MinäKertojan syntyminen

Päätin eilen junassa, että minä rupean kirjoittamaan blogia. Syy, miksi en aiemmin siihen ryhtynyt, on itsellenikin epäselvä. Luulen, että vastahankaisuus liittyi jotenkin minun ja tietokoneen väliseen kinkkiseen suhteeseen. Myös eteläpohjalaiset juureni saattoivat vaikuttaa asiaan. Tuntui kuin jokin vieras ääni olisi huutanut sisälläni: Mitä sä ny rupiat ittestäs numeroa tekemähän! Omakehu haisoo! Mitä ihimisekki ajatteloo!

Vähitellen olen kuitenkin tajunnut, että kukaan muu ei tee minusta numeroa paitsi minä itse.

Mietin pitkään blogini nimeä, ajoin jopa erään lähimmäiseni hulluuden partaalle. Ajattelin ensin olla Kaikkitietävä kertoja, mutta sitten ymmärsin, että en tiedä läheskään tarpeeksi. Harkitsin myös Epäluotettavaa Kertojaa, mutta se soti rehellisyydentarvettani vastaan. Jos kirjoistani otettaisiin jo viidensiätoista painoksia ja olisin lisäksi loistava kokkaaja, olisin ehdottomasti nimennyt blogin BestSelleriksi.

Lopulta kastoin blogini MinäKertojaksi. Se tuntui luontevalta, koska molempia jo ilmestyneitä kirjojani (Arvostelukappale ja Paljastuskirja) hallitsee minäkertoja, ja nyt tekeillä olevassa romaanissani on kaksikin minäkertojaa. Tämä nimi oli myös guruni – isosiskoni – suosikki.

Aion kirjoittaa tänne asioita, jotka haluan jakaa kanssanne. Aion kertoa kirjoista, joita luen ja kirjoista, joita kirjoitan. Aion kertoa ajatuksista, jotka jostakin syystä löytävät tiensä minun luokseni ja koputtelevat ovelle. Osan päästän sisään ja näytän teille.

Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että otin heti blogisi seurantaan, jotta saan tiedon päivityksistä:) Onnea uudelle blogille ja bloggaajalle – sanat kiehtovat minuakin, vaikka en niitä itse niin osaa käytellä, lukemista sen sijaan rakastan ja kirjoja.

    Ja koska sinulla on näemmä päällänsä tuo kirjaintarkistus laitan saman tien joukkopostauksestani kopion sinullekin, ethän pahastu – olen laittanut sen kaikille, joilla kirjaintarkistus on:

    'Aloitin kampanjan tuota kommentointia tosi paljon hidastavaa kirjaintarkistusta vastaan. Bloggerissa on nykyään oma roskapostintorjuntaohjelma ja ainakin minulla se suodattaa tosi hyvin roskat pois. Eli mene hallintatilaan, sieltä asetukset, josta kommentit ja siellä *Näytetäänkö sanavahvistukset kommenteissa?* ruksi kohtaan ei näytetä:) Se nopeuttaisi kommentointia tosi paljon, kiitos jo etukäteen.

    Itselle vaivalloisempi, mutta käyttäjäystävällisempi tapa kontrolloida kommentteja on kommenttien tarkistus ennen julkaisua.,

  2. 3

    sanoo

    Kiitoksia kommentoijille, mukavaa, että blogilla on jo seuraajia! Ja kiitos inkivääri tuosta neuvostasi – olen aivan untuvikko näissä blogiasioissa. Tein kuten ehdotit. Tavataan taas täällä!

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Siitä se lähtöö…Ei se pohojalaanenkaan niin juro oo nottei se ittestänsä ja omista asioostansa tohri kirjoottaa. -Paappa-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *