sun mielestä yhtään hauska? Mua & seuralaista nauratti säännöllisin väliajoin. Kerron sitten, onko romaanilla sama vaikutus 🙂

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    Pidin vasta ihan viimeisestä vartista ja siinäkin tuli sellainen olo, että ei tuota siteen vahvuutta osaisi naiselle selittää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *